123 456 7890

Urallaan muun muassa MM-kisoissa, UEFA-cupin finaalissa ja Englannin Valioliigassa pelannut Abdoulaye Meite, on tehnyt SJK:n kanssa vuoden mittaisen pelaajasopimuksen. Entinen Norsunluurannikon maajoukkuepuolustaja siirtyy Seinäjoelle vapailla papereilla ja hän on mukana SJK:n riveissä heti.

Pariisissa syntynyt 35-vuotias Meite, on pelannut Ranskan pääsarjassa Marseillessa ja Dijonissa yhteensä 141 ottelua ja hänellä on vyöllään 84 Valioliigaottelua Boltonin ja West Bromwichin riveissä. Vuonna 2013 hän pelasi Veikkausliigan FC Hongassa 26 ottelua ja hänen vanhoja pelikavereitaan on SJK:n joukkueessa ennestään Henri Aalto, Jussi Vasara ja Youness Rahimi. Hongan jälkeen hän on edustanut Englannin kolmannen sarjatason Doncaster Roversia ja Kreikan pääsarjan OFI Kreetaa sekä Skotlannin pääsarjan Ross Countya.

Olen ollut todella vaikuttunut kaikesta täällä. Seura on hyvin ammattimainen. Tunnen täältä myös muutaman pelaajan ja valmentajan ennestään. Samoin sarja on minulle tuttu, joten voin sanoa että SJK on erittäin hyvä joukkue. Seura haluaa selvästi ottaa askeleen entistä korkeammalle tasolle. Pelaamme Mestareiden Liigaa ja viereen on juuri nousemassa uusi hieno stadion. Uskon että tämä on hyvä paikka minulle ja olen tyytyväinen ollessani täälä nyt, kommentoi Abdoulaye Meite.

Tavoite on voittaa Veikkausliiga ja itselleni tämä on yksi syy olla täällä, sillä en ole voittanut mestaruutta aiemmin. Viimeksi kun olin täällä Hongan mukana, pääsimme todella lähelle ja haluan nyt parantaa siitä, Meite jatkaa.

SJK:n päävalmentaja tietää uuden pelaajansa avut varsin hyvin ja uskoo Meitestä olevan paljon apua joukkueelle.

Meite on johtajatyyppi, joka pystyy pelaamaan molemmilla puolilla keskuspuolustuksessa. Hän tuo rauhallisuutta meidän hieman uudistuneeseen puolustuslinjaan, kommentoi Simo Valakari.

Meiten näkee Seinäjoella tositoimissa ensimmäistä kertaa Liigacupin finaalissa, joka pelataan Wallsport Areenalla lauantaina 19.3. klo 16.00. SJK saa siinä vastaansa FC Lahden. Ottelun ennakkoliput ovat myynnissä Ticketmastersin verkkosivuilla. Ottelun järjestäjä on Veikkausliiga, joten SJK:n kausikortit eivät käy otteluun.

Meite on ollut mukana SJK:n harjoituksissa jo viikon.

Abdoulaye Meite

Pariisissa lokakuussa 1980 syntynyt Abdoulaye Meite on 185-senttinen keskuspuolustaja. Vaikka hän onkin syntynyt ja asunut suurimman osan elämästään Ranskassa, on hän silti edustanut Norsunluurannikkoa maajoukkueessaa lähes viidessäkymmenessä ottelussa. Norsunluurannikon kanssa hän oli myös vuoden 2006 MM-kisoissa Saksassa.

Hän aloitti uransa pariisilaisessa Red Star 93:ssa ja siirtyi vuonna 2000 Ranskan pääsarjajoukkue Marseillleen. Marseillessa kului lähes seitsemän vuotta ja tuona aikana hän pelasi muun muassa vuoden 2004 UEFA Cupin finaalissa Valenciaa vastaan. Pelikavereina oli useita tunnettuja maailmantähtiä, kuten Didier Drogba, George Weah, Fabien Barthez ja Franck Ribery. Marseillessa pelejä kertyi 143 ja näissä hän onnistui maalinteossa neljästi. Niistä kenties makein oli voittomaali Liverpoolin verkkoon UEFA-Cupin neljännesvälierissä.

Vuoden 2006 MM-kisojen jälkeen hän siirtyi Englantiin, Valioliigaseura Boltoniin, jossa pelasi kahden kauden aikana yhteensä 56 liigaottelua, ollen seuran luottopuolustaja. Maaliskuussa 2008 hän kuitenkin riitaantui silloisen Boltonin manageri Gary Megsonin kanssa ja Megson peluutti häntä loppukaudella ainoastaan reservijoukkueessa. Ennen sitä hän oli ollut pois ainoastaan kahdestatoista Boltonin ottelusta kahden vuoden aikana ja näistäkin osa kesken kauden pelattavien Afrikan mestaruuskilpailujen vuoksi. Lopulta hän siirtyi 2,5 miljoona neuron siirtosummalla West Bromwich Albionin riveihin. Megson sai potkut Boltonista seuraavan kauden alussa.

West Bromin paidassa hän pelasi kolme kautta, ensimmäisen näistä Valioliigassa, toisen Championshipissa ja kolmannen Valioliigassa. Pelejä kertyi yhteensä 48. West Bromwichin valmentaja vaihtui tuona aikana useasti ja häntä valmensi seurassa muun muassa Roberto Di Matteo ja entinen Suomen päävalmentaja, nykyään Englantia valmentava Roy Hodgson.

Kaudelle 2011 hän siirtyi takaisin Ranskaan, pääsarjaan nousseen Dijon FCO:n riveihin. Kausi päättyi kuitenkin tippumiseen ja Meite lähti seurasta. Maaliskuussa 2013 hän siirtyi yllättäen Suomeen FC Honkaan.

FC Hongassa hän pelasi Mika Lehkosuon alaisuudessa, yhdessä nykyään SJK:ssa pelaavien Henri Aallon, Jussi Vasaran ja Youness Rahimin kanssa. Hänet valittiin kertaalleen kuukauden pelaajaksi ja mukaan kuukauden joukkueeseen elokuussa. Honka pelasi kaudella myös Eurooppa-liigan karsintoja ja kausi päättyi menestyksekkäästi hopeamitaleihin.

Pesti Hongassa oli vain kauden mittainen ja tammikuussa 2014 hän siirtyi vahvistamaan Englannin kolmannella sarjatasolla pelannutta Doncaster Roversia kauden loppuun kestävällä sopimuksella. Roversin jälkeen uusi pelipaikka löytyi Kreikan pääsarjasta OFI Kreetan riveistä ja sieltä matka jatkui Skotlannin pääsarjaan Ross Countyn riveihin.

Nyt solmittu sopimus SJK:n kanssa kattaa kauden 2016.