123 456 7890

Kerho avasi voitolla

SJK – Klubi 04 1-0 (0-0)
61 min 1-0 Arttu Seppälä

Seinäjoen Jalkapallokerho avasi II KOMIA -turnauksen voitolla kaadettuaan HJK:n nimellä esiintyneen seuran reservijoukkueen, Klubi 04:n tiukan ja tasaisen, sekä suhteellisen laadukkaankin väännön päätteeksi.

Joukkueiden välinen ero syntyi 61. minuutilla, jolloin Arttu Seppälä viimeisteli lähietäsiyydeltä Petter Meyerin jatkettu Lee Brennanin antaman kulmurin maalinsuulle. Tuo eri oli ehkä ansaittukin, sillä tekopaikkoja kotijoukkueesta oli monellakin pelaajalla.

Ei toki huonosti pelannut nuori ja maajoukkuemiehiä pullollaan ollut Klubi 04:kään. Ottelun ensimmäisellä puoliajalla vieraiden paras pelaaja, Nikolai Alho, tykitti pystypuuhun, mutta vastaavaan kykeni pariinkin otteeseen Mikko Ylihärsilä, joka jo 47. minuutilla kajautti hirteen ja 90. minuutilla vielä tolppaan.

Noiden kahden tilanteen lisäksi “Myhillä” oli vielä lopussa läpiajo, jonka vieraiden Tomas Karike kuitenkin selvitti hienolla ulostulollaan.

Ensimmäiset parikymmentä minuuttia kotijoukkue dominoi ottelua, mutta sen jälkeen peli tasaantui ja vieraatkin alkoivat saada otetta tapahtumista. Pääosan vieraiden paikoista loi juuri Nikolai Alho, joskin miltei jokainen vierailu kohti Kerhon maalia oli suhteellisen vaarallinen. Nyt testattiin Kerhon maalissa Luis Fernandoakin ihan kunnolla ja hyvin brassi testistään selvisikin.

Jo ensimmäisten kymmenen minuutin aikana Kerhon leiristä pääsivät maalintekoa yrittämään Aki Sipilä, Mikael Muurimäki ja Arttu Seppälä pariinkin kertaan. Hereillä oli myös Klubi 04:n aika moneen kertaan pelastanut Tomas Karike maalillaan.

Ensimmäiset maalipaikkansa Klubi 04 sai 16. ja 23. minuuteilla. Molemmissa vieraiden raamikkaat nuorukaiset pääsivät puskemaan. Ensimmäinen tilanne syntyi vaparista, toinen kulmurista.

Koko ottelun paras pelaaja taisi olla kuitenkin Kerhon keskikentällä Chris Cleaver. Britti näytti miksi hän tulee olemaan jatkossakin todella suuressa roolissa pelaten jo nyt suurella sydämellä, laajalla säteellä ja taidokkaasti. Lähtipä “Liiverin” jalasta pari napakkaa laukaustakin.

Tauolla Kerho teki neljä vaihtoa heittäen penkiltä kehiin Mikko Ylihärsilän, kauden ensimmäisen ottelunsa pelanneen Ville Ylisen, Jesse Jääskeläisen ja Tiitus Lehtisen.

Heti toisen jakson alussa isännät olivat iskeä avausmaalin, Ylihärsilä pommitettua putkeen. Rumputuli kohti Karikkeen maalia jatkui Petter Meyerin ja Lee Brennanin toimesta Joel Pohjanpalon vastattua ensimmäisen vartin aikana vieraiden vaarallisimmasta kokeilusta.

Hyvänkokoinen kotiyleisö pääsi riemuitsemaan maalia reilun tunnin jälkeen. Kulmuria, josta maali syntyi, edelsi Lee Brennanin ja Petter Meyerin vedot, jotka Karike vielä selvitti. Brennanin antama kulmuri lähti Klubi 04:n maalista katsottuna vasemmalta ja löysi takatolpalta Meyerin, joka puski pallon maaliaukolle, missä Arttu Seppälä oli kärppänä paikalla laukoen kolmannen maalinsa Kerhon paidassa.

Ottelun lopulla joukkueet jatkoivat pelaajavaihtojaan ja Klubi 04 oli ehkä hienokseltan pelaavampi joukkue. Vieraat olisivat mieluusti nähneet parikin rankkaria. Tosin Kastriot Kastratin sukellus tuotti miehelle varoituksen filmaamisesta. Vaikka Kastrati eittämättä taitava huipputalentti onkin, ainakin nyt suu toimi huomattavasti jalkoja tehokkaammin. Lappuja tuli myös kotijoukkueelle Aki Sipilän, Arttu Seppälän ja Petter Meyerin otettua kortit.

Vielä ottelun lisäajalla nähtiin yhteensä kolme maalintekopaikkaa. Jokainen niistä oli vielä erittäin hyvä. Ensin Mikko Ylihärsilä laukoi tolppaan ja seuraavaksi Tomas Karike teki tyhjiksi “Myhin” toiveet. Pelikellon ehdittyä jo 93. minuutille oli puolestaan vieraiden Robin Lodille tarjolla sankarin viittaa, mutta pusku meni kolmesta metristä yli Kerhon maalin ja näin isännät ottivat voiton.

Todennäköisesti oli Kerhonkin kannalta hedelmällisempää, että vastassa oli laadukas Kakkosen joukkue kuin Suomen Mestareiden edustusjoukkue. Silti olisi voinut toivoa hieman huomaavaisempaa tapaa edetä tällaisen tilanteen kanssa. Nythän HJK ei missään vaiheessa ilmoittanut suoraan, että Seinäjoelle avausotteluun saapuu Klubi 04. Olisi ehkä ollut korrektia kertoa tilanne, sillä kyseessä ei todellakaan ollut huono joukkue. Päinvastoin.

Vastaan tuli joukkueellinen poikien maajoukkuepelaajia, jotka olivat taitavia, nopeita ja erittäin haastavia. Kokonaisuutena voisi väittää, että Kakkosessa ei monia yhtä hyviä joukkueita tulla kohtaamaan alkavalla kaudella. Vain tapa, jolla asiat hoidettiin harmitti monia, ei suinkaan vastustajan taso. Luonnollisestikin 90% Klubi 04:n pelaajista on pääseuran sopimuspelaajia, mutta silti jäi toivomisen varaa.

Tuskin kukaan paikallaolleista kuitenkaan pettyi ottelun pelilliseen antiin.

Kokoonpanot:
SJK: Luis Fernando, Mikko Väänänen (46. Ville Ylinen), Matti Lähitie, Petri Niemi (46. Tiitus Lehtinen (82. Jaakko Vähäpesola)), Timo Rauhala (68. Kalle Taimi), Lee Brennan, Chris Cleaver (71. Toni Kujala), Aki Sipilä (v, 46. Jesse Jääskeläinen), Arttu Seppälä (v), Petter Meyer (v), Mikael Muurimäki (46. Mikko Ylihärsilä)

Klubi 04: Tomas Karike, Joni Palomäki, Daniel O’Shaugnessy, Patrick O’Shaugnessy, Kosta Manev (46. Henri Lassila), Nikolai Alho (46. Nnaemeka Anyamele), Riku Heinonen, Santeri Ahola (65. Miro Olsoni), Kastriot Kastrati (v), Robin Lod, Joel Pohjanpalo (76. Alexandar Manev)