123 456 7890

Liigacupin hallitseva mestari SJK, pelaa tänä talvena jälleen Pohjanmaan Lohkossa. Samassa lohkossa SJK:n kanssa on siis Vaasan Palloseura ja Pietarsaaren Jaro. Itse kilpailussa tuo kulkee nimellä Lohko C. Liigacupin alkulohkoja on yhteensä neljä ja kaksinkertaisena sarjana pelattavan lohkon kaksi parasta etenee puolivälieriin. Lohkossa viimeiseksi sijoittuneen kilpailu päättyy lohkovaiheeseen.

SJK pelaa kaikki lohkokamppailut helmikuussa ja lähtee jälleen tavoittelemaan Liigacupin voittolautasta.

Liigacupissa kuitenkin pelataan jo palkinnosta. Se oli hienoa voittaa viime kaudella ja olisi hienoa voittaa se uudestaan. Vaikka monet vähätteleekin Liigacupia ja sanoo että se on vain harjoitusturnaus, me emme harjoittele niissä peleissä. Ne ovat hyviä ja merkityksellisiä otteluita, kertoo SJK:n päävalmentaja Simo Valakari.

Liigacupin alustavan otteluohjelman lisäksi, SJK on sopinut kaksi uutta harjoitusottelua ja kohtaa tammikuussa aiemmin sovitun Ilveksen lisäksi FC Jazzin lauantaina 24.1. Wallsportissa ja KuPS:n vieraspelissä helmikuun alussa perjantaina 6.2. Lisää treeniotteluita sovitaan tarpeen mukaan ja niistä tiedotetaan myöhemmin lisää.

Tulevat harjoitusottelut:
Pe 16.1. SJK – Ilves, Wallsport

La 24.1. SJK – FC jazz, Wallsport

Pe 6.2. KuPS – SJK, Eerikkilä

Liigacupin alkulohkon pelit:
Ke 11.2. SJK – VPS, Wallsport, Liigacup
La 14.2. SJK – FF Jaro, Wallsport, Liigacup
Ke 18.2. VPS – SJK, Vaasa, Liigacup
La 28.2. FF Jaro – SJK, Pietarsaari, Liigacup

Liigacupin puolivälierät pelataan 7.3. Välierät 14.3. ja Finaali 4.4.

Jos SJK voittaa oman alkulohkonsa, saa se kotiedun kaikkiin muihin jatkopeleihin, paitsi välierään. Jos SJK pääsee jatkoon lohkokakkosena, on kaikki muut ottelut vieraskentällä, paitsi mahdollinen välierä.

Kannattaa tarkistaa kaikkien otteluiden päivät ja tarkemmat alkamisajankohdat SJK:n nettisivuilta, otteluohjelma kohdasta.

Myös Kerho 07 Akatemialle sovittuna treenimatseja

Vastikään Akatemiaksi muuttuneen Kerho 07:n talven harjoituspelejä alkaa selviämään.

Pelaamme tavella aikuisjoukkueita vastaan ja se valmistaa joukkuetta paljon paremmin ensi kesän Kakkoseen. Uskon että saamme näin entistä paremmin kasvatettua nuoria pelaajia myös edustukseen tulevaisuudessa, kertoo Kerho 07 Akatemian vastuuvalmentaja Max Peltonen.

Akatemian tammikuun ohjelma on jo sovittuna, samoin kevät hyvin pitkälle. Helmikuulle tulee varmuudella vielä paljon lisää pelejä ja näistä tiedotetaan lisää myöhemmin.

Kerho 07 Akatemiassa on myös vapaa try-out jakso menossa helmikuun loppuun asti, jolloin pelaajat voivat tulla antamaan näyttöjä mahdollista sopimusta varten.

Jo sovitut harjoitusottelut:
La 24.01. TPV – Kerho 07 Akatemia, Tampere
La 31.01. Kerho 07 Akatemia – TPV, Wallsport
La 14.03. Kraft – Kerho 07 Akatemia, Närpiö
La 28.03. Kerho 07 Akatemia – Å;bo IFK, Wallsport
To 02.04. Kerho 07 Akatemia – Kraft, Joupiska
La 11.04. Å;bo IFK – Kerho 07 Akatemia, Turku
La 18.04. KPV – Kerho 07 Akatemia, Kokkola

Otteluiden tarkat alkamisajat löytyvät nettisivujen otteluohjelma -osiosta, sitä mukaa kun ne ovat selvillä.