123 456 7890

Kloo näki paljon hyvää

Vaikka Seinäjoen Jalkapallokerho hävisikin AC Oululle, näki vieraiden vastuuvalmentaja Christoffer Kloo ottelussa paljon hyvää.

– Ottelu oli meiltä selvästi parempi kuin viime viikon koitos FC Viikinkejä vastaan. Jalat liikkuivat paremmin, vaikka kovaa on menty edelleen treeneissä, Kloo aloitti matsin analysoinnin.

– On kuitenkin ihan selvä juttu, että meillä on edelleen todella paljon parannettavaa, eli ei tässä työntekoa voi lopettaa. Tässä vaiheessa viime kautta pelasimme selvästi helpompia vastustajia vastaan, eli taso on noussut myös treenipelien suhteen. Ottelussa oli kyllä vauhtia erittäin hyvin, ehkä jopa liikaakin välillä, jatkoi Kloo.

Kerho testasi ottelussa jo viime viikonloppuna esiintynyttä espanjalaista Victor Monteroa, joka pelasi tällä kertaa laitapakkina. Nuori espanjalainen sai kiitosta koutsilta uudella tontillaan.

– Ihan ok peli häneltä. Pieniä sijoittumisvirheitä, mutta hän on todella vikkelä poika. Pallon kanssa hän on taitava ja rauhallinen. Kyllä hän meitä kiinnostaa, jos saamme löydettyä jonkinlaisen järkevän ratkaisun. Otimme hänet puoliajalla vaihtoon, koska lonkka hieman kiukutteli, selvitti Kloo Monteron tilannetta.

Vielä enemmän mielenkiintoa suuntautui puolestaan amerikkalaiseen Justin Mooseen, joka aloitti ottelun keskikentän keskellä siirtyen lopussa laitaan.

– Tykkäsin näkemästäni. Nopea kaveri, joka on todella hyvä pallon kanssa. Olemme hänestä erittäin kiinnostuneita, jos seura pääsee hänen kanssa näkemykseen, vahvisti Kloo Kerhon mielenkiinnon entistä MLS-pelaajaa kohtaan.

Hyvää ottelussa oli myös se, että Christian Sund pystyi palaamaan kehiin ja pelaamaan puoliajan ollen varsin pirteä.

Kerhon avauskokoonpano ottelussa oli ehkä hiukan tavanomaisesta poikkeava, tai jonkun mielestä yllättäväkin. Todellisuudessa minuutteja tarvitaan edelleen kaikille ryhmän pelaajille, eli ei sitä ole siinä valossa mitään syytä ihmetellä.

– Tarvitsemme pitkän kauden aikana leveää rinkiä ja pelaajat tarvitsevat pelejä, vahvisti myös Kloo tilanteen.