123 456 7890

Ensimmäinen välitavoite kaudesta on saavutettu, kun SJK on 11 pelatun ottelun jälkeen kuuden parhaan joukossa. Veikkausliigan runkosarjasta on pelattu siten puolet ja SJK on täyttänyt kaudelle asettamansa ensimmäisen välitavoitteen, olemalla tässä vaiheessa ylempään loppusarjaan oikeuttavassa kuuden joukkueen ryhmässä. Viidentenä olevan SJK:n ero kärjessä olevaan Ilvekseen on vain kaksi pistettä.

SJK:n pelaajista keskikentällä Moshtagh ”Mosa” Yaghoubi on noussut Veikkausliigan IS-tähtipörssin kärkeen, kerättyään tähän mennessä 14 IS-tähteä. Mosa on myös tehnyt yhden maalin ja syöttänyt toisen pelaamissaan 10 ottelussa.

Olemme tällä hetkellä tavoitteessamme, mutta tottakai harmittaa kun ollaan menetetty meidän johto aika monta kertaa. Jos oltaisiin voitettu niissä matseissa, niin oltaisiin ainakin top kolmessa tai jopa kärjessä. Mutta kuten sarjasta näkee, niin aika tasaista on. Yhdellä voitolla pääsee takaisin piikkipaikalle, joten mitä vaan voi tapahtua tässä sarjassa tänä vuonna. Siinä mielessä erittäin hyvä sarja, sanoo SJK:n keskikenttäpelaaja Mosa Yaghoubi.

Itselleni, yksi maali yhdessätoista pelissä, ei ole tarpeeksi. Minulla on ollut vaparipaikkoja ja jonkin verran vetomestoja. Tottakai haluaisin tehdä enemmän maaleja ja sitä kautta auttaa joukkuetta. Mutta muuten ihan tyytyväinen olen ollut omaan pelaamiseen. Aina voi parantaa ja se on tavoitekin, että aina parannetaan entistä enemmän loppukautta kohden, Mosa jatkaa.

Kaikkiaan olen viihtynyt täällä erittäin hyvin ja minut on otettu täällä todella hyvin vastaan. Siitä olen oikeastaan jopa yllättynyt, miten hyvin minut on otettu vastaan ja miten hyvät oltavat täällä on sekä miten hyvä joukkue SJK on. Aina kun olin aiemmin pelannut SJK:ta vastaan, en ole saanut kovin hyvää vastaanottoa, niin siinä mielessä olin yllättynyt. Nyt on kyllä ollut erittäin hyvä vastaanotto ja on ollut todella kiva kuulla ja saada sitä rakkautta katsomoista, kiittää Mosa vielä lopuksi SJK-kannattajia ja seuraväkeä.

SJK:n paras maalintekijä on ollut Denys Oliinyk, joka on jaetulla kolmannella sijalla Veikkausliigan maalipörssissä viidellä tehdyllä maalillaan. Oliinyk on myös syöttänyt kaksi maalia.

Jalkapallo on joukkuelaji. Se ei mene niin, että minä ratkaisen pelejä, vaan muut luovat minulle paikkoja, joista minä sitten yritän tehdä maalin. Olen tietenkin iloinen, että olen nyt onnistunut niistä paikoista. Uskon myös, että olisin pystynyt tekemään vielä enemmänkin. Minulla oli esimerkiksi KPV:ta vastaan hyvä maalipaikka, mitä en käyttänyt. Siksi uskon, että minun pitää vielä entisestään parantaa, sanoo SJK:n Denys Oliinyk.

Haluan mennä joka päivä askel askeleelta eteenpäin. En koskaan ole tyytyväinen siihen mitä olen saavuttanut, vaan haluan kehittyä entisestään ja parantaa pelaamistani. Analysoin omaa pelaamistani kehittyäkseni. Olen ehkä siinä mielessä vähän perfektionisti, Oliinyk jatkaa

Mutta kaikkein tärkeintä on kehittyä yhdessä joukkueena. Joukkue on aina tärkein, sanoo Oliinyk vielä lopuksi.

Seuraavissa tulevissa 11 pelissä ratkeaa, pelaako SJK lopulta mestaruudesta ylemmässä loppusarjassa vaiko alemmassa haastajasarjassa. Loppusarjojen jälkeen pelataan vielä niin sanottu europeliturnaus, jossa sijoille 3–7 yltäneet joukkueet pelaavat viimeisestä europaikasta ensi vuodelle. Asiaan vaikuttaa myös tulevana viikonloppuna Maarianhaminassa pelattava Suomen Cupin finaali, jossa kohtaavat IFK Mariehamn ja Ilves. Jos finaalin voittaja on kauden päätteeksi sijoilla 3–7, ei se osallistu enää europeliturnaukseen, vaan tuo paikka menee kahdeksanneksi sijoittuvalle joukkueelle. SJK:n tulevat ottelut löydät tästä linkistä.

Maajoukkuetauko ohi

Euroopan jalkapalloilun kattojärjetö UEFA:n määräämä pakollinen sarjatauko maajoukkuepelien ajaksi on nyt ohi ja kansalliset sarjat jatkuvat taas normaalisti. Suomessa sarjan tosin katkaisee taas uudelleen juhannus, joka on Suomen Jalkapallon Pelaajayhdistyksen kanssa sovittu pelaajien vapaaksi viikonlopuksi. Siten SJK:lle kesäkuusta tuli melkoinen tynkäkuukausi pelien osalta, kun se pelaa vain kaksi ottelua koko kuukauden aikana. Ensimmäisessä, 2. kesäkuuta pelatussa ottelussa, se kaatoi KuPS:n vieraissa Denys Oliinykin maalilla. Siitä alkoi saman tien kahden viikon maajoukkuetauko ja tuo tauko päättyi nyt tiistaina 11.6.

SJK piti koko ryhmän osalta vapaata maajoukkuetauon ensimmäisen viikon. Joukkue sai hengähtää ja parannella itseään alkukauden kolhuista. Joukkue on kuitenkin jo palannut harjoituksiin maajoukkuetauon aikana ja loputkin pelaajat palaavat mukaan kun maajoukkuereissuistaan ehtivät. Maajoukkueiden mukana olivat Suomen U18-maajoukkueessa olleet Maximo Tolonen ja Jeremiah Streng, Suomen U21-maajoukkueen Joonas Sundman ja Ville Tikkanen sekä Viron maajoukkueen mukana EM-karsinnoissa ollut maalivahti Mihkel Aksalu.

Aksalu ja Tikkanen jäivät pelireissuillaan ilman peliaikaa ja Sundman tuli vaihdosta sisään Slovakiassa pelatussa harjoitusottelussa Pohjois-Makedoniaa vastaan 58.minuutilla. Maximo Tolonen pelasi Suomen U18-paidassa kaikissa kolmessa U19 Baltic Cupissa pelatuissa otteluissa ja onnistui tekemään niissä kolme maalia sekä syöttämään yhden. Myös Jeremiah Streng pelasi kaikissa kolmessa ottelussa ja hänkin sai kertaalleen pallon verkkoihin, mutta maali hylättiin hiukan kyseenalaisesti paitsiona.

Suomi U18 sijoittui neljän maan Baltic Cupissa toiseksi, pari maalia heikomman maalieron johdosta. Latvia voitti turnauksen. Suomen U21 hävisi molemmat pelaamansa harjoitusottelut, ensin Pohjois-Makedonialle Slovakiassa ja tiistaina Ruotsille Lappeenrannassa. Myös Viron EM-karsinnan molemmat ottelut olivat tappiollisia, kun Pohjois-Irlanti ja Saksa olivat vahvempia.

Tolonen ja Streng palasivat reissulta jo viikonloppuna, Tikkanen ja Sundman keskiviikkona ja Aksalu liittyy joukkueen mukaan torstaina.

Veikkausliiga jatkuu taas ensi viikolla, kun SJK matkustaa Helsinkiin HIFK:n vieraaksi. HIFK – SJK pelataan tiistaina 18.6. klo 18.30 ja Seinäjoella sitä katsotaan Vierasmatsi Live -tapahtumassa OmaSp Stadionin Carlsberg Sports Barissa. Paikan päälle matkustavat SJK-kannattajat ja -katsojat, sijoittuvat Telia 5G Areenan Pääkatsomon lohkoon 101, jonne sisäänkäynti on Pääkatsomon keskiovesta. Liput sinne saa ennakkoon edullisesti, ainoastaan tästä linkistä: Liput SJK-katsomoon.

Ottelun jälkeen on myös yhteinen illallinen Helsingissä joukkueen, joukkueen tukijoiden sekä paikalle matkustavien kannattajien tai Helsingin suunnassa asuvien kannattajien kanssa. Tilaisuus järjestetään Helsingin Hietalahden Portin ravintolalaiva MS Louisianassa, ja sinne voi ostaa illalliskortteja 30 euron hintaan.