123 456 7890

Seinäjoen Jalkapallokerho isännöi Joensuun Jippoa Ykkösen ottelussa, lauantaina 3.8. klo 16.00 alkaen, Seinäjoen Keskukentällä.

Molemmille joukkueille ottelu on varsin tärkeä, sillä SJK halajaa takaisin Ykkösen kärkipaikalle mitä pikaisemmin ja Jippo taas pois tippujan paikalta. Jippo tosin ei voitollakaan sijoitustaan muuttaisi, mutta SJK:lla tähän on sauma, mikäli muut Ykkösen ottelut osuvat sopivasti kohdalleen.

SJK ja JIppo ovat kohdanneet toisensa tällä kaudella vasta kertaalleen, mutta viime kaudella ne kohtasivat kolmasti. Kaikkien neljän kamppailun jälkeen vaaka on vahvasti SJK:n puolelle kallellaan, sillä SJK on voittanut otteluista kaksi, kerran on pelattu tasan ja kerran Jippo on vienyt pidemmän korren. Maalisuhde noista kohtaamisista on myös Kerhon suuntaan 6-4 luvuin.

Itseasiassa tilastojen valossa SJK:n ja Jipon kohtaamiset ovat olleet yllättävänkin maalirikkaita, sillä kertaakaan ei ole jääty ilman täysosumia ja molemmat ovat jääneet maaleitta vain kerran.

Yleisesti ottaen Jipon peleissä kuitenkin tulee vähän maaleja, sillä joensuulaiset todella osaavat puolustamisen, eikä tälläkään kaudella ole maaleilla toisessa päässä varsinaisesti mässäilty.

SJK:n kotiluola on ollut tämän kauden otteluissa hienosti täynnä ja katsojakeskiarvo onkin jo yli 1800 katsojaa / ottelu. Se on Ykkösen toiseksi paras lukema ja vain Tampereen Ilves on kerännyt enemmän yleisöä.

Keskuskentällä on myös ollut hieno tunnelma kaikissa otteluissa ja varsinkin nämä lauantaiottelut ovat olleet kauden parhaimmistoa.

Säätiedotus lupailee kaunista säätä myös lauantaille, joten voisi olettaa jälleen Keskuskentän pullistelevan ja ihmisten viihtyvän.

Portit ja palvelut aukeavat klo 14.30, joten tervetuloa Ykkösen kamppailuun Keskuskentälle!

Aurinko paistaa jälleen Seinäjoen Keskuskentälle lauantaina.

Bussien parkkipaikka?

Vitsiniekkojan mukaan Jipon valmentaja Jarmo Korhosesta voisi tulla hyvä pysäköintipaikan valvoja tai bussikuski, sillä niin hyvin mies tuntee käsitteen “bussin parkkeeraamisesta” maalin edustalle.

Ja sen tuntee myös koko Jipon joukkue. Onhan Jippo onnistunut pelaamaan kunnioitettavat 100 ottelua Suomen toisiksi korkeimmalla sarjatasolla, vaikka seura ei muihin Ykkösen joukkueisiin verrattuna ole oikein koskaan pullistellut pelaajamateriaalilllaan. Peli on perustunut koko joukkueen puolustamiseen ja kovalla asenteella pelaamiseen. Maalit on isketty erikoistilanteista tai vastahyökkäyksistä.

Tällä kaudella kuitenkin Ykkönen on osoittautunut niin kovaksi sarjaksi, että pelkällä koko joukkueen puolustamisella ei enää yksinkertaisesti pärjää ja tämän on huomannut valmentajan lisäksi myös Jipon pelaajat.

Jippo on auttamattomasti tippumistaistelussa AC Kajaanin kanssa ja jollei pisteitä ala rapisemaan, on sarjatason vaihto edessä kauden päätteeksi. Tällä hetkellä kolmanneksi viimeisenä olevaan PK-35 Vantaaseen on eroa jo kuusi pistettä.

Mutta Jippoa ja varsinkaan Korhosta, ei ole kenenkään syytä aliarvioida. Joukkue on hyvin yhteen hitsaantunut ja Korhonen tietää myös miten hyökätään. Ei mies muuten olisi KPV:ta luotsannut liigakarsintoihin ja Suomen cupin finaaliin muutamia vuosia sitten.

Parilla viime kaudella joukkueen maalinteosta vastasi kamerunilainen Ariel “Tuco” Ngueukam, mutta miehen siirryttyä ensin FC Lahden ja sieltä täksi kaudeksi Turkin Denizlisporin paitaan, ei uutta maaliruiskua ole hänen tilalle löytynyt. Vain yksi Jippo pelaaja, Tuomas Korpela, on osunut useammin kuin kerran ja Korpelakin johtaa joukkueensa maalipörssiä kahdella maalilla. Jippo ei ole itseasiassa tehnyt koko kaudella kuin viisi maalia.

Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa Joensuussa, SJK oli parempi kahdella Toni Lehtisen osumalla. Ottelussa nähtiin myös tunteidenkin kuumenemista, mutta lähinnä vain Jipon vaihtopenkillä, kun sekä Jipon päävalmentaja, että kakkosvalmentaja ajettiin katsomoon.

Mielenkiintoisena lisänä joukkueessa on kenties Suomen tunnetuin jalkapalloilija maamme rajojen ulkopuolella, eli YouTube-sensaatio Lassi Hurskainen. Tämä maalivahti on tullut tunnetuksi temppuvideoillaan ja hänen taitonsa näkyy myös vaarallisina avauspotkuina.

Myös se että SJK:ssa nykyään pelaava Timo Tahvanainen on entinen ja pitkäaikainen Jippo peluri, lisää oman mielenkiintonsa otteluun.

Lauantain kamppailusta pelikiellon vuoksi sivussa on varmuudella ainakin Petteri Rönkkö.

Jippo toki kaipaa pisteitä kiivaasti sarjassa, mutta oletettavasti ainakaan Seinäjoelle joukkue tuskin tulee hurjasti hyökkäämään. Pistekin maalittomalla ottelulla, olisi Jippoleirissä varmasti varsin tyydyttävä tulos.

SJK leirissä saadaan jännittää onnistuuko Jipon puolustumuurin murtaminen.

Parhaalla mahdollisella ryhmällä

Kaikki SJK pelaajat ovat lauantaina pelikelpoisia sekä pelikunnossa. Vain pitkäaikaisloukkaantuneet Aki Sipilä ja Luis Fernando on sivussa. Pelikiellotkin on kärsitty, eikä lisää ole tullut.

Edellisessä ottelussa Hakaa vastaan joukkueesta puuttui pelikiellossa ollut Matti Lähitie, sekä pikkukolhuista kärsineet Timo Tahvanainen ja Jyri Hietaharju, mutta nyt tuokin kolmikko on jo mukana.

Vaikka Hakaa ei kaadettukaan, on joukkueessa tällä hetkellä erittäin positiivinen draivi. SJK pelasi siinä ottelussa taktisesti varsinkin toisen puoliajan hyvin ja 0-0 tulos FC Hakan vieraana on hyvä tulos, jonka varaan on hyvä rakentaa uusi nousu kärkipaikalle.

Mitään ei ole sarjassa vielä menetetty todellakaan ja Ykkösestä on muodostunut kaikkien aikojen jännittävin taistelu, sillä kenties lauantaihin mennessä jopa viisi joukkuetta on vain kolmen pisteen sisällä. Kaikilla viidellä joukkueella on mahdollisuus sarjan voittoon ja kaikki joukkueet pelaavat vielä ainakin kerran toisiaan vastaankin.

SJK on tehnyt koko viime talven ja kevään töitä sen eteen, että se on parhaassa iskussa juuri syyskaudella. Nyt sitä vaihetta kohti ollaan kovaa vauhtia menossa ja surkeasti sujunut heinäkuu voidaan unohtaa.

Nousu takaisin sarjakärjeen voidaankin aloittaa jo ensi lauantaina, sillä jos Haka sattuisi häviämään tai pelaamaan edes tasan Viikinkien vieraana ja SJK voittaa Jipon, nousee Kerho kärkipaikalle jo paremman maalieronsakin turvin. Joukkueiden eroa kun ei ole enempää kuin kaksi pistettä.

Tervetuloa kannustamaan SJK:ta ja viihtymään Keskuskentän hienossa tunnelmassa.

SJK vs. JIPPO lauantaina 3.8. klo 16.00, Seinäjoen Keskuskentällä

Serbitoppari Pavle Milosavljevic on ollut Kerhon parhaimmistoa myös koko päättyneen heinäkuunkin ajan.

Sisäänkäynti ja ennakkoliput

Sisäänkäynti Keskuskentälle, sekä lipunmyynnit, löytyvät pääkatsomon takaa, sekä aurinkokatsomon puolelta eteläpäädyn kulmasta, pesäpallostadionin puolelta.

Portit ja palvelut Keskuskentällä aukeavat lauantaina klo 14.30. Kentältä löytyy anniskelualueet, pomppulinna, kahvila- ja makkaranmyyntipalvelut sekä fanituotemyyntivaunu, joka sijaitsee pääkatsomon takana.

Parhaat parkkipaikat löytyy pesäpallostadionin puolelta, sillä pääkatsomon takana tilaa on rajallisesti.

Kaikki paikalle mahdollisesti tulevat vieraskannattajat sijoitetaan omalle rajatulle alueelle, Keskuskentän aurikokatsomoon ja sen pohjoispäätyyn.

Kaikkien peliin tulevien on syytä kuitenkin varautua laukkujen yms. tarkistukseen tarvittaessa.

Liput:
12 � normaalihinta
8 � alle 16 vuotiaat, eläkeläiset, varusmiehet ja opiskelijat.
Alle 12 vuotiaat ja sotaveteraanit, ilmainen sisäänpääsy.

SJK Kannattajat-kortilla saa Wallsportin kahviosta ostetuista ennakkolipuista -20 %.
Hospodasta, Wilsonista ja Coffee Housesta S-etukortilla ennakkolipuista -20 %

Ennakkolipunmyynti:
– Wallsport
– Hospoda Korbel
– Sport Bar Wilson
– Coffee House
– Etelä-Pohjanmaan Matkailu

HUOM! alennukset vain ennakkolipuista!