123 456 7890

Paljon asioita on tapahtunut tänä talvena. Ja on hyvä juttu että olemme täysin aikataulussa. Tietenkin halusimme voittaa Liigacupin, mutta tämä on jalkapalloa – välillä voitetaan ja välillä hävitään. Se ei muuta isoa kuvaa siitä mihin me olemme menossa ja mitä meidän täytyy tehdä päästäksemme tavoitteeseemme.

Täytyy myös sanoa, että tämä talvi on mennyt todella nopeasti. Tammikuussa harjoittelimme ja ajoimme uusia pelaajia joukkueeseen. Helmikuu oli ennakkokaavailujen mukaan pelikuukautemme, joka meni erityisen nopeasti. Pelasimme Liigacupin pelit, sekä kansainväliset ottelut Sundsvallia ja Levadiaa vastaan. Nyt talviharjoituskautemme päättyy Marbellaan lähtöön.

Marbellan matka on meille todella tärkeä ja se tulee loistavaan paikkaan. Olemme olleet jo pitkään sisähalleissa, vaikka ilmat ulkona alkaisi olemaan jo sellaiset, että voisi päästä pian pihalle. Se on suomalaisille futaajille kaikkein raskainta aikaa henkisesti. Ollaan tehty paljon töitä, mutta kauden alkuun on pelaajien mielissä vielä pitkä aika. Nyt saamme kuitenkin Espanjan reissulla talviharjoituskauden päätökseen. Pääsemme ulos aurinkoon ja saamme harjoitella hyvissä olosuhteissa luonnonnurmella.

Kuten jo alussa kirjotin, olemme loistavasti aikataulussa. Olemme tehneet paljon hyviä juttuja talven aikana, mutta vielä on paljon työtä edessä tässä meidän prosessissa. Me haluamme mennä koko ajan eteenpäin. Varmasti olemme nyt parempi joukkue kuin olimme viime lokakuussa, mutta samalla tavalla olemme taas parempi joukkue kauden päättyessä. Menemme jatkuvasti eteenpäin.

Kehittymisen kannalta onkin tärkeää, että olemme saaneet kovia pelejä. Kova peli RoPS:a vastaan antoi meille vähän esimakua siitä, miten vastustajat tulevat meitä vastaan kenties pelaamaan. Opittiin paljon siitä pelistä. Uskonkin, että kuten viime kaudella, myös tällä kaudella sarjasta tulee todella tasainen. Marginaalit Veikkausliigassa ovat todella pieniä, siksi jokainen peli on tärkeä ja niihin täytyy valmistautua huolella. Pitää olla aina parhaimmillamme – tai muuten käy huonosti.

Meillä oli joukkue hyvin kasassa jo viime kauden jälkeen ja tiesimme, että kun saamme jatkaa työtä näiden pelaajien kanssa, pelaajat ja joukkue kehittyy entisestään. Teimme myös muutaman täsmähankinnan ja he ovat sopeutuneet loistavasti joukkueeseen. Uudet pelaajat ovat sitoutuneita ja he sopeutuvat SJK:n tapaan tehdä töitä. Sopeutumista helpottaa entisestään se, että he ovat myös hyviä pelaajia kentällä. Vanhat pelaajamme näkevät, että yhdessä olemme taas parempi joukkue ja menemme jälleen eteenpäin. On ollut myös mahtava nähdä, miten mukaan on noussut talven aikana omia nuoria. Olemme koko ajan tienneet, että sieltä on hyviä pelaajia tulossa, mutta se vaatii pitkäjänteistä työtä sekä kovaa harjoittelua.

Seuraava kilpailu mihin osallistumme ennen Veikkausliigan alkua, on Suomen Cup. Meillä on tavoitteena pärjätä myös siinä, sillä SJK:lla ei ole ollut niin hyvää menestystä cupissa vielä aiemmin. Meillä on oma tapamme tehdä töitä ja olemme olleet jo tammikuusta asti valmita aloittamaan tosipelit. Silti sen aistii koko kaupungista, pelaajista ja faneista, että kevät on tulossa ja futiskausi alkaa aivan kohta.

Nyt lähdemme kuitenkin vielä Marbellaan. Pääsemme olemaan ulkona nurmella ja yhdessä joukkueena. Pääsemme käymään paljon asioita läpi reissun aikana ja sen jälkeen on enää vain muutama viikko kunnes Veikkausliiga alkaa.

Simo Valakari
SJK päävalmentaja