123 456 7890

SJK ja maalivahti Mihkel Aksalu ovat allekirjoittaneet uuden kaksivuotisen pelaajasopimuksen. Sopimuksen myötä Aksalu jatkaa Seinäjoella kauden 2017 loppuun.

Viron maajoukkueen 30-vuotias maalivahti Aksalu, debytoi SJK paidassa jo kaudella 2013. Hän oli mukana nostamassa SJK:ta Veikkausliigaan ja viime kaudella voittamassa seuran ensimmäisen hopeamitalin. Hän on myös SJK:n kapteenistossa. Tällä kaudella Aksalu on pelannut yhtä lukuunottamatta kaikissa SJK:n Veikkausliigaotteluissa ja pitänyt maalinsa koskemattomana kymmenen kertaa. Kaikenkaikkiaan kolmessa kaudessa pelejä on kertynyt yhteensä jo 92 kappaletta.

Nyt on hyvä fiilis ja tämä oli tärkeä jatkosopimus myös minulle sekä perheelleni. Seura uskoo minuun ja olen itsekin kaikinpuolin todella tyytyväinen. Olen saanut pelata täällä koko ajan ja tykkään pelata. SJK on antanut minulle tämän hienon mahdollisuuden ja haluan siksi edustaa SJK:ta myös tulevaisuudessa, kommentoi Mihkel Aksalu jatkosopimustaan.

Päävalmentaja Simo Valakari on niin ikään tyytyväinen maalivahtiinsa.

Maalivahdin paikka on yksi tärkeimpiä paikkoja joukkueessa ja Mihkel on osoittanut, että hän pystyy voittaviin torjuntoihin ja koko joukkueella on turvallinen olo pelata hänen edessään, kommentoi Valakari.

Lisää Aksalun mietteitä tulossa tällä viikolla ilmestyvässä SJK TV:n jaksossa.

SJK on parhaillaan Veikkausliigassa kolmantena ja se kohtaa keskiviikkona Seinäjoella Kuopion Palloseuran. SJK – KuPS alkaa Keskuskentällä klo 18.30.