123 456 7890

Kurssin käännön aika
Seinäjoen Jalkapallokerho kohtaa ensimmäistä kertaa historiansa aikana Tornion Pallo -47:n saadessaan vieraita Meri-Lapista sunnuntain toiseen peräkkäiseen ja kauden neljänteen kotiotteluunsa. Kotiotteluista kaksi on ollut sarjapelejä ja yksi Suomen Cupia.

Kotiotteluille yhtenevää viime ja edellisen kauden kanssa on se, että voittaminen on ollut yllättävänkin vaikeaa. Tällä kertaa syyt löytyvät kyllä selkeämmin kuin aiemmilla kausilla, sillä huolestuttavan pitkä sairaskertomus eri pelaajien kohdalla aiheuttaa sen, että valmentaja Tomi Kärkkäinen ei ole saanut ideaalia tai edes lähelle ideaalia kokoonpanoa jalkeille vielä kertaakaan. Eikä saa liioin sunnuntaina.

Toiveet siitä, että Petri Niemi olisi saatu mukaan osoittautuivat juurikin vain toiveiksi. “Puuhaa” ei kehissä nähdä, eikä topparina näillä näkymin nähdä Jaakko Lampeakaan. Sen sijaan viime ottelussa FC Kiistoa vastaan ensimmäistä kertaa tällä kaudella tosi toimiin Kerhon asussa päässyt Anssi Syrjämäki lienee luonnollinen korvaaja topparikalustoon.

Sivussa ovat edelleen myös Mikael Muurimäki ja Mikko Ylihärsilä hyökkäysarsenaalista. Sen sijaan Juha Etelä-Ahon pystyi perjantaina treenaamaan normaalisti ja on yksi vaihtoehto ohuen tykistön johtajaksi.

FC Kiistoa vastaan päähänsä neljä tikkiä saanut Timo Rauhala sen sijaan on pelikuntoinen ja tulee takuulla aiheuttamaan päänvaivaa TP-47:n alakerralle. “Tinke” on ehdottomasti yksi kauden positiivisimmista pelaajista tähän mennessä ja nyt vain odotetaan, koska myös maalihanat avautuvat.

Sivussa ovat edelleen myös Petri Huttu ja Jussi Kankaanpää Miika Asunmaan potiessa selkäänsä. Asunmaan kohdalla tilanne katsotaan matsi kerallaan, onko miehestä kehiin. Pitkään sivussa ollut Mikko Väänänen saattaa kuitenkin olla jo penkillä, joten sillä rintamalla on ainakin tapahtunut positiivisia muutoksia.

Sarjataulukko ei Kerhoa juuri imartele. Kun pelattuna on neljä ottelua, on kasassa vain neljä pistettä, eikä tilanne näytä alkuunkaan toiveiden mukaiselta. Teoriassa Kerho saattaa pelin alkaessa olla sarjassa jopa sijalla 13., muttei se liene kuitenkaan ihan niin realistista, sillä tuskin FC Blackbird omaa otteluaan seitsemällä maalilla voittaa. Missään tapauksessa paikka putoamistaistelua merkitsevien neljän viimeisen joukkueen joukossa ei ole sitä, mitä toivottiin, haluttiin ja mistä haaveiltiin.

Toisaalta toki kolikolla on toinenkin puoli. Voitto nostaisi Kerhon kenties vain neljän pisteen päähän kärjestä, sillä pelejä pelataan aika lailla ristiin Kakkosen Lohko C:n kamppailuissa. Vain FC Kiisto jatkaa ilman tappioita, mutta kahdesti sekin on joutunut tyytymään tasapeliin.

TP-47 oli lyödä soittovälineet säkkiin sydäntalvella pudottuaan viime kauden päätteeksi Ykkösestä. Velkaa oli paljon varsinaisten hullujen vuosien jälkeen, jolloin joukkue vilisi ammattipelureita milloin miltäkin maailman kolkalta. Nyt mukana on enää kolme palkkasoturia, mutta kaikkein nimekkäin hankinta ja paluumuuttaja on A-maajoukkueessakin esiintynyt Keijo Huusko, jota ei vielä pitkällisten jalkavaivojen jälkeen tässä ottelussa kehissä nähdä. Voisi kai sanoa, että onneksi, sillä Huusko on eittämättä tähän sarjaan aivan huikean luokan vahvistus.

TP-47 sai harjoituskautensa hieman myöhään liikkeelle, mutta joukkue on parantanut pelaamistaan koko ajan ja sillä on kasassa kuusi pinnaa neljän ottelun jälkeen kahden voiton ansiosta. Kahdesti TP-47 on myös hävinnyt GBK:n haettua pinna Torniosta numeroin 2-0 ja FC Kiiston annettua Kaarlenkentällä kylmää kyytiä vierailleen numeroin 5-0. Kahdessa viimeisessä pelissään TP-47 on kuitenkin ottanut täydet pisteet haettuaan ensin voiton Jyväskylästä kaatamalla FC Blackbirdin 3-0 Ethie de Sousan kahdella ja Ville Himangan yhdellä maalilla. Seuraavaksi kaatui kotikentällä puhtaan pelin PK-37:n 1-0 Sakari Hiukan osumalla.

Kerhon alkukauden tulokset eivät isommin imartele. Oikeastaan vain Jyväskylässä oltiin sillä tasolla, millä joukkueen pitäisi olla. Kauden avauksessa FC OPA sai mukaansa hyvällä taistelullaan pisteen tehottoman Kerhon hyydyttyä maalittomaan tasapeliin. FC Blackbird sen sijaan oli jo ensimmäisellä puoliajalla sellaisessa hullunmyllyssä, että toinen jakso oli vain muodollisuus ja numerot kirjattiin 4-2 (4-0) Juha Etelä-Ahon osuttua kahdesti, Mikko Ylihärsilän kerran ja Ville Pajulan pilkulta kerran. Vierastappio GBK:lle oli todella harmillinen selkeästä dominoinnista huolimatta numeroin 1-0. Myös FC Kiiston kyydissä pysyttiin erittäin siipirikkoisina varsin hyvin ja 2-1 (1-0) -kotitappio kirvelee taatusti. Ainoat valopilkut ottelussa olivat Ville Pajulan huikea maali ja Petri Tuomela upea rankkarin torjunta.

Ihan mielenkiintoinen pieni yksityiskohta liittyy TP-47:n joukkueenjohtajaan, Jouko Raskuun. Jouko on pelannut TP-Seinäjoen asussa ja on lakeuksilta kotoisin. Viime kaudella Valioerotuomarit nimittäin valitsivat seinäjokelaislähtöisen jojon vuoden herrasmiesjoukkueenjohtajaksi Ykkösessä. Viimeksi Jouko on käynyt kotikaupungissaan vuonna 2002, jolloin TP-Seinäjoki ja TP-47 kohtasivat Ykkösessä.

Sunnuntain ottelussa nähdään tauolla myös “Happopakara 2010” -kisa. SSU:n järjestämässä kutsukilpailussa Etelä-Pohjanmaan parhaat mailerit juoksevat 800 metrin kisan saaden näin hieman osviittaa kevätkunnostaan. Tapahtumasta on tarkoitus tehdä perinne, eli jatkossa “Happopakara” juostaan kauden ensimmäisessä Keskuskentän kotiottelussa.

Ottelu alkaa sunnuntaina Keskuskentällä klo 18.30. Tervetuloa.