123 456 7890

Seinäjoen Jalkapallokerho kaatoi Jyväskylän Jalkapalloklubin harjoituskauden ensimmäisessä varsinaisessa ottelussa lukemin 1-0. Molemmat seurat marssittivat kentälle testimiehillä varustetut kokoonpanonsa, joten mitään erityisen suuria kaaria ei voi vielä tämän perusteella ensi kaudesta piirtää.

SJK – JJK 1-0 (1-0)
43 min 1-0 Aki Sipilä

Ottelu alkoi varovaisesti molempien joukkueiden keskittyessä siirtelemään palloa varmasti lähinnä keskikentän ja oman pään välillä. Kerhon ensimmäinen puolittainen tilanne avautui 19. minuutilla, kun pirteästi esiintynyt virolainen testipelaaja Gert Kams nousi oikealta laidaltaan keskitykseen. Toni Lehtinen pääsi hankalasta asennosta jatkamaan keskityksen eteenpäin, mutta pallo leijaili yli maalin.

Seuraavaan oikeaan tilanteeseen kuluikin sitten lähes 20 minuuttia, kunnes Lehtinen pelattiin puolittaiseen läpiajoon. Kerhon maalitykki ajautui kuitenkin tilanteessa hieman liian pieneen kulmaan ja laukaisu nousi jälleen yli vierailijoiden maalin.

Ottelun ainoaksi jäänyt maali syntyi pienoisen flipperipallon jälkeen, jonka kentän lyhyin mies Aki Sipilä pääsi viimein puskemaan lähes rangaistusalueen rajalta takanurkkaan. Kerho sai vielä maalin jälkeen ensimmäisen puoliajan toisen kulmansa, mutta lisäosumia ei enää nähty vaan pienelle tauolle siirryttiin tilanteessa 1-0.

SJK aloitti toisen puolikkaan erinomaisesti ja ensimmäisen reilun vartin aikana JJK olikin hätää kärsimässä. Sipilä sai kokeilla toista päämaalia pariinkin otteeseen, mutta ensimmäinen pallo leijaili komeasta syöksypuskusta vasemmalta ohi ja toinen kolahti maalin kehikkoon. Kim Palosaarelle avautui jälkimmäisessä tilanteessa myös erinomainen paikka, mutta viimeistely ei onnistunut.

Kerhon toisella virolaisella testipelaajalla, keskikentällä ja laitalinkkinä hääränneellä, Stanislav Goldbergilla oli tunnin paikkeilla useampikin paikka avata maalitili Seinäjoella, mutta laukaukset suuntautuivat kerta toisensa jälkeen ohi maalin.

Vierailijoiden kenties paras paikka nähtiin 67. minuutilla, jolloin Toni Takamäki puski Patrick Poutiaisen antaman vapaapotkun hieman yli ruotsalaisvahti Joakim Jansin. Muuten jyväskyläläiset eivät päässeet testissä olevaa Jansia liiemmin kokeilemaan.

Kerholle avautui ottelun loppupuolella vielä muutama tontti, mutta maaliin asti palloa ei saatu, joten lopputulokseksi jäi Sipilän viimeistelemä 1-0. Testipelaajat esittivät kauttaaltaan varsin hyviä otteita, kun jo mainittujen lisäksi myös vasemman laidan Kim Alonen ja Marcus Heimonen suoriutuivat tehtävistään kunnialla.

Seuraavan kerran SJK astelee areenalle reilun kuukauden päästä, kun vastaan asettuu Pohjanmaan paikallisessa Vaasan Palloseura. Ottelu pelataan Wallsport Areenalla perjantaina 18.1.

SJK: Joakim Jans, Kim Alonen (81. Timo Rauhala), Matti Lähitie (46. Tiitus Lehtinen), Kalle Taimi, Gert Kams, Stanislav Goldberg, Chris Cleaver (46. Marcus Heimonen), Johannes Laaksonen (67. Aleksi Ahde), Aki Sipilä, Kim Palosaari, Toni Lehtinen (46. Jesse Sarajärvi)




Haastattelut