123 456 7890

Melkein 20%
Kakkosen Lohko C:ssä on pelattu viisi kierrosta, eli melkein 20% kauden otteluista. On ehditty jo nähdä yllätyksiä, mutta on nähty myös sitä mitä on uskallettu odottaakin.

Jos lähdetään liikkeelle positiivisista yllättäjistä, yksi sellainen on ollut ilman muuta sarjassa kakkosena oleva FC Kiisto. Talvikaudella ex-kerholaisen, Esa Haanpään, joukkue pelasi ailaihtelevasti. Joukkue hävisi ja voitti sekaisinsa murskaten mm. GBK:n selvin lukemin. Kun kausi on saatu käyntiin, on joukkueen tuloksissa havaittavissa samoja yksityiskohtia kuin mitä nähtiin “Eskin” ollessa Kerhon luotsina kaudella 2009.

Silloin Kerhon onnistui ottaa kolme voittoa kauden alusta, romahtaa OPS-jp:tä vastan ja ottaa taas peräkkäisiä voittoja. Saldo oli parhaimmillaan seitsemän voittoa ja vain kaksi tappiota. Sen jälkeen tuli kolme kertaa peräkkäin pataan tylyin numeroin. FC Kiiston kaksi seuraavaa matsia kertovat varmasti paljon joukkueen suunnasta kun se kohtaa kotonaan sarjassa negatiivisimmin yllättäneen FC Vaajakosken ja iisalmelaisen PK-37:n.

Toinen positiivinen yllättäjä on ilman muuta alkukauden kotiottelunsa viehättävässä Virpiniemen Liikuntaopiston ympäristössä pelannut Haukiputaan Pallo. Joukkueen pelitapa ei ehkä kerää sympatiaa, mutta kaikilta muilta osin HauPa on oikeasti erittäin miellyttävä tuttavuus. Joukkue on onnistunut selättämään jo kaksi lohkon kärkeen povattua ryhmää, eli FC Santa Clausin ja FC Vaajakosken ja molemmat peräti vieraissa.

Myös Tornion Pallo -47 on jälleen laskettava positiiviseksi yllättäjäksi, vaikka joukkue sijoittuikin viime kaudella Lohko C:ssä kakkoseksi. Tämäkin talvi on ollut diplomaattisestikin ilmaisten sekava sen, mitä sitä on kyennyt näin etelän suunnasta seuraamaan. Silti joukkue on jälleen mukana kärkikahinoissa.

Positiivisesti ovat kyllä yllättäneet myös sarjanousija Vihtavuoren Pamaus ja Lohko A:sta tullut Warkaus JK, joka on ainoana joukkueena Kerhon kanssa vielä tappioitta.

Negatiivisimmat yllättäjät puolestaan löytyvät akselilta FC Vaajakoski, SC Riverball ja FC YPA, sekä ehkä myös VIFK.

FC Vaajakosken tavoite oli olla sarjan kärjessä, jopa nousta Ykköseen. Silti ensimmäisten viiden pelin jälkeen viime kaudesta selvästi vahvistuneen joukkueen tilillä on vain yksi vaivainen piste, joka se saalisti kotitasapelistään jumbofinaalista SC Riverballia vastaan. Myös viime kaudella erinomaisesti Lohko A:ssa pelanneet joensuulaiset ovat olleet miltei huutolaispoikien asemassa. Kaksi rökäletappiota vieraskentillä ViPalle 5-0 ja Kerholle 6-0 kertovat karua kieltä SC Riverballin puolustamisesta.

FC YPA lähti tähänkin kauteen suurin toivein ja satsasi jälleen siirtomarkkinoilla jokavuotiseen tapaansa. Nyt tulopuolella oli kolme kovaa liigatasolla maineensa rakentanutta pelaajaa Jani Sarajärven, Janne Mahlakaarron ja Antti Pehkosen muodossa. Olisi siis voinut hyvällä syyllä ajatella ylivieskalaisten olevan lohkon suurimpia suosikkeja yhdessä Kerhon kanssa. No, siltä ei alkukauden tuloksia ja peliä katsellessa vaikuta. Joukkue on hävinnyt kaikki kolme kotiotteluaan tekemättä maaliakaan. Sillä saldolla ei todellakaan pitkälle mennä.

VIFK:n joukkue vaihtui viime kaudesta selvästi ja alku onkin FC YPA-matsia lukuunottamatta ollut aika tahmeaa. Kotona on tullut pataan jo Warkaus JK:lta ja FC Santa Clausilta. Sen lisäksi Tomi Kärkkäisen valmentamat tähtirinnat menettivät kaupungin Kakkosen herruuden hävittyään paikallismatsin FC Kiistolle.

Viime kaudella vahvasti KuPS-apujensa voimalla porskuttanut PK-37 aloitti taas komeasti kun mukana oli mm. ligakonkari Tero Taipale. Kahdesta ensimmäisestä ottelustaan iislamelaiset kuittasivat kaksi voittoa, mutta sen jälkeen moottoriin meni hiekkaa. Nyt alla on kolme ottelua ilman voittoa ja näyttäisi pahasti siltä, että KuPS-pelaajien määrä korreloi menestykseen. Haukiputaalla ei nimittäin apuja ollut ja pataan tuli. Ei ollut apuja mukana Pietarsaaressakaan, mutta sieltä sentään joukkue sai raavittua pinnan mukaansa. PK-37 on todella vaikea vastustaja, jos sillä on Taipaleen tasoisia miehiä ryhmässään. Omillaan pelatessaan joukkue on kelvollinen keskikastin ryhmä, mutta ei paljon muuta.

Vaivihkaan kovia nimiä joukkueeseensa naarannut GBK on ollut alkukaudesta juuri niin hyvä kuin hieno Suomen Cupin menestys antoi uskoa. Vaikka tilille onkin tullut kaksi tappiota, on nuoren valmentajansa Joszef Lomskin joukkue ottanut myös selkeän tyrmäysvoiton FC Kiistosta numeroin 5-1 ja hakenut pinnat Joensuusta.

Kerhon kausi on tähän mennessä ollut tulosten valossa täydellinen. Pelillisesti se kuitenkin on vielä vaiheessa. Ensimmäiset kolme ottelua FC Vaajakoskea, Haukiputaan Palloa ja SC Riverballia vastaan saatiin tottua siihen, että vastustaja pyrkii tiukalla puolustamisella pelastamaan itselleen maalittoman tasapelin tai ratkaisemaan ottelun vastaiskulla, erikoistilanteella tai jollakin muulla paitsi pelaamalla. Ne kaikki onnistuttiin kuitenkin rypistämään voitoiksi.

Kauden kolmannessa pelissä kohdattiin JBK vieraissa. Jukka Karjalaisen valmentama erittäin nuori joukkue iski Kerhon kimppuun ennakkoluulottomasti meidän omilla aseillamme ja antoi todellakin miehen vastuksen, vaikka numerot olivatkin jo välillä 3-0. Kerholle tuo peli oli osoitus siitä, että jokainen matsi on pelattava tosissaan. Vaikka JBK on aloittanut ilman voittoja, voi huoletta sanoa, että nuoret taiturit tulevat vielä keräämään pisteitä ja paljon.

Kauden viidennessä ottelussa Kerho matkusti ikiaikaisen peikkonsa, suuren pahan FC YPA:n vieraaksi. Koskaan ei oltu onnistuttu ajamaan tuota meille lähes Freddy Kruegeria muistuttavaa mörköä pois unista. Ikinä ei oltu siellä voitettu sen enempää kuin kotonakaan. Tiedossa oli, että matsista tulee huikea vääntö ja sitähän se toki olikin.

Ottelu poikkesi neljästä muusta matsista sillä tavalla, että vastustaja oli materiaaliltaan selvästi kovin. Joukkueesta löytyi niin monta Kakkosen huippupelaajaa, että sillä nipulla pitäisi olla tilillä vain voittoja. Jollakin tavalla joukkueesta kuitenkin huokui pelko. Jo ennen ottelua naamat olivat vakavina, eikä tekemisessä ollut rentoutta. Kerhon kokeneet pelaajat olivat tässä pelissä ratkaisevassa roolissa siinä mielessä, että he pystyivät taistelemaan ja voittamaan ne tärkeät pallot omille. Maalin teki, kuinkapa muutenkaan, oivalliseen vireeseen päässyt Petter Meyer, joka osui jo kuudennen kerran kolmessa pelissä.

Ennen kautta lohkon maalitykeiksi povattiin ennen muita FC YPA:n Dragan Pejiciä, FC Vaajakosken Tomi Karlstedtia, lauantaina Keskuskentälle tulevan FC Santa Clausin Ville Ylipaavalniemeä ja Kerhon Petter Meyeriä. Tästä ryhmästä Ylipaavalniemi ja Meyer ovat osoittaneet olevansa hyvässä kunnossa. Sen sijaan tämän kvartetin pari muuta jäsentä ovat vaeltaneet varjojen mailla.

Viikonlopun kierroksella pelataan seuraavasti:

SJK – FC Santa Claus
Kotijoukkue lienee suosikki, vaikka vastaan tuleekin viime kauden lohkovoittaja ja vieraissa aivan huikeasti pelannut rovaniemeläisjoukkue vaarallisen maalitykkinsä johdolla.

SC Riverball – TP-47
Kotijoukkue nipisti kauden ensimmäisen pinnansa ja maalinsa viime kierroksella Vaajakoskella. Se ei nyt taida riittää, sillä TP-47 tukkii oman pään tehokkaasti ja Daniel Caumo on paha paimennettava. Muu kuin vierasvoitto olisi yllätys.

GBK – JBK
Lähtökohtaisesti kotijoukkue on suosikki. Kyseessä on kuitenkin rannikon ruotsinkielisten pienimuotoinen hegemoniavääntö, jossa vierailijalla on kipparinsa ja vielä viime kaudella Gebiksessä pelanneen Mika Granholmin johdolla oma sanansa sanottavana.

FC Kiisto – FC Vaajakoski
Jos FCV aikoo nousta sarjataulukossa edes siedettäville sijoille, sen on pikkuisen pakko ottaa pinnoja tästä pelistä. Ei muuten tule olemaan millään tavalla helppo juttu. FC Kiiston joukkue uhkuu itseluottamusta ja todennäköisesti voittaa tämänkin matsin ajaen Pertti Kastarisen suojatit vieläkin ahtaampaan rakoon.

Warkaus JK – HauPa
Eipä olisi ihan heti tullut mieleen, että tässä on oikeastaan kierroksen mielenkiintoisin matsi, jos nyt ei Kerhon peliä ajattele. Kotijoukkueen vikkelä Dimtri Klimov on ollut isossa roolissa, mutta vieraiden Pekka Räisäsen johtama alakerta taistelee jokaisesta sentistä, murusta, ajasta ja tilasta niin voimakkaasti, että ei olisi yllätys, vaikka vieraat hakisivat pinnan tai enemmän. Tasapelille tuoksuu.

ViPa – FC YPA
Mihin suuntaan jatkuu suursuosikkina kauteen lähteneen vierasjoukkueen trendikäyrä? Jos tässä tulee pataan, alkaa olla kiire kärjen vauhtiin. Jos tästä irtoaa voitto, kuten voisi olettaa, on se jo kolmas vieraskentillä. Ei ViPa kuitenkaan nahkaansa edullisesti myy. Aki Katajamäki on todella hyvässä vireessä ja jos vieraiden laitapakkikalusto vuotaa taas, voi yllätyksiä tulla. Kiehtova kamppailu monestakin syystä.

PK-37 – VIFK
Vaasalaisten ensimmäinen pidempi vierasreissu. Jos “Peksi” saa kolme apua KuPS:sta kotiotteluunsa, on se suosikki. Jos VIFK:n puolustuspeli onnistuu nytkin, pitäisi sen verran tulivoimaa löytyä edellisen ottelun ratkaisseelta Males Lombolta, että ainakin pinna lähtee matkaan. Lähtökohtaisesti tasainen kamppailu.