123 456 7890

Kotitaikaa loihtimaan
Seinäjoen Jalkapallokerholle kotikentillä pelaaminen on ollut melko tahmeaa taivallusta. Sellaista Harry Potteria ei ole tuntunut löytyvän mistään, joka olisi osannut heittää ilmaan sen oikean määrän magiikkaa kotiotteluiden kääntämiseksi voitollisiksi.

Lauantaina vastaan juoksee Vöyrillä suurimman osan kotiotteluistaan pelaava neljän seuran fuusioryhmä, Norrvalla FF. Sini-valkoisissa esiintyvän joukkueen alkukausi on ollut melko dramaattinen. Aivan kauden alussa joukkue pisti tiukoille yhden sun toisen, mukaan luettuna Kerhon. Sen jälkeen on pataan tullut tyrmäysnumeroin FC YPA:lta 8-1, FC Vaajakoskelta 8-0 ja FC OPA:lta 10-1 ja kaikki pommitukset vielä kotikentällä.

Eipä liene ihme, että valmentajakin on vaihdettu tai oikeammin kai Mika Koivumäki lähti ihan itse lätkimään. Norrvalla FF:n otteet ovat todella kummastuttaneet, sillä joukkue pursuaa taitoa. Sitä on enemmän kuin monessa muussa Kakkosen Lohko C:n joukkueessa ja silti pelit ovat menneet alakanttiin melko tavalla. Viimeiset kymmenen ottelua joukkue on pelannut ilman voittoa ja niistä on tullut tilille ainoastaan kolme pistettä tasapeleillä.

Ei ole Kerhonkaan kurssissa järin hillittömästi ollut revittelemisen aihetta viime viikkoina, joskin Vaajakoskella joukkue luonnollisestikin palasi taas voittokantaan kun päästiin vieraskentälle. Edellinen kotiottelu oli katastrofaalinen pelkästään erotuomarin ratkaisujen vuoksi, mutta Keski-Suomessa siipirikkoinen ryhmä väläytteli osaamistaan. Aivan erityisesti Mikael Muurimäki oli alituisena uhkana kotijoukkueen heikolle puolustukselle viimeistellen kaksi maalia.

Pelillisesti Kerhon edellinen kotiottelu oli asenteellisesti tyydyttävä. Valitettavasti viimeistely ontui, eikä edes erikoistilanteista saatu isompia aikaan. Joukkue hukkasi GBK:ta vastaan peräti 16 kulma- ja vapaapotkua, joista olisi voitu kyhätä jotakin paljon parempaakin. Vaajakoskella erikoistilanteissa oli jo ideaa ja yksi niistä tuotti Jukka-Pekka Salmisen ensimmäisen osuman Kerhon asussa miehen puskettua vieraat 2-1 -johtoon kulmurista.

Norrvalla FF saapuu Seinäjoelle selkeänä altavastaajana, mutta sen ei todellakaan saa antaa hämätä. On ihan turha keskittyä henkseleiden paukutteluun tai lähteä siitä, että “hei, me ollaan jo voitettu tää peli”, koska niin ei todellakaan ole. Viime kierroksella Virkiä näpäytti OPS-jp:tä nappaamalla 3-3-tasapelin ja osoittamalla, ettei sarjataulukkoa pidä opiskella kovin tarkkaan, ettei tule ikäviä ylläreitä.

Kerhon kotisaldo ei seitsemän pelatun ottelun jälkeen ole mitään erityisen mieluisaa luettavaa. Vain kahdesti on pystytty kotikentällä ottamaan voitto. Kauden kotiavauksessa kaatui FC Vaajakoski 2-1 ja toukokuussa JBK 3-1. Keskuskentällä ei vielä ole tällä kaudella voitettu, joskin siellä on pelattu vasta kolme ottelua. Vasta. Kolme. Ottelua. Niiden yhteissaldo on nolla pistettä ja maaliero 1-7. Yhteensä kotosalla on tullut viisi tappiota ja kaksi voittoa maalierolla 7-16.

Eipä silti. Kokonaisuutena Kerhon kausi on ollut kuitenkin viime vuotta hedelmällisempi ainakin pisteiden valossa, sillä juuri nyt kasassa on kymmenen pistettä enemmän kuin viime kaudella.

Keväällä joukkueet kohtasivat Norrvallan Urheiluopiston tekonurmella. Ottelu piti alun perin pelata klo 16.00, mutta vöyriläiset olivat keksineet järjestää junnuturnauksen, josta unohtivat ilmoittaa Kerholle. Niinpä matsi alkoi lauantai-iltana klo 19.00. Itse ottelussa Kerho oli pelillisesti ehkä hiukan parempi ja ansaitsi viime sekunneilla puristamansa 2-1 -voiton, jonka sinetöi Tiitus Lehtinen puskemalla pallon verkkoon aivan ottelun loppuhetkillä. Kerhon ensimmäisen osuman ottelussa iski komealla puskulla huomenna pelikiellossa oleva Mikael Muurimäki.

Seinäjokelaisten joukkueiden historia Norrvalla FF:ää vastaan ei kotikentällä tosiaan ole suurta hilpeyttä herättävä, sillä sen enempää TP-Seinäjoki kuin Sepsi-78:nkaan eivät kotonaan onnistuneet Norrvallaa voittamaan ja viime kaudellakin tuli kotona Kerholle kuokkaan 3-2.

Lauantain otteluun Kerho lähtee ilman pelikiellossa huilaavaa “Mikkiä”, Henri Saranpäätä, jonka mystinen polvivamma vaatii jatkossa jotakin suurempaa lääketieteellistä apua, mitä ei välttämättä löydy, ellei sitä tosissaan etsi, sekä tietenkin selkäpuolipotilas Miika Asunmaa, Petri Huttu, Jukka Ahola, Vaajakoskella polveaan loukannut Johannes Saranpää, sekä varmasti vielä joku muukin. Huojentavaa on kuitenkin se, että kippari Petri Niemi ja Marko Huttu vapautuvat pelikiellosta synnit sovitettuina.

Kotijoukkueen pelaajistosta on Veikkausraadeilta saanut eniten sakaraisia Vaajakoskella kolme tähteä pokannut Ville Pajula, jolla on kasassa nyt 14 sakaraista. Jarossa nyt pelaava Tommi Haanpää on kahdeksassa täpässä, Mikael Muurimäki seitsemässä, loistavaa liveraportointia faneille Vaajakoskella tarjoillut Petri Huttu neljässä, Juha Etelä-Aho ja “Teukkaa” raportoinnissa jeesaillut pokerinaama Mikko Väänänen kolmessa. Tiitus Lehtinen, Aki Lyyski ja Petri Välimäki ovat kukin saalistaneet yhden sakaraisen. Yhteensä SJK:n pelaajisto on palkittu 43 tähdellä.

Norrvalla FF:n pelaajistosta tähtien valossa ykkösenä ovat Tomislav Krstevski ja kaudella 2005 myös TP-Seinäjokea edustanut Mathias Kullström. Kummallakin on viisi sakaraista tilillään. Aleksandr Androschuk ja Andery Shyrobokov ovat saaneet neljä tähteä ja Daniel Ingerströmillä tähtiä on kolme. Carl-Anton Karlsson on napannut kaksi tähteä ja yhden Veikkaustähden saaneita pelaajia ovat Simon Björklund, Jesper Engström, Robert Forss, sekä Mattias Kullbäck. Yhteensä Norrvalla FF:n pelaajille on tähtiä tippunut 27 kappaletta.

Maalintekijä tilastossa kotijoukkueen Mikael Muurimäki nousi kahdeksaan osumaan tulitettuaan kaksi maalia Vaajakoskella. Se oikeuttaa tällä hetkellä jaettuun seitsemänteen tilaan Kakkosen Lohko C:ssä. Samassa määrässä on muuten sattumalta toinen TP-Seinäjoen kasvatti, VIFK:n Mikko Ylihärsilä. SJK:sta Ville Pajulalla on tilillään kuusi maalia, Marko Hutulla ja Tommi Haanpäällä neljä, Juha Etelä-Aholla ja Petri Hutulla kaksi. Yhden maalin ovat tehneet tällä kaudella ensimmäiset maalinsa Vaajakoskella viimeistelleet Jukka-Pekka Salminen ja Johannes Saranpää, sekä Tiitus Lehtinen, Toni Kujala, että Timo Rauhala.

Vieraiden parhaat maalintekijät ovat viisi maalia mieheen tehneet Andrey Shyrobokov ja Tomislav Krstevski. Carl-Anton Karlsson, Ronnie Ludn, Jesper Engström ja Daniel Ingerström ovat kukin maalanneet kerran.

Sopii toivoa, että sää kohtelee sivistyneesti lauantaina klo 16.00 Kakkosen Lohko C:n kamppailun aloittavia joukkueita Seinäjoen Keskuskentällä.