123 456 7890

Lauantai-illan huumaa Vöyrillä
Seinäjoen Jalkapallokerho matkustaa Vöyrille kohtaamaan Norrvalla FF:n Kakkosen Lohko C:n kolmannen kierroksen ottelussa. Ottelu pelataan hieman yllättäen alkaen klo 19.30 Norrvallan Urheiluopiston tekonurmella.

NFF ei katsonut olennaiseksi ilmoittaa otteluaikaa, eikä -paikkaa Kerholle ennen kuin sen perään maanantaina kyseltiin. Suomen Palloliiton sarjamääräysten mukaanhan nuo tiedot on toimitettava vastustajalle ja erotuomaristolle seitsemän vuorokautta aiemmin.

Sinällään muutos ei aiheuta suurta dramatiikkaa ja alusta on varmasti parempi kuin joku huonokuntoinen nurmi olisi, vain menettely herättää melkoista kummastusta. Samoin kummastusta herättää se, että syyksi kerrottiin junioriturnaus. Harvalla Kakkosen, Ykkösen tai Veikkausliigan paikkakunnalla junnupelit ajavat liiton sarjojen ohitse. Nyt näin on ja sen kanssa eletään.

Kerho saa vastaansa taitavan ja pelaavan joukkueen. Vaikka NFF menetti viime kaudesta pelaajiaan niin VIFK:lle kuin muuallekin, ei se tarkoita sitä, että ryhmä olisi olennaisesti heikompi. Joukkueen jättivät mm. VIFK:n joukkueeseen siirtyneet Tomas Nygå;rd, Thomas Johansson ja Joakim Södergå;rd, sekä IFK Mariehamnin väreihin Veikkausliigaan ponkaissut Dmytro Voloshyn. Myös valmentaja on viime kaudesta vaihtunut Vöyri-Maksamaa akselilla. Vuosikausia erinomaista työtä joukkueen kanssa tehnyt Tor “Toffe” Sparv ei enää ole ryhmän peräsimessä, vaan nyt joukkuetta luotsaa viime kaudella VPS-junioreiden kanssa ranskalaisen visiitin Kakkoseen tehnyt Mika Koivumäki.

Pelaajapuolella nimekkäimmät uudet kasvot ovat ehdottomasti VPS:sta aikoinaan lainamiehenä TP-Seinäjoen väreissä ja sen jälkeen FF Jarossa Veikkausliigaa pelannut alakerran johtohahmo Mathias Kullström, sekä maaliahne Tomislav Krstveski VIFK:sta. Lisäksi joukkueesta löytyy taitoa yllin kyllin ukrainalaisten Olexandr Androschukin ja Andrei Shirobokovin muodossa. Myös poikien maajoukkuepelaaja Jesper Engström ja nuori taituri, Robert Forss, ovat pelaajia, joita kannattaa seurata. Vuosien saatossa Ronnie Ludn puolestaan on kunnostautunut seinäjokelaisseurojen kurittajana.

Norrvalla FF aloitti kautensa niukalla tappiolla lohkon suursuosikkeihin kuuluvaa FC OPA:aa vastaan vieraissa lukemin 2-1 (0-0). NFF:n maalin ottelussa viimeisteli Tomislav Krstevski. Kauden ensimmäisessä kotiottelussaan NFF puolestaan kaatoi avauskierroksella Kerhon jalkoihin jääneen GBK:n 2-0. Maalinteossa onnistuivat jälleen Krstevski ja Andrei Shirobokov. Näin kahden ottelunjälkeen NFF on ottanut kolme pistettä.

Veikkauksen tähtiraadit ovat palkinneet NFF:n joukkueesta Krstevskin kolmella sakaraisella ja sekä Mattias Kullbäckin, että Jesper Engströmin yhdellä tähdellä tähän mennessä pelatuissa otteluissa.

Kerholla on alla kaksi voittoa kahdesta ensimmäisestä ottelusta ja ne luonnollisestikin oikeuttavat Kakkosen Lohko C:n jaettuun kärkitilaan yhdessä FC OPA:n, FC YPA:n ja OPS-jp:n kanssa.

Kauden avauksessa Kerho oli Kokkolan Kipparihallissa vahvempi kuin isäntäjoukkue GBK. Pisteet lähtivät mukaan selkein 4-1 (2-0) -numeroin. Ottelun seinäjokelaisesta maalisikermästä vastasivat Ville Pajula, Tommi Haanpää ja kaksi maalia viimeistellyt Mikael Muurimäki. Toisessa ottelussaan Kerho kaatoi sarjanousija FC Vaajakosken rahtusen nihkeämmän kotiottelun päätteeksi 2-1 (2-0) mentyään jo 12 minuutissa kahden maalin johtoon Marko Hutun pistettyä kulmurin suoraan sisään ja Tommi Haanpään maalattua toisessa peräkkäisessä ottelussaan. Näin hyvää alkua sarjapeleihin ei seinäjokelainen jalkapallojoukkue ole saanut vuosikausiin.

Kaksi peräkkäistä voittoa ovat olleet herkkua kannattajille, jotka taatusti haluavat lisää makeaa Norrvallan tekonurmen liepeillä. Joukkueet kohtasivat viime kaudella yhteensä kolme kertaa ja niiden otteluiden valossa lauantain isäntäjoukkue on hienoisesti niskan päällä. Kevään 2008 harjoitusottelun NFF voitti Markus Backlundin ensimmäisen puoliajan hattutempun ansiosta 3-1 (3-0). Kerhon lohdutusmaalin ottelussa viimeisteli Mikko Kärki heti toisen puoliajan alussa.

Sarjakaudella NFF vieraili Seinäjoen Keskuskentällä heinäkuun puolivälin jälkeen. Ottelu oli kotijoukkueen osalta varsin tyypillinen viime kauden koitos. Nukahtelua seurasi vimmattu takaa-ajo, joka onnistui kahdesti. NFF nimittäin pääsi avaamaan maalihanat jo ottelun kuudennella minuutilla Andrei Shirobokovin toimesta. Kotijoukkue iski tasoihin 23. minuutilla Henri Saranpään maalilla, mutta reilun tunnin pelin jälkeen Thomas Johansson vei vieraat uudelleen johtoon. Kerho nousi vielä tasoihin 77. minuutilla Saranpään päivän toisella maalilla, mutta pelikellon ehdittyä jo 92. minuutille ratkaisi Shirobokov kamppailun vieraiden 3-2 (1-1) -voitoksi.

Huikeaan syyskuntoon myöhemmin päässyt Kerho otti ansaitun revanssin kauden toiseksi viimeisessä ottelussaan Norrvallan tekonurmella lokakuun alussa. Kotijoukkue oli pistänyt tukun miehiään jakoon ja tuli varsin reservipitoisella ryhmällä Kerhoa vastaan saaden isän kädestä. Vaasassa VPS-junioreita hattutempullaan kurittanut ja Närpiön Mosedalissakin maalinteossa onnistunut Juha Etelä-Aho oli syksyisenä lauantaina täysin pitelemätön tulittaen kaikki vieraiden neljä maalia 4-0 (2-0) -voitossa.

Tällä kaudella Kerhon ykköspelaaja ainakin Veikkauksen tähtiraatien silmissä on ollut molemmissa kahdessa ottelussa kolme sakaraista tililleen napannut Ville Pajula. Kuudella tähdellään Pajula myös johtaa kisaa yksinään. Kakkosena on viidessä tähdessä PK-37:n Tuomas Halonen. Kerhosta sakaraisia on kirjattu myös Tommi Haanpäälle kaksi kappaletta ja edellisessä ottelussa debytoineelle nuorelle maalivahdille, Petri Välimäelle, yksi kappale.

Joukkueen tulivoima on jakautunut kaksi maalia tehneiden Tommi Haanpään ja Mikael Muurimäen, sekä maalin mieheen viimeistelleiden Ville Pajulan ja Marko Hutun harteille. Kokonaisuutena voisi sanoa, että maalinteosta homma ei tälläkään kaudella näytä ainakaan pahasti jäävän kiinni, sillä kahden ottelun jälkeen kasassa on jo kuusi osumaa, eli kolme per matsi. Viime kaudellahan Kerho oli Kakkosen viidenneksi tehokkain vastustajan maalin edustalla kun mukaan otetaan kaikki kolme lohkoa ja 42 joukkuetta.

Vierasjoukkueen joukkosidontapaikka alkaa hiljalleen tyhjentyä. Johannes Saranpää ja Miika Asunmaa kuitenkin pitävät siellä miehitystä yllä. Sen sijaan Jyri Reinilä ja Henri Saranpää ovat paranemaan päin. Toni Kujala puolestaan on sen verran seuramies, että nilkan kuuluukin olla musta viikosta toiseen, mutta kentällä mies nähdään. Aki Lyyski huilasi viimeksi Petri Välimäen debytoidessa, eikä Kerholla ainakaan nähdyn perusteella ollut huolia, joten Aki voi rauhassa parannella nivustaan, ellei se sitten jo ole täysin kunnossa. Myös nuori Jaakko Lampi on pystynyt harjoittelemaan täysipainoisesti.

Ottelu alkaa illalla klo 19.30. Sopii toivoa, että säiden haltijat tarjoilevat perjantain kaltaista keliä, jolloin olosuhteet ovat taatusti aivan uskomattoman komeat.