123 456 7890

Kerhon kenraali Närpiössä
Kakkoseen valmistautuva Seinäjoen Jalkapallokerho pelaa lauantaina talvikauden viimeisen harjoitusottelunsa Närpiön palloiluhallissa. Kenraaliharjoituksessa vastaan asettuu Kakkosen Lohko B:n Närpes Kraft, joka vielä viime kaudella pelasi samassa lohkossa Kerhon kanssa.

Kyseessä on kauden yhdeksäs harjoitusottelu. Pelatuista kamppailuista ei Kerho ole hävinnyt ainuttakaan ja vain talvikauden ensimmäinen ottelu VIFK:ta vastaan Wallsport Areenassa on päättynyt tasapeliin. Muut kamppailut musta-asuinen ryhmä on vienyt nimiinsä.

Joukkueet lähtevät otteluun huomattavan erilaisista asetelmista. Kraftin kohdalla talvikausi ei ole mennyt alkuunkaan nappiin. Viimeksi joukkue hävisi Kolmosessa pelaavalle VPS-junioreille 2-1. Sitä puolestaan edelsi maaliton tasapeli porilaisen FC Jazzin kanssa. Silmämääräisesti tsekkailtuna keltanutut ovat kaataneet talvella vain Norrvalla FF:n kotihallissaan 5-1 häviten VIFK:lle, Norrvalla FF:lle vieraissa ja tietenkin Kerholle Wallsport Areenassa.

Viime kaudella Kraft oli kuitenkin Kerholle todella hankala vastustaja. Vaikka Närpiössä ei pidetäkään siitä, että joukkueen todetaan vilisevän ulkomaalaisvahvistuksia, näin se silti on. Esimerkiksi viime kesäkuussa Seinäjoella pelatussa ottelussa vieraiden maalintekijät olivat Zoran Bogesic, Sasa Bajkusa, Kris Huckstepp ja Edis Elkaz. Numerot kirjattiin tuolloin vieraiden eduksi 4-2 (1-0) kotijoukkueen maalien synnyttyä Mikko Kärjen ja Petri Niemen toimesta.

Syyskierroksella Kerho kuitenkin kuittasi tappion Mosedalin urheilukeskuksessa voittamalla 2-1 (0-1) oltuaan tauolla tappiolla Zoran Bogesicin maalin vuoksi. Toisella puoliajalla peliä pelattiin käytännössä yhteen maaliin. Kerhon Johannes Saranpää ja Juha Etelä-Aho käänsivätkin pelin ansaitusti vieraille.

Talvikaudella Ulf Kortesniemen valmentamassa joukkueessa on nähty paitsi muutama lahjakas oma kasvatti, kuten Kim Böling, Kevin Peth ja 16-vuotias Jonas Granfors, myös ihan vain muutama ulkomaanapu, kuten Nijaz Sarajlija, Jacek Imianowski, Ivan Metanov, Kris Huckstepp, Zoran Peic, Vladan Zlatkovic, Miroslav Rajkovic ja Piotr Kluzek. Näistä Kluzek ei mitä ilmeisimmin ole enää ryhmässä mukana, mutta uutena kasvona aiempiin kausiin verrattuna mukaan on liittynyt puolalainen 28-vuotias Imianowski.

Vaikka joukkue viliseekin pelaajia muualta, on seuran oma juniorityö kuitenkin erittäin laadukasta ja helmiä putkahtelee esiin ajoittain. Kirkkain näistä kruununjalokivistä on ehdottomasti Kim Böling, josta taatusti kuullaan vielä muissakin yhteyksissä kuin Kakkosen peleistä puhuttaessa.

Talvikaudella joukkueet kohtasivat siis jo Wallsport Areenassa. Silloin Kerho hassutteli helpon 4-1 (2-1) -voiton Miika Asunmaan ja Mikael Muurimäen maalattua kahdesti mieheen. Tuo voitto on yksi Kerhon seitsemästä talvikaudella hankkimasta. Matkalla ovat kaatuneet FC Jazz kahdesti (4-1 ja 2-0), Lapuan Virkiä (10-0), Kaustisen Pohjan-Veikot (12-0), VIFK (1-0) ja P-Iirot (4-1).

Tulivoimaakin on Kerhon väreistä löytynyt aivan mukavasti, sillä maaliero on kahdeksan ottelun jälkeen 37-3. Maaleista ovat vastanneet yhdeksän maalia tehneen pääarkkitehti Mikael Muurimäen lisäksi kuudesti maalannut Miika Asunmaa, viisi kertaa onnistunut Marko Huttu, neljä nyyttiä mieheen iskeneet Petri Niemi ja Tommi Haanpää, kolmasti maalanneet Ville Pajula ja Tiitus Lehtinen, kahdesti viimeistellyt Petri Huttu ja kerran maalannut Jaakko Vähäpesola.

Viikon lomaillut päävalmentaja Esa Haanpää saapuu sopivasti kotimaahan ennen kenraalia saaden matkaan ihan kelpo ryhmän. Sivussa on varmuudella pitkäaikaispotilas Johannes Saranpää. Sen sijaan Mustasaaresta poissa olleet Jaakko Lampi ja Marko Huttu ovat muonavahvuudessa. J-P Salmisen pelaaminen on epävarmaa, mutta varsinaisen jännitysmomentin tarjoaa maalivahtiosasto. Jo ennestään hieman vaivaisena Mustasaaressa ottelun aloittanut Aki Lyyski sai lisäkolhuja VIFK-pelissä, eikä ole ollenkaan varmaa, onko mies pelikuntoinen. Ahkerasti maanpuolustusaktiviteetteja harrastavaa Petri Välimäkeä puolestaan ei ole paikallistettu treeneissä kuluneella viikolla, eli miehen pelikunto on diplomaattisestikin ilmoittaen arvoituksellinen. Torjuntavastuuta tullaankin kenties tarjoamaan sille TP-Seinäjoen B-juniorimaalivahdille, joka ei ole mukana B-junnujen SM-sarjaottelussa tai vaihtoehtoisesti kenties TP-Seinäjoen edustuksen Atte Tervasmäelle. Sinälläänhän tämä ei suinkaan ole mikään ongelma, koska maalivahteja kylästä kyllä löytyy.

Jos Kerho ei kärsi Närpiössä tappiota, on joukkue tehnyt melkoisen urotyön pelaamalla koko harjoituskauden ilman tappiota. Se ei silti anna aihetta henkseleiden paukutteluun, sillä plakkarissa ei ole näistä peleistä ainuttakaan sarjapistettä. Niiden metsästys alkaakin viikon kuluttua retkellä Kokkolan Kipparihalliin.

Närpiössä kuitenkin pelataan, myös hallissa, lauantaina klo 14.00. Närpiön uusi hieno halli löytyy muuten aivan Mosedalin stadionin vierestä, eli se on suhteellisen helppo paikallistaa.