123 456 7890

Kauden kolmas ja viimeinen Pohjanmaan derby VPS:n ja SJK:n välillä pelataan keskiviikkona 21.9. klo 18.30 Vaasan uudella Elisa Stadionilla.

SJK voitti kotonaan kauden ensimmäisen kohtaamisen Keskuskentällä 1-0 ja toisessa kohtaamisessa VPS oli vahvempi 2-1-luvuin. Pelistä on muutenkin tulossa kiihkeä kamppailu pisteistä, sillä joukkueet ovat tällä hetkellä Veikkausliigassa tasapisteissä ja molemmat havittelevat tosissaan paikkaa kärkikolmikosta.

Paikallispeli antaa aina oman latauksensa ja viime kerralla meillä oli kaksijakoinen peli. Ensimmäisellä jaksolla VPS pelasi vahvasti ja tilanne oli tauolla 2-0. Ja toisella jaksolla ajoimme sitten heitä takaa. Mutta VPS on niin hyvä joukkue, ettei heitä saa päästää karkumatkalle. Muuten he pystyvät kyllä jäädyttämään pelin omalla pelitavallaan, muistelee päävalmentaja Simo Valakari edellistä kohtaamista.

VPS pelasi viime viikonloppuna 0-0-tasapelin Tammelassa Ilvestä vastaan, kun taas SJK voitti kotonaan mestaruutta havittelevan IFK Mariehamnin. Viimeisen kuuden pelin kuntopuntarissa VPS on kymmenentenä ja SJK kärjessä.

Meillä on ollut jo pitkään pelin rakenne hyvässä kunnossa, mutta tällä hetkellä Veikkausliiga on niin tasainen sarja, että täytyy pystyä joka ottelussa parhaimpaansa, tai muuten on vaikea saada tulosta. Ja eritoten tämä pätee näissä loppupeleissä, kommentoi Valakari.

Tässä vaiheessa kautta, vaikka jokainen peli on erittäin tärkeä, niin ei voi tehdä muuta kuin ottaa yhden pelin kerrallaan. Ei voi alkaa ajattelemaan yhtään eteenpäin, muistuttaa Valakari lopuksi.

Myös pelaajat tietävät keskiviikon ottelun tärkeyden.

Täytyy heti aluksi sanoa, että olen nähnyt VPS:n jo useana vuotena täällä ollessani ja mielestäni tällä kaudella he pelaavat myös todella kaunista jalkapalloa. He ansaitsevat sen, mitä he ovat jo saavuttaneet ja he myös kuuluvat sarjan kärkijoukkueisiin. Mutta kaikki tietävät, että keskiviikon ottelu on derby ja se merkitsee sitä, että me emme tule antamaan heille pelistä yhtään pistettä. Aiomme tehdä kaikkemme että voitamme heidät, sanoo SJK-hyökkääjä Tuco.

Jos me pelaamme siellä tasan, sopii se heille paljon paremmin. Siksi meidän ei pidä säästellä nyt yhtään vaan vedämme täysiä loppuun asti. Näin meidän pitää mennä kaikkiin kauden loppuihin otteluihin. Ottelu ottelulta ja kaikkemme antaen, jatkaa Tuco lopuksi.

Meillä on edessämme erittäin tärkeä ottelu. Tiedän, että se on derby ja siten todella tärkeä kaupungille ja kannattajille, mutta sen lisäksi se on todella tärkeä ottelu myös sarjataulukon kannalta. Voittamalla keskiviikkona, olisimme lähempänä europaikkoja ja se antaisi meille mahdollisuuden taistella edelleen mitaleista, sanoo puolestaan SJK:n espanjalaispuolustaja Aimar.

Mielenkiintoista nähdä, mitä on keskiviikkona tulossa. Olen urallani kuitenkin parissa muussakin derbyssä ollut mukana ja ne on aina kiihkeitä tapahtumia. Ja nytkin tulee paikalle paljon faneja. VPS on myös pelannut hyvän kauden ja heillä on hyvä joukkue, joten luulen, että siitä tulee muutenkin kova peli, arvioi SJK:n Juhani Ojala.

Ojalan ja Aimarin mietteitä, voi lukea lisää tämän otteluennakon SJK-osiosta.

Paikanpäälle otteluun matkustaa SJK:n kannattajat ja tätä kirjoittaessa kannattajien bussireissua ollaan myymässä loppuun. Vain muutama paikka on vielä jäljellä. Peliin matkustaa myös omilla kyydeillä hurjat määrät SJK-kannattajia ja kaikki voivat ostaa liput SJK-kannattajille varattuun katsomonosaan, Elisa Stadionin pohjoispäätyyn. Löydät lisäinfoa bussireissusta, sekä lippulinkin pohjoispäätyyn, SJK:n nettisivujen omasta uutisesta.

Seinäjoelle jäävät kannattajat voivat katsoa ottelua keskustan Carlsberg Sports barissa tai kotikoneilta, maksullisten ISTV ja Ruutu+ -palveluiden kautta.

Veikkausliigan Pohjanmaan derby, VPS – SJK keskiviikkona 21.9. klo 18.30, Vaasan Elisa Stadionilla.

SJK pelaa VPS:n vieraana poikkeuksellisesti vihreillä kolmospaidoillaan.

VPS pelaa hyvää kautta

VPS on pelannut toistaiseksi kauden erinomaisesti ja se löytyy tällä hetkellä sarjataulukosta kuudennelta sijalta, tasapisteissä, mutta paremmalla maalierolla seitsemäntenä tulevaan SJK:hon. Kaksikko on vain pisteen päässä kolmantena olevasta Rovaniemen Palloseurasta ja eroa toisena olevaan IFK Mariehmaniinkin on vain kuusi pistettä. HJK johtaa sarjaa pisteen erolla maarianhaminalaisiin, mutta heillä on yksi peli muita joukkueita enemmän pelattuna.

VPS-SJK-kaksikon ja kolmantena olevan RoPS:n väliin mahtuu vielä myös tasapisteissä oleva KuPS ja pisteen edellä oleva Ilves. VPS kohtasikin juuri viime ottelussaan Ilveksen vieraissa ja pisteet jaettiin maalittomalla tuloksella.

Keskiviikon ottelusta VPS:n päävalmentaja Petri Vuorinen odottaa jotain muuta.

Tulee ehkä vähän erilainen peli. SJK pystyy ehkä pidempään hallitsemaan peliä kuin Ilves ja se on heidän pelitavassaankin tavoite. He pelaavat pidempiä hyökkäyksiä enemmän. Tilanne on hyvä, kun on paljon pelissä. Paikallisderbyn alla ei jätkiä pahemmin tarvitse motivoida, Vuorinen sanoi seuransa nettisivuilla.

VPS voitti SJK:n viime kohtaamisessa elokuun alussa, mutta sen jälkeen pelatuista kuudesta ottelusta se on voittanut ainoastaan yhden, pelannut peräti neljä tasapeliä ja hävinnyt kerran. Maaleitta se on jäänyt neljä kertaa ja kuuden viimeisen ottelun maaliero on niukka 2-3.

Joukkueen paras maalintekijä ja kenties yksi kauden sensaatioista, eli laitapelaaja Pyry Soiri pelasi Ilves-ottelussa muutaman pelin loukkaantumisen jälkeen. Nuorten maajoukkuerinkiin kuuluva Soiri on osunut kahdeksan kertaa 24 ottelussa, joten ilman Soiria VPS on ollut ilman syömähammastaan.

Mahdollisesti keskiviikon ottelusta on sivussa myös nuoret Joonas Vahtera ja Eero Tamminen. Pelikieltoja ei kotijoukkueella ole.

Pyry Soiri on joukkueensa syömähammas.

SJK:n uudet hankinnat ovat onnistuneet

SJK vahvisti rivejään elokuun siirtoikkunassa ja uudet hankinnat ovat osoittautuneet erinomaisiksi. Hyökkääjä Billy Ions on ollut tulonsa jälkeen osallisena jokaisessa SJK:n tekemässä maalissa ja jo edellisessä derbyssä debytoinut Marc Vales on pelannut sen jälkeen täydet minuutit.

Kaikkein eniten SJK muutti puolustuslinjaansa elokuun aikana, kolmen uuden pelaajan ottaessa siellä ohjat.

Tuntuu tosi hyvältä. Pelit ovat menneet hyvin niin joukkueelta kuin henkilökohtaisestikin. On saanut hyvän alun, mikä on tosi tärkeää. Olen myös pysynyt kunnossa, vaikka tahti on ollut tosi kova. Nyt vähän tuntuu pikkuväsymys kun on pelannut kolme peliä kahdeksaan päivään, mutta muuten paikat on kunnossa ja sitä on taas valmiina seuraavaan peliin, sanoo puolustaja Juhani Ojala, joka liittyi elokuussa SJK:n riveihin ja on siitä lähtien ollut osa uutta kivikovaa puolustuslinjaa.

Samaa linjaa jatkaa myös espanjalaispuolustaja Aimar, joka on ehtinyt pelata jo neljässä ottelussa.

Urheilullisesti on hienoa, että joukkue taistelee yhdessä pallo sekä peli kerrallaan. Siten olemme saaneet myös hyviä tuloksia viime aikoina. Henkilökohtaisesti olen kotiutunut tänne hyvin ja koen oloni erittäin tervetulleeksi. Joukkue on ottanut minut hienosti vastaan, kertoo Aimar.

Aimar oli varsin pidetty pelaaja edellisessä seurassaan Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Vielä nytkin mies saa onnitteluita ja terveisiä lähes päivittäin, kun kannattajat seuraavat miehen otteita SJK-paidassa.

Llagostera oli minun kotini pitkään ja heidän kannattajansa ovat sellaisia, että he muistavat vanhat pelaajansa aina ja pitkään. He toivovat menestystä ja seuraavat mielellään mitä heille kuuluu. Olen tietenkin erittäin iloinen, että he toivovat nyt menestystä SJK:lle ja minulle uudella urallani, kommentoi Aimar.

Keskiviikon otteluun SJK pääsee jälleen erinomaisessa pelaajatilanteessa, kun kaikki pelaajat ovat käytettävissä.

Aimar on sopeutunut SJK:n pelitapaan ja joukkueeseen hyvin.