123 456 7890

Kerho kuritti heikkoa vierastaan
SJK – PK-37 3-0 (1-0)

43 min 1-0 Petri Niemi
85 min 2-0 Juha Etelä-Aho
87 min 3-0 Jussi Kankaanpää

Vaikka Seinäjoen Jalkapallokerho säästelikin maaleja aivan jaksojen loppuun, oli joukkue pelillisesti valovuoden verran edellä vaatimattomasti esiintynyttä vierailijaansa, PK-37:aa Iisalmesta. Vierailla oli ottelussa nimittäin vain pari-kolme paikkaa, joista onnella olisi voinut maali syntyä. Taitoa osuman tekemiseen ei nimittäin löytynyt muutamasta vierastyöläisestä huolimatta.

Siihenkin nähden oli mukavaa kaataa PK-37 jo toistamiseen tällä kaudella, että seuran puheenjohtajan Mikko Aminoffin Iisalmen Sanomissa julkaistun kommentin mukaan vain GBK ja Norrvalla FF vaikuttavat Kakkosessa kovilta joukkueilta. Niin, tietenkin riippuu siitä mihin vertaa ja mitä mistäkin asiasta ajattelee, sillä PK-37 sai Kerholta kahdesti kyytiä yhteismaalein 7-2.

Tänään pelatussa ottelussa ei ensimmäisen vartin aikana paljon tapahtunut. Kerhon kannalta oli ikävää, että ainoa tapahtuma oli keskikenttäpelaaja Toni Kujalan loukkaantuminen. “Figo” joutui jättämään kentän jo 14. peliminuutilla Marko Hutun tultua sisään.

Muutamaa minuuttia myöhemmin alkoi Kerhon painostusjakso, jonka aikana maalinteko olisi pitänyt aloittaa. Ensin Juha Etelä-Aho pääsi tuikkaamaan 18. minuutilla ja kolmisen minuuttia myöhemmin Henri Saranpää tulitti hyvin. Ainoastaan pari minuuttia edellisestä Ville Pajula laukoi kierteisen pallon takatolppaa nuollen ohi. Kymmenen minuuttia myöhemmin asialla oli Johannes Saranpää, mutta vieläkään ei maalia saatu aikaiseksi.

Kotijoukkueen tuskaa lisäsi Ville Pajulan nilkan taittuminen sen verran pahasti, että vikkeläjalkaiset paarimiehet ehtivät jo kipittämään tuskissaan kentän pintaan jääneen “Vipin” luo. Paareja ei tarvittu, mutta Pajulan veljessarjan vanhimman vesan matsi loppui siihen ja kentälle tuli Jussi Kankaanpää.

Juuri ennen taukoa kotijoukkue sai maalihanat auki. Kerho sai vaparin noin 25 metristä ja jälleen kerran Mikkoi Kärki lähetti sen inhottavana luukulle, missä ylös noussut toppari Petri Niemi pääsi sipaisemaan palloa sen verran, että se vihdoinkin saatiin ohi Jyri Junnilaisen. Tauolle mentiin kotijoukkueen johdossa.

Toisella puoliajalla vaihdosta kehiin tulleella Jussi Kankaanpäällä alkoi olla tekopaikkoja varsin tiheään tahtiin. Itse asiassa “Jussukan” ensimmäinen paikka oli jo ensimmäisen puoliajan loppuhetkillä ja seuraava tuli kun toista puoliaikaa oli tahkottu vain pari minuuttia. Maalia ei syntynyt ja heti seuraavasta tilanteesta kotijoukkueen erinomaisen ottelun pelannut Jyri Nieminen joutui venymään ottelun haastavimpaan torjuntaansa tipaten pallon kulmuriksi yli poikkipuun.

“Jussukka” puolestaan sai seuraavan tekopaikan reilun tunnin pelin jälkeen ja nelisen minuuttia myöhemmin nuorella miehellä oli seuraava tilaisuus avata maalitilinsä Kerhon paidassa. Vieläkään hän ei siinä onnistunut, eikä onni ollut myötä vielä 78. minuutillakaan. Viisi minuuttia Kankaanpään ties kuinka monennesta paikasta pääsi vieraiden Anssi Lipponen yrittämään maalintekoa toisessa päässä Niemisen vedettyä kuitenkin taas pidemmän korren.

Neljä minuuttia ennen ottelun loppua Kerho vihdoin onnistui tuplaamaan maalisaldonsa. Petri Hutun loistava nousu pohjusti Kerhon toisen maalin. Jussi Kankaanpää pääsi ensin laukomaan, mutta hänen kutinsa Jyri Junnilainen torjui eteensä, mistä Juha Etelä-Aho pääsi viimeistelemään kauden viidennen osumansa vieden Kerhon 2-0-johtoon.

Keskuskentän digitaali ehti nakuttaa eteenpäin ainoastaan kaksi minuuttia ja kotijoukkue oli uudelleen asialla. Nyt Henri Saranpää tarjoili namupassin Jussi Kankaanpäälle, joka vihdoin ja viimein pisti pelivälineen verkkoon naulaten vieraiden arkun lopullisesti säppiin 3-0-maalin muodossa.

Voitto oli Kerholle ansaittu ja selvä. Se olisi voinut olla huomattavasti selvempikin, mutta hyvä näinkin. Kotisaldo ehostui edes pikkuisen kauden neljännen kotivoiton myötä. PK-37 oli huomattavasti vaisumpi kuin kotikentällään joukkueiden edellisessä kohtaamisessa. Nyt ryhmä ei kyennyt rakentamaan juuri lainkaan kontrolloituja hyökkäyksiä.

Voitollaan Kerho ohitti JBK:n ja teki lisää eroa sarjan tyven joukkueisiin, joihin PK-37 kuuluu yhdessä perjantaina OPS-jp:n kaataneen OLS:n, VPS-junioreiden, Kraftin ja TUS:n kanssa. PK-37 oli matkassa ilman aiemmin TP-Seinäjoen peleissä pelannutta Cassianoa, eikä jatkosopimuksen tehnyt päävalmentaja Atik Ismailkaan ollut mukana. Lienee kuitenkin sama, olisivatko herrat olleet matkassa, sillä PK-37 oli nyt huomattavasti vaisumpi kuin monissa muissa otteluissaan syyskierroksella. Mistään turhasta ryhmästä ei todellakaan ole kyse, vaikka joukkue joutuukin edelleen jännittämään sarjapaikkansa suhteen. Tosin iisalmelaiset kyllä ovat melko varmoja säilyjiä ja putoajat haetaan muista joukkueista.

Erotuomari Jouni Aapajärvi selvisi ottelusta melko hyvin. Tosin toisella puoliajalla muutama tilanne meni hieman läpi sormien ja vieraiden pelaajien kitistyä tempuista, joita he itse viljelivät hanakasti, kortteja nousi Jussi Kankaanpäälle ja seuraavan ottelun huilaavalle Henri Saranpäälle. Vieraista keltaista katselivat puolestaan Dimitri Klimov ja Lasse Vornane. Kokonaisuutena peli oli kuitenkin melko siisti ja harmiton puhallettava.

Kotijoukkueesta Mikko Kärki kuittasi yhden tähden ja Jyri Nieminen kolme sakaraista. Vieraiden pari tähteä annettiin keskikentällä näperrelleelle Andrelle.

SJK: Jyri Nieminen, Petri Huttu, Jukka-Pekka Salminen, Petri Niemi, Jani Asuintupa, Henri Saranpää (v), Johannes Saranpää, Toni Kujala (13. Marko Huttu), Ville Pajula (40. Jussi Kankaanpää, v), Mikko Kärki (78. Miika Asunmaa), Juha Etelä-Aho

Kuvagalleria op”