123 456 7890

Kerho 07 Akatemia kärsi tappion kotiottelussa lauantaina, kun Tornion TP-47 vieraili Keskuskentällä. Ottelun ensimmäinen puoliaika oli tasainen, mutta toisen puoliajan alussa isäntäjoukkue otti ohjat. Kerho pystyi luomaan useita hyviä maalitilanteita, mutta tänään viimeistely oli heikkoa. Ja niinpä sitten ottelun lopussa vierasjoukkue pääsi vastahyökkäykseen ja iski tarvittavan osuman. Kerho haki vielä lopussa vimmatusti tasoitusosumaa, mutta maalia ei vain syntynyt. Tappio oli jo viides perättäinen ja putken myötä Kerho on valahtanut Kakkosen pohjoislohkossa tippumistaistoon.

Kerho 07 Akatemia – TP-47 0-1 (0-0)
0-1 83 min Jaakko Pyyny

Ottelun ensimmäisellä puoliajalla ei maalipaikoilla juhlittu. Kolmannella minuutilla TP-47 loi rajaheitosta maalipaikan Jaakko Pyynylle, mutta maalia ei syntynyt. Tämän jälkeen mentiin kauan ilman varsinaisia maalipaikkoja. 40. minuutilla torniolaisten Valtteri Vainionpää pääsi puskemaan maalin erinomaisesta paikasta, mutta Paavo Valakari torjui komeasti. Kerhon ensimmäisen puoliajan paras paikka tuli lopussa, kun Joonas Rantala keskitti oikealta maalille. Rasmus Karjalainen ja Sami Viljanen olivat kummatkin lähellä onnistumista, mutta kuin ihmeen kaupalla tilanne säilyi maalittomana.

Kerho hallitsi toista puoliaikaa selvästi ja loi monta hyvää maalipaikkaa. 50. minuutilla Aleksi Leppänen syötti Sami Viljaselle, joka ei kuitenkaan aivan onnistunut ohittamaan hyvän ottelun pelannutta Tatu Kujanpäätä. 54. minuutilla Rasmus Karjalainen pääsi laukomaan Joonas Rantalan hyvän nousun päätteeksi, mutta Kujanpää torjui.

70. minuutilla Kerhon johtomaali oli erittäin lähellä, mutta Tatu Kujanpää esitti huipputorjunnan Sami Viljasen laukaukseen. Ottelun ainoa maali nähtiin 83. minuutilla. Aleksi Isomäki syötti ja Jaakko Pyyny laukoi pallon maaliin.

SJK:n kannalta ottelun positiivisiin asioihin lukeutui Marco Matronen paluu kentälle. Viimeksi huhtikuussa pelannut keskikenttäpelaaja pelasi 73 minuuttia. Pitkä tauko ei ainakaan näyttänyt vaikuttaneen negatiivisesti otteisiin.

Todella pettynyt tulokseen. Tehtiin hyvä toinen jakso ja pelattiin hyvin. Päästiin tilanteisiin, oikeille alueille ja avoimiin maalipaikkoihin. Ei tehty maalia ja TP teki. Saatiin se, mitä ansaittiin. Pelaajat tekivät nöyrästi töitä etenkin toisella puoliajalla, pisti itsensä likoon ja antoi kaiken mitä on annettavissa. Tällä kertaa se ei vaan riittänyt. Pitää vaan jatkaa töitä ja tehdä hommia sen eteen, että kurssi kääntyy, sanoi Kerho 07 Akatemian päävalmentaja Ossi Virta.

Ottelun parhaana palkittiin vierasjoukkueen Helmeri Närhilä. Kaksi tähteä meni Kerhon Joonas Rantalalle ja yksi tähti vierasjoukkueen maalin tehneelle Jaakko Pyynylle.

Kerho 07 Akatemia:Paavo Valakari MV, Marco Matrone (73› Henri Jussila), Joonas Rantala, Rasmus Karjalainen (84› Jordi Lahnalakso), Juho Kemppinen, Sami Viljanen, Joona Lautamaja, Antti Palomäki (80› Jaakko Vihanta), Arttu Aromaa, Aleksi Leppänen ja Tuomas Rintamäki.

Kerholla on seuraava ottelu ensi keskiviikkona, 5.8. klo 18.30, kun se matkustaa Vaasaan FC Kiiston vieraaksi Kaarlen kentälle.