123 456 7890

SJK Reservit kellisti IFK Jakobstadin vieraissa lukemin 1-3 ja jatkaa näin ollen Kolmosen piikkipaikalla. Ressujen niskaan hengittävä JBK pelaa kierroksen ottelunsa vasta lauantaina Sundomia vastaan.

IFK Jakobstad – SJK Reservit 1-3 (1-1)
20 min 0-1 Mikael Muurimäki
34 min 1-1 Oskar Björn
72 min 1-2 Miika Asunmaa
84 min 1-3 Tommi Haanpää

Ensimmäinen puoliaika oli tiukkaa vääntöä puolin ja toisin eikä erinomaisesti pelannut IFK Jakobstad antanut sarjataulukon häikäistä itseään. Kerholla oli ajoittain selkeitä ongelmia kotijoukkueen kanssa, kun syötöt eivät löytäneet omille ja kaksinkamppailut hävittiin järkiään. SJK siirtyi kuitenkin ottelussa johtoon 20. minuutilla, kun Tommi Haanpää keskitti maalille, jossa Mikael Muurimäki jatkoi pallon vasurilla verkkoon. IFK kuittasi vierailijoiden osuman vajaan vartin päästä pitkän sivurajaheiton jälkeen. Hyvin pelattu erikoistilanne päättyi Oskar Björnin puskuun yläkulmaan jättäen Kerhon maalilla pelanneen Tuomas Karjanlahden vaille mahdollisuuksia.

Ressujen päävalmentaja Jari Kujala joutui puoliajalla jälleen hieman herättelemään joukkojaan ja jälkimmäisellä kolmivarttisella Kerhon peli alkoikin loksahdella uomiinsa. Prässiä pudotettiin hieman alemmas ja vajaan tunnin kohdalla suoritetuilla vaihdoilla hallinta siirtyi lähes tyystin vierailijoille. Voittomaalia tosin jouduttiin odottamaan aina 72. minuutille asti, jolloin todellinen supersub Miika Asunmaa pöllytti verkkoa Haanpään tarjoilusta. Asunmaa on onnistunut tällä kaudella maalinteossa joka kerta vaihdosta sisään tullessaan.

Haanpää kruunasi vielä oman tehoiltansa viitisen minuuttia ennen loppua viimeistelemällä matsin loppulukemat. Ottelun viimeisillä minuuteilla nähtiin myös yksi debyytti, kun B-juniori-ikäinen Tuomas Lähdesmäki esiintyi ensimmäistä kertaa Ressujen riveissä. Lähdesmäen ensiesiintymistä ja toisen jakson ilahduttavaa tasonnostoa oli seuraamassa Länsikentän katsomossa myös edustuksen uusi päävalmentaja Simo Valakari.

Seuraavaksi SJK Reserveillä on luvassa kauden viimeinen kotiottelu, jossa vastaan asettuu GBK/2. JBK kompastui pistejakoon kokkolalaisia vastaan ainoastaan pari kierrosta takaperin, joten keskittyminen ei saa herpaantua raitapaitojen kanssa hetkeksikään. Ottelu pelataan Nurmon Pallonurmella perjantaina 14.9. ja se alkaa klo 18.00. Tervetuloa kannustamaan Ressut Kakkoseen!

SJK Reservit: Tuomas Karjanlahti, Janne Hosio, Kalle Taimi, Juha-Jaakko Ulvila, Mikko Väänänen, Jesse Sarajärvi (55. Miika Asunmaa), Ville Ylinen, Mikko Ylihärsilä (55. Toni Kujala), Tommi Haanpää (80. Saku Koskinen), Kim Palosaari (85. Samir Bouroussi), Mikael Muurimäki (88. Tuomas Lähdesmäki)