123 456 7890

Iisalmen PK-37 pakotti Kerho 07:n maalittomaan tasapeliin Kakkosen Pohjoislohkon kamppailussa sunnuntaina. Tasuri on pienoinen pettymys, sillä Kerho sai pelata koko toisen puoliajan ensin yhden miehen ja lopuksi vielä kahden miehen ylivoimalla.
Samalla kun KPV voitti oman ottelunsa Tervareiden vieraana, tietää Kerhon tasapeli sitä, että PK-37 putoaa kolmannen tippujan paikalle kahdeksanneksi ja Kerho tippuu pykälän sarjataulukossa seitsemänneksi, sillä KPV menee molempien ohi paremman maalieron turvin ohi.

PK-37 – Kerho 07 0-0

Kerho aloitti ottelun vahvasti ja sai hyvän otteen pelistä. PK-37 kuitenkin puolusti tiukasti ja luotti vastaiskuihin, joilla saivatkin muutaman vaarallisen tilanteen Kerhon päätyyn.

Yksi tälläinen tuli noin puolen tunnin pelin jälkeen, kun vastustajan hyökkääjä pääsi läpiajoon ja Kerhon maalivahti Joakim Jans joutui kaatamaan hänet rangaistusalueella.

Pallo pilkulle ja Jans selvisi tilanteessa keltaisella kortilla.

Pilkkua tuli antamaan vasta 16 vuotias Ilmari Niskanen, jonka hermot eivät kuitenkaan kestäneet ja veto suuntautuu maalista ohi ja peliä jatketaan 0-0 tilanteessa.

Muutama minuutti ennen ottelun loppua, nähdään kuitenkin ruma taklaus kotijoukkueen Jani Vidgreniltä. Jalkapohjat edellä ja jalat ilmassa, kohteena Kerhon nuori Jesse Sarajärvi. Erotuomari antaa Vidgrenille suoran punaisen ja puoliaika päättyy Kerhon ylivoimatilanteesta huolimatta 0-0 lukemiin.

Toisella puoliajalla PK-37 puolustaa vajaamiehisenä entistä tiukemmin ja taklaa todella kovaa, jopa sääntöjen rajamailla.

Kerho 07 saa pelin ja pallon hallinnan, mutta ei saa luotua puolustusmuuria vastaan kunnollisia maalipaikkoja.

Välillä pallo kuitenkin pomppii hyvännäköisesti vastustajan maalinedusruuhkassa ja se käy jopa maaliviivallakin, mutta sisään palloa ei saada.

Jälleen tilanteeseen tullaan myöhässä ja jalat vaarallisesti ylhäällä ja kun 68 minuuttia on pelattu, saa kotijoukkueesta jo toinenkin pelaaja punaisen. Tällä kertaa toisella keltaisella ulosajetuksi tulee Juho Ruotsalainen.

Kerho 07 ei pysty kuitenkaan rikkomaan kuparista millään, vaikka pelaa kahden miehen ylivoimalla ottelun loppuun. Välillä pallosta potkitaan jopa ohi ratkaisevassa paikassa.

Näin peli päättyy maalittomaan tasapeliin. Kumpaakaan piste ei varsinaisesti sarjaa ajatellen tyydytä, mutta kovalla taistelulla tullut tasapeli varmasti kelpaa iisalmelaisleirille enemmän.

Ottelun parhaina palkittiin vain kotijoukkueen pelaajia, kun Ville Kosonen sai kolme Veikkaustähteä, Tuomas Halonen kaksi ja pelaajavalmentaja Mika Lähderinne yhden.

Seuraavaksi Kerho 07 kohtaa Pohjanmaan paikalliskamppailussa Vasa IFK:n ja tuo ottelu pelataan maanantaina 2.9. klo 18.30 Seinäjoen Keskuskentällä.

Kerho 07: Joakim Jans, Kalle Taimi, Teemu Lukkari, Joona Lautamaja, Timo Tahvanainen, Jesse Jääskeläinen (69′ Tuomas Lähdesmäki), Juli Serrano, Juuso Aalto, Samppa Bouroussi (60′ Stanislav Goldberg), Jesse Sarajärvi ja Kim Palosaari (90+2′ Aleksi Leppänen).

Penkillä: Tuomas Karjanlahti

Keltainen: Joakim Jans