123 456 7890

Suurikokoisella Maskun nurmikentällä pelattu Kakkosen länsilohkon ottelu päättyi maalittomana. Ottelun suurimpia ilon aiheita Kerhon näkökulmasta oli Luis Fernandon paluu tositoimiin nollapelillä. Myös kaksitoista oman alueen kasvattia, sekä muutenkin keski-iältään erittäin nuori kokoonpano, on erittäin hieno juttu ja lupaa todella hyvää seuran tulevaisuudelle. Luffen lisäksi myös Aki Sipilä nähtiin tositoimissa avauksesta alkaen ja mies on päässyt niin ikään hyvään pelikuntoon loukkaantumisensa jälkeen.

Masku – Kerho 07 0-0 (0-0)

Ottelu oli melko kaksijakoinen, Kerhon vietyä ensimmäistä puoliaikaa ja Maskun toista.

Suurimmaksi osaksi peli oli kovaa ja tasaista vääntöä keskialueella, eikä kumpikaan joukkue saanut oikein vaaralliisia maalipaikkoja aikaan.

Peli oli myös ajoittain aika rikkonaista ja siinä nähtiin useita erikoistilanteita. Puolustus kuitenkin hoiti niistä molemmissa päissä pallot väljemmille vesille.

Ensimmäinen jakso oli meiltä hyvä. Päästiin käyttämään hyväksi suuren kentän leveyttä ja Viljasen Sami oli todella vaarallinen vasemmalla laidalla. Hän voitti useita yksi vastaan yksi tilanteita, mutta viimeisessä kosketuksessa jäi vielä vähän parantamisen varaa, kertoo vastuuvalmentaja Max Peltonen.

Elias Ahde ja Tuomas Lähdesmäki olivat hyvin syvyydessä, löydettiin hyvin tilaa ja muutenkin meillä oli hyvä liike. Siinä oli Lähdesmäellä ja Joona Lautamajalla hyvät paikat tehdä maalitkin, mutta tällä kertaa ei vedot ihan osuneet kohdalleen. Maskulla ei taas ensimmäisellä puoliajalla ollut oikeastaan yhtään paikkaa, Peltonen jatkaa.

Toinen jakso kääntyi sitten ihan päälaelleen. Jäätiin seisomaan paikoilleen ja jaettiin huonoja syöttöjä. Kaveri otti selvästi ylempää kiinni eikä päästy rakentamaan peliä. Vaisu puoliaika meiltä ja jäi paljon parannettavaaa. Siihen nähden tulos oli kyllä oikeutettu.

Meillä oli tänään kuitenkin nuori jengi kehissä ja he saivat kunnon pelin vyölleen, päättää Peltonen.

Kerhon puolustaja Cedric Gogoua valittiin ottelun parhaaksi, muut tähdet menivät kotijoukkueen pelaajille.

Kerho 07 kohtaa seuraavaksi ensi lauantaina 10.5. klo 16.00 Jouppilanvuoren tekonurmella FC Hämeenlinnan.

Kerho 07: Luis Fernando MV, Joona Lautamaja, Kalle Taimi, Cedric Gogoua, Timo Rauhala, Jesse Jääskeläinen (73› Miika Korpela), Aki Sipilä, Tuomas Lähdesmäki, Jesse Sarajärvi, Elias Ahde (57› Samir Bouroussi) ja Sami Viljanen.

Vaihdossa: Konsta Rintala MV ja Antti Viita.
Varoitukset: Jesse Jääskeläinen 42› ja Aki Sipilä 87›

Sami Viljanen sai tärkeitä minuutteja Kerho 07:n mukana Maskussa.