123 456 7890

Kaikki huipentuu Karjaalla

Seinäjoen Jalkapallokerhon kausi päättyy lauantaina Raaseporin kaupungin Karjaan taajaman Keskuskentällä joko riemuisaan juhlintaan tai katkeriin kyyneliin. Tähän on tultu ja tähän on haluttu.

Kausi alkoi noin vuosi sitten Christoffer Kloon ja Max Peltosen otettua vastuun seuran edustusjoukkueen valmentamisesta yhdessä maalivahtivalmentaja Jari Kujalan, huoltaja Pekka Lehtisen ja joukkueenjohtaja Kari Kiviluoman kanssa. Ympyrä on omalla tavallaan sulkeutumassa.

Kauden 46. ottelu on se vedenjakaja, joka voi tehdä joukkueesta juhlittuja sankareita tai epäonnistuneita yrittäjiä. Muita vaihtoehtoja ja välimuotoja ei oikein Kerhoa tarkkaan väijyvien silmäparien ajatusmaailmassa taida olla.

Asia ei kuitenkaan ole niin yksiselitteinen, vaikka niinhän se tulkitaan, haluttiin tai ei.

Kerho pelaa lauantaina nousukarsinnan finaalin toisen osaottelun Lohko B:n voittanutta BK-46:ta vastaan lähtien tähän jälkimmäiseen otteluun aivan loistavista asetelmista hankittuaan Arttu Seppälän, Petter Meyerin ja Daniel Caumon maaleilla kolmen maalin etumatkan.

Tuo etumatka vaikuttaa etukäteen todella vahvalta monen asian valossa. Koko kauden aikana pelatuissa virallisissa otteluissa vain yksi joukkue on onnistunut maalaamaan Kerhoa vastaan useammin kuin kahdesti samassa pelissä. Tuo joukkue on tuplamestari HJK.

Vain kahdesti on joukkue onnistunut iskemään pallon useammin kuin kerran Kerhon maaliin. Nuo joukkueet ovat kotonaan 3-2 hävinnyt GBK ja kotonaan 4-2 hävinnyt FC Santa Claus.

Sarjakauden jälkeen pelatuissa kolmessa karsintapelissä Kerho on päästänyt vain yhden maalin voittaessaan Tampereella Ilveksen 2-1. Kahdessa edellisessä ottelussa vastustaja, ensin Ilves ja sitten BK-46, eivät ole kyenneet aiheuttamaan maalivahti Luis Fernandolle ainuttakaan torjuntaa.

Kerhon maalinteko omassa sarjassa, Ykkösessä tai alempana pelaavia joukkueita vastaan on sujunut myös siihen malliin, ettei kukaan ole vielä onnistunut nollaamaan mustapukuisten hyökkäyskalustoa. Pelkästään virallisissa otteluissa (Suomen Cup ja Kakkonen + karsinnat) Kerho on iskenyt pallon vastustajiensa verkkoon 98 kertaa päästäen samaan aikaan 35 ottelussa 20 maalia.

Syitä hyville lähtökohdille on siis paljon, eikä Kerhon leirissä ole mitään syytä ajatella asioita kuin positiivisella tavalla, sillä joukkue lähtee tänään kohti Lohjaa ja Kisakallion Urheiluopistoa hyväkuntoisena ja hyväntuulisena. Joukkueesta ovat sivussa vain pitkäaikaispotilaat Jesse Jääskeläinen, Toni Kujala ja Tiitus Lehtinen. Jopa maalivahti Mika Johansson on parantunut ja palannut treeneihin.

Viime lauantaina Kerho siis änkesi pelikenkäänsä voimallisesti Ykkösen raollaan olevan oven väliin, eikä sitä sieltä haluta pois vetää. Ehdottomasti juuri toisin päin. Ovi halutaan avata apposen auki Karjaalla ja päästä siihen tavoitteeseen, mikä asetettiin kun kauteen lähdettiin.

Suomessahan tavoitteen ääneensä sanominen on pullistelua ja uhoamista. Pitäisi vain puhallella kulkusiin ja sanoa, että “tehdään parhaamme ja katsotaan mihin se riittää”. Moinen mentaliteettiko se sitten luo voittajia? Tuskin.

Kerhon joukkue on kauden mittaan osoittanut, että voittajia löytyy joka sektorilta. Kausi on ollut uskomaton tähän saakka ja vain kimalteleva kruunu, joka on jo miltei hyppysissä, puuttuu. Sen voi kuitenkin napata pois Lohko B:tä dominoinut BK-46, joka himoitsee voittokantaan palaamista todella innokkaasti. Kerho nimittäin katkaisi Timo Tuomen suojattien 32 ottelua kestäneen tappiottomien otteluiden putken Seinäjoen Keskuskentällä.

Samalla Kerho venytti oman ennätysputkensa 37 matsiin, joka on Suomen Ennätys. Koskaan aikaisemmin ei yksikään seura pääsarjatasoilla (Liiga, SM-sarja, Ykkönen, Kakkonen, Suomi-sarja) ole kyennyt pelaamaan moista määrää otteluita peräkkäin häviämättä kertaakaan.

Kerhon edellinen tappio tuli vieraskentällä 14.8.2010 Iisalmen Sankarniemellä. Sen jälkeen on sitten pelattu vieraissakin jo 17 ottelua ilman tappiota. Näistä voittoja on tullut täysi tusina.

BK-46 ei kuitenkaan tule antautumaan ilman taistelua. Taisteluita on Raaseporin tienoilla nähty aiemminkin, sillä Snappertunassa sijatseva Raaseporin linna ja sen lähiympäristö ovat olleet sapelienkalistelun näyttämönä useampiakin kertoja.

Jo Seinäjoella nähtiin, että argentiinalaiset Lucas Mondino ja pääasiassa kontallaan pelannut Matias Astrada ovat niin halutessaan ihan kelpo pelimiehiä. Lohko B:n vuoden pelaajaksi valitun Astradan peli vain taisi mennä turhautumisen vuoksi sekaisin, sillä mies ei tosiaankaan ole niin huono kuin mitä ensimmäisessä osaottelussa nähtiin.

Numero 46 vilahtelee tämän ottelun yhteydessä myös muutamaan otteeseen. Peli on Kerholle yhteensä kauden 46. taisto ja vastustajan peliasussa puolestaan numero 46, Kakkosen Lohko C:n vuoden pelaajaksi valitun Petter Meyerin entinen pelikaveri Grankulla IFK:sta, on Niklas Roiha. Roiha tulitti kauden mittaan 18 maalia ollen joukkueensa paras maalintekijä.

Karjaalaisten kohtaloksi otteluparin ensimmäisessä koitoksessa koituivat kaksi viimeistä maali, jotka syntyivät matsin 85. ja 88. minuuteilla. Jos BK-46 olisi päässyt kotikentälleen yhden maalin tappioasemassa, olisi asetelma lauantaina pelattavaan titaanien taistoon todellakin aivan erilainen.

Seinäjoella Kerho ratkaisi ottelun pelin toisella puoliajalla, kuten niin kovin usein aiemminkin tällä kaudella. Sarjaotteluissa Kerhon saldo on ensimmäisten puoliaikojen osalta ihan normikamaa, sillä johtoasemassa on oltu vain 12 kertaa, tasatilanteessa 15 kertaa ja kahdesti on oltu tappiolla PK-37:aa vastaan. Maalierokaan ei ensimmäisten jaksojen osalta ole mikään tyrmäävä, sillä Kerho on viimeistellty 27 osumaa päästäen yhdeksän.

Pelit on ratkaistu pääsääntöisesti toisten puoliaikojen aikana.
Kerho on voittanut 23 toista puoliaikaa ja pelannut kuudesti tasan. Nyt tulee se mielenkiintoinen detalji, eli toisten puoliaikojen kuluessa Kerho on tulittanut 52 osumaa päästäen vain kuusi maalia!

Seinäjoella pelatussa ottelussa tapahtui myös samalla tavalla, eli tauolle mentiin maaleitta, mutta toisella jaksolla Kerho viimeisteli kolmen maalin etumatkaan oikeuttavat osumansa niin taidolla kuin vastustajan virheiden avulla. Mistä nuo vastustajan virheet sitten kategorisesti johtuvat? Pääasiassa väsymyksestä ja Kerho vahvasta prässäämisestä. Niin nytkin.

Toki ensimmäinen osuma syntyi kulmapotkusta, mutta kaksi jälkimmäistä tulivat tavaramerkkityylisesti vahvan karvaamisen vuoksi. Toisessa maalissa Petter Meyer oli kärppänä paikalla poimien Kap Verdestä kotoisin olevan maalivahti Anilton Cruzin avauksen keskikenttäpelaajalle ja iski sen jälkeen pallon verkkoon.

Kolmannessa maalissa Mikko Ylihärsilän pitkä syöttö löysi kuin löysikin Daniel Caumon Anilton Cruzin tultua vastaan ja arkailtua tilanteessa. Näin brasilialainen pääsi tulittamaan tärkeän osuman.

Kerho ei suostu kuitenkaan aliarvioimaan BK-46:ta. Eivät karjaalaiset sattumalta ole tänne asti tulleet. Joukkue on laadukas ja valmentaja Timo Tuomi on saanut ryhmän pelaamaan näköistään taitojalkapalloa, joka on kantanut hedelmää läpi pitkän kauden.

Lisäksi joukkueesta löytyy taitoa ja ratkaisijoita, vaikka niin ei Seinäjoella Kerhon onneksi tapahtunutkaan. Keskikentällä Henrik Henriksson on olennaisessa roolissa ja vasemmassa laidassa Matias Astrada on parhaimmillaan arvaamaton ja yllättävä. Kun listaan lisätään Niklas Roihan tulivoima, Marko Heinon johdolla tiiviisti pelaava alakerta ja vaihdosta usein tulleen nuoren Casper Källbergin maalintekotaito, joukkuetta on turha väheksyä.

Yksi Kerhon vahvuuksista on kuitenkin tällä kaudella ollut asenne. Jokaiseen peliin on lähdetty voittamaan ja pelaamaan parasta peliä. Peleihin on valmistauduttu huolella, eikä lauantain ottelu tee siinä mielessä mitään poikkeusta rutiineihin. Rutiinitason suoritus ei kuitenkaan välttämättä riitä, vaan kyllä Karjaalla pitää löytyä sydäntä, sisua ja tarvittava määrä armotonta taistelua. Vain silloin on mahdollista saavuttaa nousu Ykköseen. Väsymystä ei voi kintereissä tuntea ennen kuin peli päättyy, päättyi se sitten 90 minuutin tai 120 minuutin tai rankkareiden jälkeen.

Jos BK-46 onnistuu varsinaisen peliajan tiimoilla hankkimaan 3-0 -johdon ottelu etenee jatkoajalle, jota pelataan 2 x 15 minuuttia. Mikäli vielä sen jälkeenkin oltaisiin numeroissa 3-3 kahden ottelun yhteistulosta katseltaessa, lauottaisiin pilkkuja.

Jos puolestaan Kerho tekee ottelussa yhdenkin osuman, tarkoittaa se sitä, että BK-46:n olisi onnistuttava iskemään peliväline viidesti Kerhon maaliin noustakseen Ykköseen. Samalla tuo maali tarkoittaisi sitä, että jatkoaikaa ei missään tapauksessa pelattaisi, koska Euro Cup -säännöillä pelattavissa otteluissa vierasmaalit ovat kultaakin kalliimpia ja ne ratkaisevat tasatilanteessa.

Kerhoa lähtee Karjaalle kannustamaan kaksi bussillista faneja. Sen lisäksi paikalle saapuu koko joukko väkeä omin konstein niin Seinäjoelta, maakunnasta kuin pääkaupunkiseudulta ja muualta maasta. Se meinaa sitten sitä, että Seinäjoella joukkuettaan hienosti kannustanut BK-46:n På;lkkasviinen -huutosakki saa moisen haasteen pohjalaisilta.

Klubi 04:n nousukarsinnan ensimmäisessä vaiheessa pudottaneen BK-46:n yleisöennätys on juuri tuosta karsinnan ensimmäisestä ottelusta stadilaisia vastaan. Silloin väkeä nähtiin Karjaan Keskuskentän laitamilla reilut 1200 katsojaa. Voisi kuvitella, että tuo lukema siirtyy nyt historiaan ja katsomot kirjaimellisesti pullistelevat.

Kävi karsinnassa millä tavalla tahansa, kaikki nousukarsintapelit ovat olleet varsin mallikkaita ja yleisörikkaita tapahtumia. Kerhon ja Ilveksen otteluita seurasi yhteensä 4658 silmäparia. Samaan aikaan BK-46:n ja Klubi 04:n otteluita kävi katsomassa 2746 katsojaa. Ensimmäistä nousufinaalia puolestaan katseli Seinäjoella 2682 jalkapallofania. Yhteensä siis jo yli 10 000 katsojaa on seurannut viittä matsia. Siinä on keskiarvoa hiukan ylemmillekin tasoille kelvollisesti!

Ykkösen nousukarsinnan finaalin toinen osaottelu alkaa Karjaan Keskuskentällä lauantaina klo 14.00. Sinne siis ja äänijänteet auki!

Kummankin seuran kannattajien on syytä pitää myös mielessä se, että kentälle ei ole asiaa ottelun jälkeen, oli tulos mikä hyvänsä.

Koska minuutit, tunnit ja päivät ovat madelleet melko hitaasti ennen tätä ratkaisevaa matsia ja tekevät niin yhä edelleen, voi aikaansa kuluttaa vaikkapa tutustumalla aihepiiriin liittyviin nettisivuihin ammentaen sieltä kaiken olennaisen…

BK-46
Raaseporin kaupunki

Raasepori Wikipediassa

BK-46 Wikipediassa

Visit Raasepori

FutisForum2 – BK-46

Sanomalehti Länsi-Uusimaa

Sanomalehti Västra Nyland
Sanomalehti Etelä-Uusimaa
Otteluketju FF2