123 456 7890

Seinäjoen Jalkapallokerho eteni Liigacupin puolivälierissä jatkoon vierasvoitolla Kuopion Palloseurasta. SJK:n ensimmäinen ulkona pelattu peli tälle kaudelle, ei suuria hienouksia tarjonnut, mutta SJK kuitenkin hallitsi palloa suurimman osan pelistä ja onnistui lopulta saamaan pallon maaliinkin. Liigacupin välierä pelataan tällä tietoa ensi viikonloppuna Seinäjoella ja SJK saa vastaansa siinä hallitsevan Suomen Mestari HJK:n.

KuPS – SJK 0-1 (0-0)
0-1 81 min oma maali

KuPS aloitti ottelun vauhdilla ja sai ottelun ensimmäisen kulmapotkunkin, kun vasta minuutti oli peli ehtinyt vanhentua. Tilanteen kuitenkin hoiti SJK maalivahti Mihkel Aksalu mallikkaasti ja pian mentiin jo toisessa päässä. SJK:n Juho Lähde pelataan vapaaksi KuPS linjan taakse ja nokkain maalivahti Tomi Maanojan kanssa, avustavan lippu on kuitenkin ylhäällä paitsion merkiksi.

Ottelun ensimmäinen kunnollinen maalipaikka syntyy KuPS:n sivurajaheiton jälkeen vähän onnekkaastikin, kun testimies Christian Eissele saa pallon vapaaseen paikkaan pilkun tuntumaan, mutta miehen veto suuntautuu useita metrejä yli SJK maalin.

Tilanteen jälkeen peli hieman rauhoittui ja SJK ottaa pallohallinnan kentällä. SJK ei kuitenkaan pääse läpi KuPS puolustuksen ja palloa siirrellään linjan yläpuolella tehottomasti.

Puolen tunnin jälkeen SJK kuitenkin onnistuu saamaan pallon linjan väliin ja vikkelä Justin Moose hassuttaa ensin vastaan tulleen puolustajan ja jättää kaikki taakseen juosten kohti maalia. KuPS maalivahti Maanoja on kuitenkin mies paikallaan ja tulee hyvin vastaan tilanteessa, eikä Moose saa nostettua palloa hänen ylitseen.

Ensimmäinen puoliaika päättyy maalittomana, joskin SJK:n hienoisessa hallinnassa. SJK piti palloa selvästi enemmän ja rakensi tilanteita maltilla, KuPS:n yrittäessä suoraviivaisemmin ylöspäin.

Puoliajalla SJK vaihtaa Juho Lähteen Akseli Pelvakseen, hakien lisää maalintekovoimaa yläkertaan. Myös KuPS haki muutoksia ja siirtyi heille tutumpaan kahden kärjen systeemiin.

SJK kuitenkin jatkaa pallohallintaa ja Pelvas tuo lisää vaarallisuutta linjan tuntumaan. Edelleenkään SJK ei pääse kunnolla tilanteisiin, mutta nyt KuPS on pakotettu enemmän puolustusasemiin.

Kun tunti on pelattu, kaatuu KuPS:n virolaishyökkääjä Ats Purje SJK:n rangaistusalueella, mutta erotuomari Tommi Grönman näyttää että peli saa jatkua, eikä kukaan tilanteessa protestoikaan tätä tuomiota. SJK vaihtoi myös pallotaituri Josun kentälle Johannes Laaksosen tilalle ja näin Josu saa vuoden ensimmäiset peliminuuttinsa.

Vain pari minuuttia tuosta tilanteesta, on jälleen Purje pahanteossa. Mies pääsee SJK linjan taakse, vetää ja Aksalu pomottaa pallon eteensä. Purje ehtii irtopalloon ensimmäisenä, mutta Aksalu torjuu vielä toistamiseen ja näin tilanne kuivuu kasaan. Aksalun torjunnat olivatkin pelin kulminaatiopiste ja muita vaarallisia tilanteita ei enää nähdä SJK maalilla.

Josun tulo kentälle myös pitää pallokontrollin entistä paremmin SJK:n hallussa ja välillä nähdään monen peräkkäisen omalla pelaajalle menneen syötön ralleja, jotka kuitenkin ovat edelleen hieman tehottomia.

Viimein 81 minuutilla SJK saa sivuvaparin oikealta hyökkäyslaidalta ja Josu keskittää inhottavasti sisäänpäin kiertävän pallon aivan maalivahdin alueen rajalle, missä pallo parin pompun kautta menee lopulta KuPS:n pelaajavalmentaja Tero Taipaleen pään kautta sisään. SJK siirtyy johtoon omalla maalilla. (voittomaalin pääsee näkemään TÄSTÄ)

Maalin jälkeen SJK alkaa varmistelemaan tulosta ja pitää palloa rauhassa, eikä KuPS:a näytä enää kunnolla kiinnostavan taisteleminen jatkopaikasta.

Ja niin ottelu päättyy SJK:n napatessa talven toisen voittonsa kuopiolaisista ja etenee Liigacupin lisäksi jatkoon myös Suomen Cupissa, sillä Liigacupin välieräjoukkueet aloittavat vasta kuudennelta kierrokselta.

Merkitykselliset pelit jatkuu edelleen. Tähän vaiheeseen varsin tasapainoinen esitys koko 90 minuuttia. Pelaajien ammattimaisuus paistoi ja uskottiin omaan juttuun, että se maali tulee sieltä vielä. Toki KuPS pääsi pari kertaa tilanteisiin, ainahan näitä tulee, mutta meidän maalivahti torjui. Meiltä hyviä murtautumisia, mutta viimeinen syöttö, se futiksen vaikein juttu, oli vähän vielä hakusessa. Kylmäpäisyys viimeistellä paikkoja puuttui, kommentoi SJK päävalmentaja Simo Valakari puolivälierää.

Välierässä vastaan tulee HJK ja tämä sopii Valakarille.

Me halutaan pelata parhaita vastaan ja HJK on hallitseva Suomen Mestari, joten se on paras mittari mitä Suomessa on, Valakari päättää.

Alustavasti välieräottelu SJK – HJK pelattasiin kaavion mukaan Seinäjoella lauantaina 15.3. ja pelipaikkana olisi Wallsport. SJK kuitenkin vielä keskustelee HJK:n kanssa pelipäivästä sekä paikasta ja pohditaan mahdollisuutta pelata ottelu Jouppilanvuoren tekonurmella. Lisää infoa asiasta on tulossa heti alkuviikosta. Myös toinen välieräottelu pelataan kaavion mukaan 15.3. ja siinä kohtaa VPS sekä voittaja maanantaina pelattavasta FC Honka – IFK Mariehamn ottelusta.

Liigacupin Finaali pelataan lauantaina 29.3. ja alustavasti Veikkausliiga on varannut pelipaikaksi Helsingin Sonera Stadionin. Ottelu voidaan kuitenkin järjestää myös jomman kumman finalistin kotikentällä, jos se olosuhteiden puolesta on mahdollista.

SJK: Mihkel Aksalu MV, Pavle Milosavljevic, Zeljko Savic, Timo Tahvanainen, Felipe Aspegren, Marco Matrone, Johannes Laaksonen (60› Josu), Richie Dorman, Teemu Penninkangas (75› Toni Lehtinen), Juho Lähde (46› Akseli Pelvas) ja Justin Moose.

Penkki: Ville Viljala MV, Kalle Taimi, Jyri Hietaharju ja Carlos Lpez

Varoitukset: 72› Marco Matrone

Felipe Aspegren pelasi hyvän ottelun oikeana laitapakkina, tuuraten loukkaantuneena olevaa Gert Kamsia.