123 456 7890

SJK jatkaa hyviä otteita OmaSp Stadionilla, kun iltavalaistuksessa pelattu SJK – Inter päättyi kotijoukkueen 1-0 voittoon. Voittomaalin iski ensimmäisessä kotiottelussaan Billy Ions. Pelissä oli mukana muutenkin uusia kasvoja, kun Juhani Ojala ja Aimar tekivät debyyttinsä SJK-paidassa. Yleisöä oli saapunut komeasti yli neljä tuhatta ja tunnelma oli mainio. SJK:n pelit jatkuu jo ensi maanantaina, kun joukkue matkaa Napapiirille Rovaniemen Palloseuran vieraaksi.

Kuvat Antti Huhtamäki, luvaton käyttö kielletty

SJK – FC Inter 1-0 (1-0)

1- 0 7 min Billy Ions

SJK aloitti ottelun vahvasti ja siirtyi johtoon jo kuudennella minuutilla. Mehmet Hetemaj›n syöttö tavoitti Billy Ionsin. Ions harhautteli tiensä vetopaikkaan ja sijoitti pallon komeasti takakulmaan. Ihan hyvä kotidebyytti.

13. minuutilla Solomon Duah keskitti, Njazi Kuqi jatkoi ja Bajram Nebija pääsi yrittämään maalintekoa lähietäisyydeltä. Nebijan yrityksen jälkeen pallo jäi vielä pyörimään maalille, mutta SJK:n puolustus selvitti tilanteen lopulta.

18. minuutilla Ions antoi nappikeskityksen Roope Riskille, joka ei kuitenkaan päässyt kunnolla pallon päälle ja pusku suuntautui yli maalin. Parikymmentä sekuntia myöhemmin Johannes Laaksonen laukoi kaukaa hyvin, mutta veto suuntautui hieman ohi maalin.

SJK-debyyttinsä tehnyt Aimar teki hienoja nousuja oikean pakin tontilta. 26. minuutilla hän keskitti takatolpalle Roope Riskille, jonka komea volley meni harmittavasti ohi maalin.

Richard Dorman petasi Roope Riskille erinomaisen maalipaikan 71. minuutilla, mutta Riskin laukaus suuntautui ohi maalin. Viitisen minuuttia myöhemmin Dorman syötti Riskin puolittain läpi. Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi laukoi pienestä kulmasta hyvin, mutta pallo vieri hieman takatolpan ohi.

Toisella puoliajalla otteet kovenivat ja tunteet kuumenivat. 80. minuutilla Faith Friday Obilor teloi kyynärpäällään Mehmet Hetemaj›ta. Ensin varoituksen sai vain Hetemaj, mutta lopulta kortti nousi myös Obilorille, jolla oli jo keltainen alla. Obilorin ulosajo roikkui ilmassa jo paria minuuttia aiemmin.

Poikkeuksellisesti keskikentän pohjalla pelanneen Obilorin ulosajo ei luonnollisestikaan edesauttanut Interin takaa-ajoa. Lisäajalla Njazi Kuqi pääsi kuitenkin laukomaan boksissa, mutta Mihkel Aksalu torjui.

Lisäajalla SJK:n 2-0-maali oli lähellä, kun Matti Klinga laukoi boksin rajalta, mutta Jukka Lehtovaara sai kätensä väliin.

Hienoa tehdä maali heti ensimmäisessä kotiottelussa. Erittäin hyvä fiilis. Hienot kolme pistettä, joukkue teki kovasti töitä, sanoi voittomaalin tehnyt Billy Ions.

Joukkueena tehtiin erinomaisesti työtä. Oli hyvä joukkue-esitys. Billy (Ions) on tullut kovilla odotuksilla ja me tiedettiin, millainen pelaaja hän on. Sai heti maalin tähän alkuun, se oli erittäin hienoa. Se ei ollut sattumaa, hän on tehnyt kovasti töitä harjoituksissa ja halunnut tulla joukkueeseen sisään. Maalin jälkeen vastustaja satsasi hyökkäykseen. Me pelattiin liian nopeita hyökkäyksiä ja ratkaisevat syötöt lähtivät liian kaukaa ja liian hätäisesti. Tänään peli oli kuitenkin ihan täysin kontrollissa. Aimar ja Juhani Ojala tulivat hyvin sisään, meidän vanhat pelaajat ovat auttaneet siinä. Aimarin kanssa olemme maajoukkuetauolla päässet hyvin harjoittelemaan. Ojala näytti tänään, miten laadukas pelaaja hän on. Siitä ei ole ollut kysymyskään. Kysymys on siitä, että hän pysyy terveenä ja saadaan pelejä alle. Oli kiva saada Laaksonen ja Hetemaj takaisin. Meillä oli hyviä pelaajia vaihdossakin. Tämä on erinomainen tilanne, tulee mielenkiintoinen syksy, sanoi SJK:n päävalmentaja Simo Valakari.

Ei pystytty siihen joukkuepelaamiseen, jota ollaan tämä ja viime viikko käyty treeneissä läpi. Meillä on ollut erittäin hyvät treenit. Ei saatu sitä samaa suoritusta peliin. SJK pelasi ehkä yhtenäisemmin ja ansaitsi ehkä voiton enemmän kuin me, sanoi FC Interin Henri Lehtonen.

Kokeiltiin uutta systeemi, ja lähteä vähän rohkeammin. Guyn (Gnabouyoun) loukkaantumisen takia jouduttiin vaihtamaan aikaisessa vaiheessa. SJK Sai muutaman tilanteen alkuun ja sai kontrollin. Meillä oli palloon enemmän vauhtia kuin kontrollia. Oli halu mennä liian nopeasti ja liian lujaa. Toisella jaksolla saatiin siirrettyä palloa paremmin. Ei ihan onnistuttu. Jouduttiin tappelemaan muitakin kuin vastustajia vastaan. Haluaisin kuulla, mitä tuomaripalavereissa käydään läpi pelin jälkeen. Viikosta toiseen tulee samaa paskaa. Tehdään koko viikko töitä ja sitten tulee tuomari ja vetää ihan� Tuntuu, että Suomessa on ihan omia sääntöjä. Täällä vedetään boksissa kaksin käsin, eikä tule mitään. Pänä (Henri Lehtonen) sai turpaan tuomarin edessä, eikä mitään. Mun pelaaja, koska se pelaa Shefkin joukkueessa, sitä rangaistaan, sanoi FC Interin päävalmentaja Shefki Kuqi.

SJK:n seuraava ottelu on jo ensi maanantaina 12.9. klo 18.30, kun SJK kohtaa Rovaniemellä RoPS:n. Ja tahti pysyy kovana, sillä seuraava kotiottelukin on jo ensi viikonloppuna, kun OmaSp Stadionille tulee lauantaina 17.9. IFK Mariehamn. Ottelu alkaa klo 16.00 ja ennakkoliput ovat jo myynnissä SJK Shopissa, sekä SJK:n verkkokaupassa.

SJK: Mihkel Aksalu MV, Juhani Ojala, Johannes Laaksonen, Jussi Vasara, Billy Ions, Roope Riski, Matti Klinga, Teemu Penninkangas, Marc Vales, Aimar ja Mehmet Hetemaj



Kuvat Marko Tuominiemi, luvaton käyttö kielletty

Ottelun lehdistötilaisuus


Videokooste ottelusta: