123 456 7890

Koittaisiko kotivoitto?
Seinäjoen Jalkapallokerho joutuu pelaamaan kauden neljännen kotiottelunsa pietarsaarelaista Jakobstads Bollklubbia vastaan evakossa Prunttimäen viheriöillä. Alusta on taatusti kaupungin paras, mutta olosuhteet ovat muilta puitteiltaan varsin primitiiviset.

Katsomorakenteet ovat itkettävän ja säälittävän välimaastossa, eikä kiinteitä pukuhuoneita ole olemassa sen enempää kuin vessoja tai myyntipisteitäkään. Kaikkein surkuhupaisinta on se, että väliaikaisetkin pukukopit, joiksi parakkeja kutsutaan, saadaan paikalle Pietarsaaresta. Onneksi ei sentään jouduttu erikseen pyytämään, että JBK olisi tuonut omat koppinsa tullessaan.

Syy siihen, että ottelu pelataan näissä olosuhteissa, on se, että Keskuskentän juoksuratojen maalausurakkaa ei oltu edes aloitettu, vaikka Seinäjoen Kaupungin Liikuntatoimi varsin hyvin tiesi Kerhon pelaavan kotiottelun tänä viikonloppuna. Urheilutoimi osti juoksuratojen maalauksen urakoitsijalta, jonka on saatava homma valmiiksi 31. toukokuuta mennessä. Urakoitsija puolestaan katsoi parhaaksi aloittaa hommat juuri tänään. Että näin meillä.

Itse otteluun vieraaksi saapuva JBK on aloittanut kauden nihkeästi. Se ei suinkaan ole ensimmäinen kerta viime vuosien aikana, mutta joka kerta JBK on ryhdistäytynyt sen verran syyskierroksella, että joukkue on helposti säilyttänyt vakanssinsa. Itse asiassa ei sekään ihan ensimmäinen kerta ole, että joukkueeseen on taas ilmestynyt tukku joukkueen pelaaja-valmentajana toimivan Alexei Eremenkon järkkäämiä idän ihmeitä. Kun lisäksi huomioidaan, että nuoressa ryhmässä on mukana kokenut Niklas Storbacka, voidaan olettaa joukkueen kohentavan menoaan merkittävästi lähiaikoina. Toive tietenkin on, että ryhtiliike tapahtuu vasta tämän kamppailun jälkeen.

Kotijoukkue lähtee kamppailuun kärsittyään viime sunnuntaina kauden toisen kotitappionsa. Kotiotteluita on takana kolme, joten saldo on ikävästi miinuksella. Sunnuntain tappio VIFK:lle oli harmittava kahden möhläyksen maksettua kaksi maalia. Näin tähtirinnat veivät pisteet mennessään numeroin 2-1 (1-0).

Tuota tappiota edelsi puolestaan vierasvoitto Napapiirillä siipirikkoisen Kerhon haettua 2-1 (1-1) -voiton FC Santa Clausista. Joukkueen materiaali kesti jotenkin vielä Rovaniemen reissun, mutta tyly arki tuli vastaan laadukkaamman joukkueen kanssa. Kun poissaolijoiden listalla olivat viime viikonloppuna Johannes ja Henri Saranpää, Tiitus Lehtinen, Jukka-Pekka Salminen, Miika Asunmaa, Tomi Anisimaa ja Jarkko Mäki-Maunus ei paikkaajia oikein täysimääräisesti löytynyt. Taidollisesti Kerho on pärjännyt tähän saakka ihan mainiosti ja pärjää varmasti jatkossakin. Kovuutta pitäisi löytyä lisää jostakin, joskin ei sitä markettien hyllyiltä ihan noin vain taida olla tarjolla.

“Emme me fyysisyyttä tähän hätään mistään lisää saa. Vaikea sitä on viikossa saada äijille 10 kg lisää painoa ja 15 cm pituutta. Pitää siis koittaa keksiä jotakin muuta keinoa, että pärjäämme keskikenttätaisteluissa paremmin. Syöttöpeliä on saatava kehittymään siihen malliin nopeaan tahtiin, että meidän kärkimiehillämme on ruokaa”, painotti joukkueen vastuuvalmentaja Esa Haanpää tilannetta.

Se on ainakin varmaa, että Virossa koululaisten kanssa luokkaretkeilemässä ollut Jukka-Pekka Salminen on jälleen käytettävissä. Sen sijaan huonompia uutisia tulee akselilta Tiitus Lehtinen – Henri Saranpää. Kumpaakaan tuskin nähdään ennen taukoa tosi toimissa. Myös Miika Asunmaan pelit ovat vaarassa pidemmältäkin ajanjaksolta samoin kuin Johannes Saranpään. Eipä siis juuri hymyilytä.

Vastaan asettuva JBK on tähän mennessä pelannut kuudesti ja voittanut kertaalleen. Viidesti joukkue on hävinnyt ja sijoitus sarjataulukossa on toiseksi viimeinen torstaina FC YPA:lta moista kyytiä saaneen Virkiän yläpuolella. JBK on tällä kaudella kaatanut vain Norrvalla FF:n kotonaan 2-0. Sen sijaan tappiot on kirjattu PK-37:lle vieraissa lukemin 2-1, FC OPA:lle kotona 4-0, FC Vaajakoskelle vieraissa 4-2, OPS-jp:lle vieraissa 4-1 ja viimeksi FC YPA:lle kotona 1-0. Omissa on siis kolissut melko tiheään.

Joukkueen tähtiä ovat kaksi Veikkausraatien myöntämää sakaraista saaneen isä-Eremenkon lisäksi tällä kaudella olleet kolmen tähden Mathias Kronholm, Eremenkon tavoin kaksi tähteä saaneet Jonas Hellund ja Markus Kronholm, sekä yhden tuikkivaisen kuitanneet David Nyman, sekä Staffan Svenlin.

Kotijoukkueesta ovat tähtiä saalistaneet seitsemän sakaraisen Ville Pajulan ohella kolmen tähden Petri Huttu ja Juha Etelä-Aho, sekä kaksi tähteä mieheen saaneet Tommi Haanpää ja Mikael Muurimäki, sekä kertaalleen yhden tähden lämiskät pokanneet Petri Välimäki, Aki Lyyski ja Tiitus Lehtinen.

Vierailijoiden kuusi maalia ovat jakautuneet kuuden eri pelaajan kesken, eli varsinaista maalitykkiä on vaikea sormella osoittaa. Menneiltä vuosilta kannattaa kuitenkin muistaa, että isä-Eremenkoa ei juurikaan kannata päästä laukomaan vapareita 25 metrin sisäpuolelta erityisen usein. Kotijoukkueen ruuti ei ole räiskynyt viime aikoina ihan siihen malliin kuin olisi voinut haaveilla. Kolme maalia tehnyt Mikael Muurimäki on joukkueen sisäisen maalipörssin ykkönen. Kaksi maalia ovat viimeistelleet Tommi Haanpää ja Ville Pajula. Petri ja Marko Huttu ovat Tiitus Lehtisen ja viime ottelussa maalitilinsä avanneen Juha Eelä-Ahon tavoin onnistuneet kerran.

Viime kaudella joukkueiden kohtaamiset menivät JBK-voittoisesti, vaikka Pietarsaaren perunapellolla, anteeksi siis Länsikentällä, pelatussa ottelussa Kerho olikin parempi joukkue. Pinnat jaettiin siellä Petri Hutun iskettyä tasoituksen ottelun lopulla. JBK ei saanut oikeastaan kovinkaan monta tilannetta Kerhon maalille, mutta johti tauolla 1-0 epäonnisen kippari J-P Salmisen omalla maalilla. Loppulukemat siis 1-1 (0-1). Seinäjoella Kerho ei vieraistaan hippaa saanut, vaan esitys oli heikko. Kouluarvosanaa ei moisesta räpellyksestä yleisen normiston mukaan kehdata enää edes antaa. Nykyisin AC Oulun riveissä pelaavan Frank Jonken johdolla JBK haki pinnat Keskarilta turhankin helposti numeroin 2-0.

Ja sitten ei kai oikeastaan muuta kuin virittäytymään Prunttimäen tunnelmiin. Forecaan luottaminen on aika tavalla arpapeliä, mutta jo nyt voi luvata, että siellä tuulee. Ihan sitten helvetin lujasti. Noin yleisesti ja keskimääräisen diplomaattisesti ilmaisten. Joten. Kannattaa varautua siihen. Palvelukin saattaa olla kylmää, mutta uskottava on siihen, että makkarat ovat kuumia, kahvi lämpimän juotavaa ja tunnelma kuin Stadio Olimpicolla. Matsi alkaa klo 19.00 ja jos joku ei ole ikinä käynyt Prunttimäessä katsomassa matsia, niin viimeistään nyt on korkea aika poistaa moinen aukko sivistyksestä. Sinne.