123 456 7890

Myöhäinen kirje Joulupukille
Rakas joulupukki!

Halusin vain kirjoittaa Sinulle ja kiittää ennenaikaisista joululahjoista.

Olen saanut valmentajapestin innokkaasta ja eteenpäin katsovasta organisaatiosta, jossa kaiken lisäksi työympäristö on positiivinen ja motivoitunut. Kiitos siitä.

Joukkuekin on jo vuodenaikaan nähden lähes kasassa ja pelaajisto vaikuttaa sarjatasoon nähden pelottavan hyvältä. Kiitokset myös siitä.

Uudelle vuodelle toivon vielä muutaman pelaajan lisää, ja että joukkue jaksaa sitoutua annettuun tavoitteeseen ja pysyy yhtenäisenä sekä terveenä.

Johtomiehille toivon jaksamista, että pystyvät työkiireidensä ohella hoitaa myös seuraa yhtä innokkaasti kuin tähänkin asti.

Eipä tässä sitten muuta kuin hyvää joulua sinne Korvatunturille ja oikein hyvää uutta vuotta niin Pukille kuin kaikille tontuillekin.

Terveisin Kärde