123 456 7890

SJK pelaa viimeisen harjoitusottelun ennen Suomen Cupin karsintojen alkua, kun se matkustaa lauantaina FF Jaron vieraaksi. Ottelu pelataan Pietarsaaren Tellushallissa lauantaina 18.1. klo 15:15.

Lauantaina on edessä talvikauden kolmas harjoitusottelu ja samalla ensimmäinen vierasottelu. SJK kohtasi FF Jaron joulukuussa Seinäjoella ja otti silloin 1-0 voiton. Aiemmin tammikuussa kohdattiin Seinäjoella VPS ja silloin SJK oli 4-1-luvuin parempi.

Harjoitusotteluissa ei luonnollisesti ole kyse tuloksesta, vaan valmistautumisesta kauteen ja tuleviin Suomen Cupin karsintoihin ja Ykkösen cupiin. SJK onkin harjoitellut yhdessä niihin molempiin kilpailuihin valmistautuvan pelaajistonsa voimin ja varsinaista jakoa joukkueen mukaan, ei pelaajistossa tehdä.

Tällä hetkellä joukkueen mukana harjoittelee paljon niin sanottuja akatemian pelaajia, mutta meidän näkökulmamme on, että he ovat edustusjoukkueen pelaajia, jotka pelaavat mahdollisesti akatemian joukkueessa. Eli emme erottele heitä omaksi joukkueekseen. Heitä kohdellaan samoin kuin kaikkia muitakin ja odotamme heiltä samoja asioita kuin niin sanotusti edustusjoukkueen pelaajilta, kertoo SJK:n päävalmentaja Jani Honkavaara.

On äärimmäisen tärkeää, että nuoret pelaajat elävät edustusjoukkueen arkea, jotta saamme akatemian pelaamaan mahdollisimman hyvin ja samoilla periaatteilla kuin edustusjoukkue pelaa. Ja mielellään jopa paremmin. Akatemia siis ei tällä hetkellä harjoittele omana joukkueenaan, koska totesimme, että on turha pyörittää kahta joukkuetta vajaalla pelaajamäärällä.

Kun Suomen Cupin karsinnat alkaa, on selvää, että akatemia valmistautuu omiin peleihinsä omana joukkueenaan, ja nuo pelit pelataan loppuun omissa joukkueissa. Ja on myös selvää, että osa pelaajistamme pelaa Ykkösen cupia mieluummin isossa roolissa kuin Suomen cupin karsintaa Veikkausliigajoukkueessa pienessä roolissa. Kaikki pelaajat tarvitsevat tässä vaiheessa pelejä, ja cup on paras tapa saada niitä, Honkavaara sanoo.

Vaikka pelaajat valmistautuvatkin reilun viikon päästä alkaviin cup-kilpailuihin, on tämä vaihe pre-seasonista fyysisesti kovinta aikaa.

Tämä harjoitusviikko on ollut kuormaltaan raskas, mutta pelaajien jalka on liikkunut erittäin hyvin. Jaroa vastaan fokus on edelleen täysin oman pelin kehittämisessä, niin kuin jokaisessa harjoituksessakin tähän asti. Pelaajien fyysiset valmiudet toteuttaa meidän peliämme paranevat päivä päivältä, mutta pelin kehittyminen on kuitenkin koko ajan keskiössä, kertoo Honkavaara.

SJK ei ole pyörittänyt talven aikana mitään suurta testipelaajien rinkiä, mutta on etsinyt silti vahvistuksia joukkueeseen niin nuoremmista lupaavista pelaajista, kuin kokeneista jo tasonsa osoittaneista pelaajista. Jos lupaavia pelaajia joukkueeseen löydetään, on ajatuksena saada mukaan semmoisia joilla on annettavaa edustusjoukkueellekin, ei pelkästään vahvistamaan SJK Akatemiaa tulevalle kaudelle. Yksi koko talven mukana ollut pelaaja on Arjanit Krasniqi, joka jatkaa mukana myös lauantaina. Muita testipelaajia ei joukkueessa tällä hetkellä ole.

Sopimuspelaajista Ariel Tuco Ngueukam ja Jude Arthur ei ole mukana lauantaina, mutta muuten SJK saa jalkeille koko joukkueensa. Ensimmäistä kertaa tälle talvelle myös puolustaja José Nadsonin ja uutena mukaan liittyneen, vielä viime kaudella Jaroa edustaneen Dárvin Chávezin.

Myös Serge Atakayi on entinen Jaron pelaaja ja hän liiityi SJK-paitaan pysyvällä siirrolla tänä talvena Skotlannin suurseura Glasgow Rangersista. Viime kaudella hän edusti SJK:ta lyhyellä kolmen kuukauden lainapestillä. Viime lauantaina hän pelasi ensimmäisen ottelunsa tälle pre-seasonille ja onnistui iskemään maalin VPS:n verkkoon 4-1 voittoon päättyneessä harjoituspelissä.

Hyvä meininki oli mielestä koko joukkueella siinä pelissä. Ja olemme nyt treenanneet tosi hyvin tämän viikon. Ennen viime peliä, ehdin harjoitella kolmet treenit ja sitten oli se peli lauantaina. Tuntui kyllä heti hyvältä ja sain vielä maalinkin. Se onkin mun ykköstavoite tälle kaudelle, että haluan tehdä enemmän maaleja. kertoo Serge Atakayi.

Ja ensi lauantaina sitten Pietarsaari, jatkaa Atakayi ja suu kääntyy leveään hymyyn.

Atakayi on Jaron kasvatti ja pelasi siellä nuoruutensa. Nyt hän tekee pitkän ajan jälkeen paluun tuttuun Tellushalliin, jossa hän aikoinaan oli kotijoukkueen paidassa kurittamassa SJK:ta nopeudellaan.

On kiva mennä Pietarsaareen takaisin ja pelata Jaroa vastaan. Siitä on nyt neljä tai viisi vuotta kun lähdin sieltä ja on kiva mennä käymään siellä, sanoo tammikuun lopulla 21-vuotta täyttävä Atakayi.

Nyt mä keskityn kuitenkin täysillä SJK:hon ja yritän antaa kaikkeni, niin paljon kuin vain pystyn, tälle joukkueelle. Viime lauantaina mielestäni myös näytin jo, mihin pystyn ja haluan näyttää lisää. Se on tärkein asia mulle nyt.

Atakayista on tulossa myös isä ja laskettu aika on kuukauden sisään.

Tuntuu todella hyvältä. Se on kasvattanut minua itseäni ihmisenä ja odotan sitä innolla. Se on oikesti tosi iso juttu mulle, sanoo Atakayi vielä lopuksi.

Harjoitusottelu FF Jaro – SJK lauantaina 18.1. klo 15:15 Pietarsaaren Tellushallissa. Suomen Cup ja Ykkösen cup alkaa lauantaina 25.1. ja silloin SJK matkustaa RoPS:n vieraaksi Ouluun ja SJK Akatemia kohtaa Ykkösen cupissa VPS:n Vaasassa. Löydät talven ohjelmat SJK:n nettisivuilta, ottelut alaosiosta.

Kauden 2020 kausikortit myynnissä Lippu.fi-kanavissa ja arkisin klo 9-17 SJK Shopissa.