123 456 7890

SJK isännöi torstaina 14.4. klo 18.30 alkavassa Veikkausliigan ottelussa IFK Mariehamnia. Kotiavaus pelataan Jouppilanvuoren tekonurmella, sillä Keskuskenttä ei ole vielä pelikelpoinen. Avausottelun innostusta se ei vähennä pätkääkään ja samalla päästään pelaamaan todennäköisesti viimeistä kertaa juuri tällä areenalla. Ensi kaudella avausottelua pelataan viereen nousevalla OmaSp Stadionilla ja seuraavassa ottelussa pelikenttänä on Keskuskenttä.

Torstain vastustaja IFK Mariehamn on viime vuosina vieraillut Seinäjoella kolme kertaa ja joka kerralla SJK on vienyt voiton suurinumeroisesti. Päävalmentaja ei lupaile varmaa voittoa tälläkin kertaa, mutta lupaa että ainakin joukkue on tehnyt kaiken siten, että kolme pistettä jäisi Seinäjoelle.


– IFK Mariehamn on hyvin organisoitu joukkue, jolla on valmennus vaihtunut viime kaudesta ja se on tuonut lisämausteensa viime kauteen verrattuna. Se on vaarallinen joukkue erikoistilanteissa ja vastahyökkäyksissä. Jos niiden kanssa nukahtaa, niin tulee vaikeuksia. Me olemme kuitenkin valmistautuneet hyvin ja olemme tällä hetkellä hyvillä fiiliksillä viime viikon kahden voiton jälkeen. Viikko oli raskas, mutta olen siihen kokonaisuutena erittäin tyytyväinen. Nyt olemme päässeet pari päivää palautumaan. Olemme myös tehneet talvella hommia sen eteen, että vaikka pelejä on nyt paljon lyhyessä ajassa, niin me olemme valmiita siihen, kommentoi Simo Valakari.


Joupiskalla tunnelma on yleensä hyvä, sillä yleisö pääsee lähelle kenttää, tuoden oman panoksensa kenttätapahtumiin.


Jokainen joukkue haluaa pelata kotona ja varsinkin meillä on ollut tosi hyviä pelejä kotikentällä. Iso osa siihen on, että meillä on hyvä kannatus. Saadaan aina hyvä fiilis ja vastustajan on vaikea tulla tänne pelaamaan, kiittelee Valakari kannattajien panosta.


Ottelun ennakkoliput ovat myynnissä SJK:n verkkokaupassa SJK-Shopissa ja kausikorttimyynti on ollut ennätysvilkasta koko kevään. Siten torstaina saatetaankin nähdä hyvä määrä yleisöä Joupiskan lehtereillä.


Koska kentän vieressä on parhaillaan OmaSp Stadionin rakennustyöt kovassa vauhdissa, pyydetään yleisöä ottamaan tämä huomioon paikalle tullessa. Portit ja palvelut kentällä aukeavat klo 17.00 ja lipunmyynti sekä parkkeeraus tapahtuu Wallsportin ja jäähallin parkkialueen portilla. Kulku kentälle tapahtuu niin ikään jäähallin vieressä olevien tenniskenttien läpi. Tarkemmin tapahtuman järjestelyistä löytyy infoa tämän otteluennakon alaosasta.


Kannattaa tulla paikalle ajoissa ja nauttimaan tunnelmasta!


SJK – IFK Mariehamn torstaina 14.4. klo 18.30 Jouppilanvuoren tekonurmella.



Jouppilan kentällä yleisö pääsee lähelle pelitapahtumia.

IFK Mariehamn uudessa komennossa


Pekka Lyyskin pitkä taival IFK Mariehamnin peräsimessä päättyi viime kauteen. Vuodesta 2002 lähtien saarelaisia luotsannut Lyyski sai vihdoin kruunun työlleen Ahvenanmaalla, kun joukkue voitti Suomen cupin. IFK Mariehamn pelasi Kakkosessa, kun Lyyski aloitti päävalmentajana. Nyt valmennusvastuun kantaa Peter Lundberg ja Kari Virtanen. Lundberg on pelannut IFK:ssa useamman vuoden ajan ja toiminut viime vuodet apuvalmentaja. Hänellä ei ole tarvittavaa lisenssiä, joten Kari Virtanen on nimellisesti päävalmentaja. Virtanen on samalla Lundbergin mentori ja tuki.


Useamman kauden ajan IFK:ta edustanut Petteri Forsell lähti Puolaan ja toinen keskikentän keskustan pelaaja, Duarte Tammilehto, siirtyi FC Lahteen. Tilalle tuli paluumuuttaja Gabriel Petrovic. Maalivahti Otso Virtanen lähti Skotlantiin ja Walter Viitala on nyt selvä ykkösvahti. Muuten ryhmä ei ole suuremmin muuttunut.


Aiempina vuosina IFK on tehnyt ja päästänyt paljon maaleja, mutta viime kaudella joukkue teki 3. vähiten maaleja. Aleksei Kangaskolkka missasi loukkaantumisen takia ison osan kaudesta, terveenä ollessaan hän on yli 10 maalin mies. Kaudella 2012 Kangaskolkka teki 16 maalia ja oli maalipörssin toinen. IFK:n hyökkäyksessä on myös valtava määrä nopeutta Dever Orgillin, Diego Assisin ja Brian Spanin muodossa, mutta viimeistely oli kohdillaan vain cupissa.


Tämän kauden IFK Mariehman on jo ehtinyt aloittaa kahdella ottelulla. Ensimmäisessä tuli tappio HJK:lle Helsingissä 0-2 luvuin, mutta viime lauantaina aukesi pistepussi kotivoitolla Rovaniemen Palloseuraa vastaan. Kotijoukkueen maalista vastasi vikkelä Dever Orgill, kun peli oli ehtinyt vanhentua reilut 50 minuuttia.



IFK Mariehamnin Brian Span koittaa kiertää SJK:n Aksalua.

Samat miehet SJK:lta sivussa


SJK ei saa tähän otteluun pelaajia sairastuvalta ja edelleen sivussa on samat miehet kuin viime viikon otteluistakin. SJK:lla on kuitenkin laaja pelaajamateriaali ja muutaman pelaajan poissaolo ei siinä vielä näy. Täyteen pelikuntoon on myös palautunut muun muassa keskikenttäpelaaja Matej Hradecky, joka pelasi jo lauantaina yli puolituntia. Samoin uusi sopimuspelaaja Matti Klinga pelasi viime viikolla molemmissa otteluissa.


Täydet minuutit viime viikon molemmissa otteluissa kirjautti tililleen myös puolustaja Teemu Penninkangas, joka on koko seuran ainoa pelaaja, joka on edustanut SJK:ta kaikilla sen pelaamilla sarjatasoilla. Penninkankaalla on menossa jo seitsemäs sarjakausi ja mies on ollut mukana kaikissa SJK:n menestyksen hetkissä.


Olen nähnyt miten tämä seura on mennyt eteenpäin. Kuinka paljon on tehty menestyksen eteen töitä ja miten organisaatio on kehittynyt. Aloitettiin Kakkosesta ja viime vuonna mestaruus. On ollut mahtava olla kokemassa itse sen kaiken. Nousut ja mestaruuden, kommentoi Penninkangas.


Penninkangas pelasi viime ottelussa Rovaniemellä erinomaisesti, pitäen laitapakkina PS Kemin nopeat kärkimiehet lähes täysin pimennossa. Penninkangas sai myös tililleen syöttöpisteen. Toiveissa onkin lisätehoja jo torstaina.


Odotan että tulisi hyvin porukkaa katsomoon ja meille kolme pistettä. Koska itse jo avasin syöttötilaston, niin josko nyt sitten avattaisiin maalitili, naureskelee Penninkangas lopuksi.


Penninkankaan, Jussi Vasaran ja päävalmentaja Simo Valakarin kommentteja pääset katsomaan lisää tästä SJK TV:n uusimmasta jaksosta.



Ottelun lipunmyynti ja muut palvelut


Ottelu pelataan Jouppilanvuoren tekonurmella ja se alkaa to 14.4. klo 18.30. Portit ja palvelut Joupiskalla aukeavat klo 17.00 ja Wallsport Areenan parkkipaikalta ihmiset ohjataan sisään vanhan jäähallin vieressä olevasta portista, tenniskenttien läpi (kts. Kartta). Kenttäalueelle kulku tapahtuu vain OmaSp Stadionin rakennuksien puoleisesta päädystä. Keskeltä ei ole kulkua kuin joukkueelle ja toimihenkilöille.

Anniskelualue sijaitsee hyppyrimäen puoleisessa päädyssä, minne sijoittuu myös SJK:n Kannattajat ja Klopit. WC:t löytyvät jäähallinpuoleisen katsomon molemmista päädyistä. Alueella on myyntipisteitä ja fanituotemyyntiä. Ottelun jälkeinen lehdistötilaisuus medialle järjestetään jäähallin tiloissa.
Pääsyliput:

Aikuinen:

Ennakko 13�
Portilta 15�


Alennusryhmät:

Ennakko 8�
Portilta 10�


Kausikortilla ilmaiseksi.
Myös lapset alle 4 vuottta, sotaveteraanit sekä -lotat pääsevät ilmaiseksi.

Tähän otteluun pääsee SeAMK:n opiskelijat ilmaiseksi haalareissaan ja heille on varattu tilaa hyppyrimäen puoleisesta päädystä.


Kausikortit ja ennakkoliput myynnissä SJK:n verkkokaupassa: SJK-SHOP

ISTV ja Ruutu+ lähettää ottelun suorana maksullisessa palvelussa. Voit lukea lisää lähetyksistä tästä linkistä.