123 456 7890

Mestareita Areenassa

Seinäjoen Jalkapallokerho kohtaa keskiviikkona III KOMIA-turnauksen aloittavassa iltamatsissa viime kaudella tuplaa juhlineen Helsingin Jalkapalloklubin.

Klubin Kerho on kohdannut aiemminkin, sillä I KOMIA-turnauksessa Ville Ylisen kaksi maalia veivät isännät taukojohtoon, mutta toisella puoliajalla vieraat menivät menojaan 5-2 (1-2) -voittoon.

Viime vuoden II KOMIA-turnauksessa HJK lähetti Kerhoa vastaan Klubi 04:n, eli reservimiehistönsä, joka antoikin todella kelpo vastuksen häviten lopulta 1-0 (0-0) Arttu Seppälän osuman myötä.

Suomen Cupissa joukkueet ottivat toisistaan mittaa huhtikuun lopussa 2011 ja silloin HJK saapui Joupiskalle ykkösnyrkillään mennen jatkoon selvin 4-0 (0-0) -numeroin. Tuo olikin Kerhon ainoa tappio virallisissa otteluissa viime kaudella.

Kumpikin joukkue on muuttunut selvästi viime kaudesta. Kerhon väreissä uusia kasvoja ovat mm. Touko Tumanto, Jyri Hietaharju, Toni Lehtinen, Janne Hosio ja tietenkin juuri HJK:sta tullut maalivahti Tomas Karike.

Kerhon joukkue lähtee otteluun suhteellisen terveenä, sillä vain keuhkoputkentulehduksesta toipuva Toni Lehtinen on sivussa peleistä.

Maalivahtipeluutusta katsellessa voisi hyvinkin ounastella Tomas Karikkeen pelaavan entistä seuraansa vastaan, mikäli edelleen mennään vuorotahtiin.

– Meillä on hyvä tilanne joukkueen suhteen. Klubi ei ole ehkä ihan niin hyvä kuin viime vuonna, mutta hyvä joukkue se silti on. He hakevat edelleen pelaajia, mutta jo tuollakin ryhmällä HJK on edelleen tosi kova, sanoo Kerhon valmentaja Christoffer Kloo, joka myhäili maanantain testien jälkeen.

– Olemme treenanneet aika lujaa ja meidän pitäisi olla melko hitaita, mutta silti kolme kaveria veti 30 metriä alle neljän sekunnin. Patrik Lomski, Touko Tumanto ja Daniel Caumo olivat jo nyt nopeassa kunnossa ja olin muutenkin tyytyväinen, Kloo tilitti.

III KOMIA-turnauksen avausottelu alkaa keskiviikkona klo 19.00 Wallsport Areenassa.