123 456 7890

Kerho 07 otti komean päänahan, kaatamalla Pohjanmaan derbyssä Kakkosen länsilohkoa johtajavan Vasa IFK:n kotikentällään. Aki Sipilä aloitti maalinteon, iskemällä todella komean ristipallon ulkosyrjällä takakulmaan. Teemu Penninkangas jatkoi hetkeä myöhemmin tulemalla läpi toiselta puolelta ja nostamalla nyt sisäsyrjällä yli IFK maalivahdin. Illan kolmannessa osumassa oli myös Aki Sipilä mukana antamallaan läpisyötöllä, josta Jesse Sarajärvi iski toisen puoliajan alussa jo selvän 3-0 johdon.
Peli oli alusta loppuun hyvin Kerholla hallussa ja erityisen komeaksi voiton tekee se, että kentällä oli jälleen todella paljon nuoria pelimiehiä.

Kerho 07 – VIFK 3-1 (2-0)
1-0 33 min Aki Sipilä
2-0 40 min Teemu Penninkanga
3-0 50 min Jesse Sarajärvi
3-1 78 min Travis Cantrell

Ottelun kahdeksannella minuutilla Jesse Sarajärvi pääsi laukomaan hiukan 16-alueen rajan takaa, mutta laukaus meni vähän yli maalin. Markus Nordman laukoi hyvin boksin sisällä ja Luis Fernando joutui torjuntatöihin. Andreas Strandvall pääsi kulmapotkun jälkitilanteessa yrittämään maalintekoa lähietäisyydeltä, mutta sutaisu meni yli maalin.

Ottelun 33. minuutilla nähtiinkin sitten yksi kauden huikeimmista maaleista. Aki Sipilä laukoi ulkosyrjällä noin 30 metristä. Kierre oli kohdallaan ja pallo upposi vastustamattomasti maaliin, ohi VIFK:n maalivahdin Johannes Strömin.

Kerho iski vielä toistamiseen ensimmäisellä puoliajalla. Teemu Penninkangas tsippasi pallon komeasti maalin yli Strömin. Penni on pelannut Kakkosessa tällä kaudella kolme ottelua ja tehnyt neljä maalia. Ensimmäisen puoliajan lopulla VIFK:lla oli vielä kavennuspaikka, kun Nordman pääsi laukomaan rankkarialueella.

Toinen puoliaika alkoi Kerhon kannalta erinomaisesti. Aki Sipilä syötti Jesse Sarajärvelle, joka sijoitti pallon vasempaan alakulmaan ja iski ottelulle lopullisen niitin. Sarjaa johtavan IFK:n pelaajat turhautuivat ja se näkyi rumina taklauksina ja turhina tönimisinä. IFK:n Eetu Rahkola taklasi Penninkangasta keltaisen kortin arvoisesti ja Kerho sai vaparin hyvästä paikasta. Kerhon erikoistilanteet eivät kuitenkaan tänään onnistuneet toivotulla tavalla. Kerho oli lähellä neljättä osumaa, kun Tuomas Lähdesmäki syötti Elias Ahteen läpiajoon. Pallo-Iiroja vastaan hattutempun iskenyt Ahde ei kuitenkaan onnistunut kasvattamaan maalitiliään.

Vajaa vartti ennen loppua IFK onnistui kaventamaan. Tuomas Rintamäki rikkoi Travis Cantrellia ja VIFK sai vapaapotkun erinomaisesta paikasta. Luis Fernando torjui, mutta ei onnistunut vangitsemaan palloa hyppysiinsä. Cantrell ehti ensimmäisenä paikalle ja iski kauden kahdeksannella maalillaan loppunumeroiksi 3-1. Toisen perättäisen voiton myötä Kerho nousi lohkossa neljänneksi, pisteen päähän Närpes Kraftista.

Hallitsimme ensimmäistä puoliaikaa ja olimme aktiivisia, päästiin hyviin paikkoihin. Toisella puoliajalla olisimme voineet pienellä maltilla hallita peliä enemmänkin. Jätkät näytti, että pystytään tappelemaan ketä vastaan tahansa. Kiva kiivetä sarjataulukossa ja päästä taistelemaan kovemmista sijoista. Pystyttiin pitämään puolustustekeminen hyvällä tasolla. Olen tyytyväinen joukkueen yhteiseen tekemiseen. Hyökkäykset tulevat laajalla rintamalla. Nostan äijille hattua siitä, että on jaksettu tehdä töitä silloinkin, kun maalinteko on tökkinyt, sanoi Kerho 07:n päävalmentaja Max Peltonen.

Kaikki palkitut tulivat kotijoukkueesta, kun kolme tähteä meni maalin ja syötön saalistaneelle Aki Sipilälle, kaksi Tuomas Lähdesmäelle ja yksi Teemu Penninkankaalle.

Kerho jatkaa pelejä Keskuskentällä ja kohtaa ensi viikon keskiviikkona 16.7. klo 18.30 Maskun Palloseuran.

Kerho 07:Luis Fernando MV, Kalle Taimi, Teemu Penninkangas, Timo Rauhala (17› Tuomas Rintamäki), Aki Sipilä, Jesse Jääskeläinen, Miika Korpela, Elias Ahde (81› Samppa Bouroussi), Jesse Sarajärvi (90› Niko Laaksonen), Tuomas Lähdesmäki ja Antti Viita.