123 456 7890

SJK:n nuori puolustaja Kalle Taimi, lähtee hakemaan pelikokemusta Ykkösestä Joensuun Jippon mukana. Taimi matkusti Joensuuhun jo tänään, eikä siten ole mukana Kerho 07:n pelissä lauantaina TPV:tä vastaan.

Pääosin Kerho 07:ssa Kakkosta pelannut Taimi on lainalla Ykkösessä kuukauden ajan ja ehtii tuona aikana olla mukana viidessä pelissä. Laina päättyy 31.8.

Vuonna 1992 syntynyt ja 192 senttinen Kalle Taimi, on noussut mukaan SJK:n omien junioreiden kautta ja sopimuksessa on optiot tulevista vuosista vielä tämän kauden jälkeenkin. Hän on pelannut tällä kaudella Kakkosen länsilohkossa kaikissa Kerho 07:n peleissä täydet minuutit ja kantanut jopa joukkueen kapteeninnauhaa muutamassa pelissä. Hän pelasi talvella myös kaksi ottelua SJK:n paidassa Liigacupissa.

Viime kaudella Taimi pelasi Ykkösessä SJK:n mukana 7 ottelua. Keskuspuolustuksen lisäksi hän pystyy pelaamaan myös laidalla.

Taimi on SJK:n omia kasvatteja ja oli mukana nostamassa SJK:ta Ykkösestä Veikkausliigaan.