123 456 7890

No, onkos tullut joulu?
…kun pukit tulevat Keskuskentälle jo elokuussa? Ei ihan. Kakkosen Lohko C:n lauantain ainoassa ottelussa vastakkain ovat sarjaa johtava vierailija, FC Santa Claus, Rovaniemeltä ja kotijoukkue Seinäjoen Jalkapalloseura.

Joukkueiden asetelmat otteluun ovat aivan eri puusta veistettyjä. FC Santa Claus on keikkunut koko kauden sarjan piikkipaikalla Kerhon käytyä välillä kolmantena, mutta vajottua sitten taistelemaan jopa putoamispeikon vaanivan katseen alla.

Pukkiporukka ei ole ollut kauden mittaan järin antelias lohkon muita joukkueita kohtaan, sillä Matti Hiukan valmentama ryhmä on hävinnyt vain neljä kertaa koko kaudella. Näistä yksi tappio kirjattiin Rovaniemen Keskuskentällä juuri Kerholle.

Heinäkuun alun retki Napapiirille tuotti Tomi Kärkkäisen suojateille 2-0 (0-0) -voiton Mikko Ylihärsilän ja Mikael Muurimäen iskettyä voittoon riittäneet osumat. Tuon kamppailun jälkeen joukkueiden tiet ovat valitettavasti vieneet eri suuntiin. Valitettavasti siinä mielessä, että Kerho majailee edelleen sarjataulukon kahdeksannella sijalla, eikä se miellytä palan vertaa.

FC Santa Clausin kausi on ollut kerrassaan huikean upea. Tosin pari viimeistä otteluaan FC Kiistoa vastaan vieraissa (1-0) ja TP-47:aa vastaan kotona (2-1) joukkue on hävinnyt. Silti sillä on vielä kaulaa kakkosena olevaan TP-47:aan kuusi pistettä. Kerho puolestaan onnistui keskiviikon 5-2 (3-2) -voitollaan FC Korsholmista tekemään hieman lisää rakoa 11. sijaan, joka tällä kaudella on todellinen pelkääjän paikka. Kolmen lohkon 11. sijoittuneista nimittäin kaksi putoaa Kolmoseen.

Kerhon viimeiset seitsemän kotiottelua ovat sujuneet ilman tappiota. Niistä on irronnut neljä voittoa ja kolme tasapeliä. Maaliero on näistä otteluista hyvin yleisöystävällinen 19-9. Kahdessa viimeisessä kotiottelussa Kerho on ottanut tililleen 5-2 -voitot. Tällä erää vastaavia numeroita lienee sangen optimistista toivoa, mutta voitto toki maistuisi maukkaalle.

Kerhon valmentajan, Tomi Kärkkäisen, asettama ensisijainen tavoite on nyt jatkaa kotikentällä samaan malliin, eli jatkaa kausi loppuun saakka ilman kotitappioita. Tehtävä vaatii toki melko täydellistä onnistumista, sillä FC Santa Claus on kovin mahdollinen vastustaja tässä tilanteessa.

Syystä tai toisesta FC Santa Claus on ollut Kerholle varsin mieluisa vastustaja. Viime kaudella voitto lohkesi Napapiiriltä numeroin 2-1 ja Prunttimäessä pelatun kotiottelun Kerho vei peräti 7-1. Kun listaan lisätään tämän kauden vierasvoitto, on Kerho voittanut kaikki keskinäiset kohtaamiset. Tilaso on kuitenkin eräänlainen optinen harha, sillä tälle kaudelle FC Santa Claus on kerännyt riveihinsä kaikki suomea äidinkielenään puhuvat pikkuisenkaan pelimiehen vikaa omaavat rovaniemeläiset, joille ei tunnu ura urkenevan RoPS:n väreissä. Tämä on luonnollisestikin pukkien onni, sillä ryhmässä on koko joukko liigakokemustakin omaavia todella taitavia pelimiehiä.

Keskiviikon ottelusta FC Korsholmia vastaan oli jälleen sivussa moinen joukko pelimiehiä. Niinpä B-juniorit Jesse Jääskeläinen ja Miika Korpela debytoivat ottelussa Kakkosen tasolla. Edelleen sivussa ovat Miikka Tuovila, Mikko Ylihärsilä, Toni Kujala, Johannes Saranpää, Miika Asunmaa, sekä häitään viettävä Henri Saranpää ja samoissa bileissä oleva Samir Bouroussi. Kokoonpanoon tulevat keskiviikon poissaolon jälkeen pelikiellon sovittaneet Timo Rauhala ja Anssi Syrjämäki, sekä Ville Pajula ja Saku Koskinen.

Veikkausraadit jakavat jokaisessa Kakkosen kamppailussa tähtiä ottelun parhaimmistolle. On kuitenkin huomioitava, että parhaimmiston löytäminen on aina parin-kolmen ihmisen näkemys asioista. FC Santa Clausin pelaajat ovat keränneet kuluvalla kaudella yhteensä 64 tähteä, joista maalivahti Turo Jänkälä on saanut tililleen 10 kappaletta sakaraisia. Merkille pantavaa Santa Clausin tilastossa on se, että tähtiä on jakautunut pelaajille varsin tasaisesti. kahdelle seuraavalle Jänkälän jälkeen, eli Matti Kutilalle ja Ville Ylipaavalniemelle tähtiä on jaettu kummallekin yhdeksän. Janne Petäjäjärvi on saanut kahdeksan, Ville Syväjärvi kuusi ja sekä Kari-Pekka Syväjärvi, että Santeri Viitasaari viisi tähteä.

Kotijoukkueen tilastossa ykkösenä on Ville Pajula 15 tähdellään. Kakkoseksi nousi keskiviikon kolmen tähtensä ansiosta Mikael Muurimäki, jolla nyt on 10 sakaraista. Kolmantena sisäisessä pörssissä on keskiviikon matsin huilannut Petri Tuomela kahdeksalla tähdellään. Miikka Tuovilalla tähtiä on seitsemän, Mikko Ylihärsilällä ja Henri Saranpäällä neljä, Ville Ylisellä, Teemu Penninkankaalla ja Mikko Väänäsellä kullakin kolme taivaankappaletta. Timo Rauhala, Petri Niemi ja Tiitus Lehtinen ovat keränneet kolme tähteä Nuutti Panulan ja keskiviikkona debytoineen Jesse Jääskeläisen saatua yhden täpän tililleen.

Vieraiden maalinteko ei ole ollut ongelma oikein missään vaiheessa. Ei varsinkaan viime kaudellakin 15 maalia tulittaneelle Ville Ylipaavalniemelle, jolla on tällekin kaudelle kasassa osumia jo mukavat 13. Simo Roiha on maalannut viisi kertaa, Matti Kutila neljä ja Santeri Viitasaari kolme kertaa. Loput maalit jakautuvat viiden pelaajan kesken.

Juha Etelä-Aho on syyskesän myötä noussut kerhon ykköspyssyksi. “Etskulla” on nyt kasassa kahdeksan maalia, sillä tilastovirheen takia toinen FC Vaajakoskea vastaan tehty osuma oli mennyt väärään osoitteeseen. Kuuden maalin miehiä ovat Ville Pajula ja Mikael Muurimäki. Nuutti Panula nosti saldonsa jo neljään osumaan keskiviikkona ja Mikko Ylihärsilällä on kolme maalia sarakkeessaan. Teemu Penninkankaan kaksi maalia syntyivät KajHan verkkoon ja keskiviikkona Petri Huttu sai maalitilinsä auki tälle kaudelle. Yhden maalin ovat viimeistelleet myös Mikko Väänänen, Tiitus Lehtinen ja Anssi Syrjämäki.

Pohjoisessa ei muita otteluita lauantaina pelata, joten Kerholla on periaatteessa mahdollisuus ohittaa sekä GBK, että FC Vaajakoski, ainakin tilapäisesti. Näistä tosin GBK ottaa takuuvarmasti sunnuntaina voiton, sillä joukkue kohtaa kotonaan FC Korsholmin. Muissa matseissa keskikastin tiivistyminen entisestään on sangen mahdollista, sillä PK-37 – FC Kiisto, FC Blackbird – JBK, TP-47 – FC YPA ja KajHa – FCV ovat viime aikaisten tulosten valossa kaikki melko tasaisia koitoksia. Sen sijaan VIFK:lla on saumat ottaa kotivoitto FC OPA:n kustannuksella.

Taruolentojen taistelu alkaa Keskuskentällä klo 16.00 lauantaina. Tervetuloa!