123 456 7890

Kloo tyytyväinen hankintoihin
Seinäjoen Jalkapallokerhon vastuuvalmentaja, Christoffer “Toffe” Kloo, on erittäin tyytyväinen seuran tekemiin kolmeen ensimmäiseen hankintaan. Eikä syyttä.

– Kaikki kolme pelaajaa vahvistavat selvästi joukkuettamme. Uskon, ettei löydy ainuttakaan Ykkösen tai Kakkosen seuraa, jolle nämä pelaajat eivät olisi vahvistuksia. Itse asiassa jopa suurin osa liigajoukkueista olisi ollut tyytyväinen saadessaan kolmikon riveihinsä, naurahtaa Kloo viitaten maalivahti Luis Fernandoon, keskikenttäpelaaja Christian Sundiin ja tänään julkistettuun keskikenttäpelaaja Chris Cleaveriin.

Lienee kuitenkin selvä asia, että vielä ei joukkue ole valmis. Tähän mennessä on sovittu 14 pelaajan kanssa asioista, joten vielä tarvitaan ryhmään leveyttä.

– Tarvitsemme edelleen yhden hyökkääjän, yhden topparin ja kaksi linkkiä. Meillä on treeneissä pelaajia, joilla ei sopimusta ole ja uskon, että heistäkin osan kanssa nimet pistetään paperiin, jatkaa Kloo.

Kerhon treeneissä, jotka alkoivat 29. marraskuuta, on pyörinyt noin 16-18 pelaajaa ja veskarit. Osa pelaajista tulee mukaan vasta tammikuussa, kuten Brasiliassa lomaileva Luis Fernando, polveaan hoitotoimenpiteiden jälkeen paranteleva Mikael Muurimäki, Christian Sund ja Chris Cleaver.

– Ensivaikutelma on todella positiivinen tällä hetkellä. Vielä ei ole menty hirmuisen kovaa. Kuusi viikkoa rakennetaan peruskuntoa ja sen jälkeen vedetään viiden viikon kova rypistys. Pelaajat tekevät tälläkin hetkellä jo lujasti töitä harjoituksissa, kehuu Kloo joukkojaan.

– Olen tyytyväinen siihen toimintaan. Täällä on aikaisemmin menty erilaisella pelifilosofialla kuin mitä itse suosin. Se ei kuitenkaan tarkoita, että olisi olemassa oikeita tai vääriä pelifilosofioita. On vain erilaisia. Siinä mielessä olen erityisen tyytyväinen pelaajien tekemiseen, että he reagoivat heti kun sanon heille jotakin treeneissä. Sitä juttua, mitä haluan heidän tekevän, yritetään välittömästi tehdä. Se on erinomainen asia, Kloo jatkaa tarinaa.

Kerholle on hanakasti tarjoiltu suosikinviittaa aiemminkin, joten hankintojen myötä tämä tulee taatusti olemaan tilanne alkavallakin kaudella.

– Siltä se näyttää. Ei se kuitenkaan tarkoita, että meidän ei tarvitse töitä tehdä. Vaikka meillä on hyviä pelaajia, meidän on pystyttävä pelaamaan hyvin joukkueena. Valmentajan kannalta on tietenkin aivan loistava asia, että meillä on ryhmässä näin laadukkaita pelaajia, kommentoi Kloo joukkuettaan.

Talvikauden ohjelmaan on kirjattu tällä hetkellä 14 ottelua. Näiden pelien lisäksi tulee mukaan Suomen Cup. Pelejä siis piisaa.

– Meidän on hieman katsottava, miten Suomen Cup vaikuttaa. Siinä on ehkä mahdollisuus antaa nuoremmille pelaajille peliaikaa ainakin aluksi. On katsottava tarkkaan työn ja levon suhdetta, painottaa Kloo.

Kloon ajattelumallissa sopimuspelaajia pitäisi olla joukkueessa noin 22 kappaletta, eli kaksi pelaajaa jokaiselle tontille.

– Se olisi tietenkin se ideaalinen asia. Harvoin se kuitenkaan ihan suoraan niin menee. Meillä ei ole kuitenkaan mitään kiirettä tällä hetkellä. Emme hanki pelaajia hätiköiden vaan vasta sitten, jos olemme 100% varmoja, että he ovat selkeitä vahvistuksia meille. Tietenkin on pelipaikkoja, joille me tarvitsemme pelaajia. Meillä ei tällä hetkellä ole oikein linkkejä, joten sinne on ainakin pakko saada vielä miehiä, lisää vastuuvalmentaja Kloo.