123 456 7890

Kerho 07 matkustaa keskiviikkona Vaasan Hietalahteen, missä se kohtaa iltavalaistuksessa Kakkosen länsilohkoa johtavan Vasa IFK:n.

Pohjanmaan paikalliskamppailusta on siis kyse ja silloin sarjataulukolla ei pahemmin ole merkitystä.

Kerho on tällä hetkellä melko turvallisesti lohkossa keskikastissa ja sijoitus on kuudentena, yhdentoista pisteen päässä VIFK:sta ja toisaalta jopa 24 pisteen etumatkalla sarjan peräpäästä. Eroa toiseen sijaankaan ei ole kuin kuusi pistettä.

Edellisessä ottelussa Kerho tasasi pisteet Pallo-Iirojen kanssa 3-3 tuloksella ja sitä edellisessä nappasi täyden pistepotin FC Hämeenlinnallta maalein 2-0.

VIFK ja Kerho 07 ovat kohdanneet tällä kaudella jo kahdesti aiemmin, kun ensimmäisessä Vaasassa pelatussa ottelussa IFK oli vahvempi 5-0 luvuin ja Seinäjoella Kerho maksoi kalavelat hienolla 3-1 voitolla kesäkuussa.

Melko vahvalla kokoonpanolla Vaasaan lähdetään, mutta silti joukosta on sivussa muutama pelaaja. Juuri pitkästä loukkaantumisesta toipunut Sami Viljanen loukkasi itseään uudelleen viime ottelussa Pallo-Iiroja vastaan ja on varmuudella ainakin tästä ottelusta poissa. Myös A-juniori Arttu Aromaa loukkaantui edellisessä ottelussa, mutta hänen pelaamisensa keskiviikkona on vielä epävarmaa. Jesse Jääskeläinen potee flunssaa ja uusi hankinta Arinse Uade odottelee edelleen pelilupaa Englannin FA:lta. Siirtoikkunan sulkeuduttua siellä tuntuu olevan kovasti ruuhkaa näiden suhteen.

Mukaan otteluun saadaan kuitenkin takaisin Ykkösen lainalta palannut toppari Kalle Taimi sekä maajoukkuekomennuksella U19-maajoukkueen kanssa olleet Elias Ahde ja Tuomas Lähdesmäki. Ahde on myös Kerho 07:n paras maalintekijä tällä hetkellä, osuttuaan yhdeksän

kertaa maalipuiden väliin.

VIFK pääsee otteluun myös kovalla kokoonpanolla ja mukana on elokuun siirtoikkunassa Vaasaan siirtynyt amerikkalaismaalivahti Scott Angevine, joka tuli mukaan Sporting Kristinan joukkueesta. Kovin komeasti ei miehen ura uudessa seurassa alkanut, sillä VIFK hävisi viime viikonloppuna kärkikamppailun Å;bo IFK:lle peräti 4-1 luvuin. Samalla toisena oleva Å;IFK kuroi vaasalaisten etumatkan kärjessä viiteen pisteeseen. Vaasalaisten riveistä saattaa puuttua myös flunssainen puolustaja Tobias Utriainen ja nuorten maajoukkuepelejäkin pelannut Kristian Kokko, joista jälkimmäinen missasi myös edellisen ottelun.

Viime viikonlopun notkahduksesta huolimatta Seinäjoella ei silti odoteta helppoa vastusta.

Sarjatauluko näyttää että he ovat suorittaneet tasaisesti koko kauden. Hietalahti on loistava kenttä ja mennään sinne haastamaan ja pistämään kampoihin sarjajohtajalle. Hyvä meidänkin mitata missä mennään tällä hetkellä, kommentoi Kerho 07:n vastuuvalmentaja Max Peltonen.

VIFK – Kerho 07 Vaasan Hietalahdessa, iltavalaistuksessa, keskiviikona 10.9. klo 18.30.

Tuomas Lähdesmäki ja Elias Ahde saivat vastuuta myös Suomen U19-maajoukkueessa. (KUVA PASI PALO)