123 456 7890

Pikkufinaalissa pytty tarjolla
Seinäjoen Jalkapallokerholla on mahdollisuus napata ensimmäinen pytty palkintokaappiinsa lauantaina, jolloin Helsingin Pallokentällä asettuu vastaan Kolmosen PK-35/VJS Suomen Cupin Pikkufinaalissa.

Jo perjantaina Helsinkiin matkustava Kerho on luonnollisestikin ennakkosuosikki otteluun, mutta se ei suinkaan tarkoita sitä, että peliin lähdettäisiin henkseleitä paukutellen tai takki napittamatta.

Oikeastaan aivan päinvastoin. Kerho tietää vastaan asettuvan nuoren joukkueen kyvyt, sillä matkallaan Pikkufinaaliin PK-35/VJS on pudottanut Kakkosen seuroista Malmin Palloseuran ja Klubi 04:n, sekä Ykkösestä FC Hämeenlinnan.

Jos peliä ei arvostettaisi Kerhon leirissä, tuskinpa Helsinkiin lähdettäisiin päivää ennemmin valmistautumaan kunnolla.

Vaikka kaikki eivät voi tässä ottelussa pelatakaan, koko pelaajisto lähtee mukaan nauttimaan tunnelmasta Pallokentällä.

Joka tapauksessa Kerholta ovat sivussa akillesjännevaivainen Lee Brennan, lihasvaivojaan paranteleva Matti Lähitie, MyPassa Suomen Cupia pelannut maalivahti Mika Johansson, pitkäaikaispotilaat Toni Kujala ja Jesse Jääskeläinen, sekä varoitustilanteen takia Aki Sipilä.

Edellä mainittujen lisäksi potentiaalisia poissaolijoita ovat vielä joukkueen treeneihin palannut maalivahti Luis Fernando, kylkivammaansa paranteleva Mikael Muurimäki ja jo tovin aikaa kuumeessa ollut Kalle Taimi.

Sen sijaan Tiitus Lehtinen saattaa hyvinkin päästä kehiin pitkästä aikaa. Avauksessa Tiitusta ei varmastikaan nähdä, mutta ensimmäiset minuutit moneen viikkoon ovat mahdollisia.

Mikäli “Luffe” ei pysty pelaamaan, maalissa nähdään pari matsia edustuksessa pelannut Tuomas Karjanlahti tai reserveistä nostettu Tomi Peltokangas.

Keikka Helsinkiin on Kerhon nelivuotisen historian ensimmäinen. Samoin PK-35/VJS:n kohtaaminen on ensimmäinen kerta kyseistä joukkuetta vastaan. Toki moni vastustajan pelaajista on kohdannut kerholaisia juniorisarjoissa, kuten viime kaudella ASM-sarjassa.

Kerholle lauantain ottelu on kuluvan kauden viides peli Suomen Cupissa ja toinen vieraissa. Ensimmäisessä ottelussa jatkopaikka haettiin Mustasaaren Botniahallista aamutuimaan, jolloin hyvin vastaan laittanut VIFK Utveckling, eli seuran A-junnut, taipui 3-1 (3-1). Kerhon osumista tuossa kamppailussa vastasivat nyt FC Kiistossa pelaava Miika Asunmaa, Aki Sipilä ja Arttu Seppälä.

Viidennellä kierroksella Kerho sai vastaansa yhden Kakkosen Lohko B:n ennakkoon vahvimmista ryhmistä porilaisen FC Jazzin muodossa. Kotijoukkue oli kuitenkin huikeassa iskussa Wallsport Areenassa ottaen tyrmäävän 4-0 (4-0) voiton. Peli ratkesi jo ensimmäisellä puoliajalla Petter Meyerin, Arttu Seppälän ja kahdesti maalanneen kippari Chris Cleaverin maaleilla.

Kuudennelle kierrokselle arpa nakkasi vastaan Ykkösessä pelaavan FC KooTeePeen. Kotijoukkue lähti kamppailuun pahasti siipirikkoisena, mutta esitti vahvaa osaamista Wallsportissa ottaen lopulta selvän 3-0 (1-0) -voiton Christian Sundin osuttua kahdesti ja Mikko Ylihärsilän kertaalleen.

Seitsemännellä kierroksella vastaan asettui Jouppilanvuoren tekonurmella mestari-HJK. Yleisöryntäys oli taattu, vaikka pelissä jäätiinkin rahtusen alle 2000 katsojan merkin.

Pelissä kotijoukkue pysyi mukana puoliajan verran pelattuaan ilman kippari Cleaveria ja useaa muuta olennaista pelimiestä. Tasoero tuli selväksi toisella jaksolla HJK:n otettua 4-0 (0-0) -voiton. Sinänsä mielenkiintoista, että lauantaina HJK pelaa Pallokentän viereisellä kotistadionillaan Suomen Cupin varsinaisessa finaalissa Kuopion Palloseuraa vastaan.

Kerho on pelannut Suomen Cupissa yhteensä kymmenen ottelua. Kahdesti aikaisemmin joukkue on kohdannut Kolmosen joukkueen. Kaudella 2008 Kerho nimittäin vieraili Kauhajoella pudottaen silloin Karhun 4-1 (2-1) ja kaudella 2010 haettiin jatkopaikka VPS-junioreilta 3-0 (0-0). PK-35/VJS on siis kolmas Kolmosen joukkue, jonka Kerho kohtaa Suomen Cupissa.

Vieraissa Kerho on pelannut tähän mennessä neljä kertaa ja kotona viidesti. Tähän mennessä Kerho on myös onnistunut voittamaan jokaisen Suomen Cupin vierasottelunsa kaadettuaan edellä mainittujen Kolmosen joukkueiden lisäksi VIFK U:n 3-1 ja KPV/2:n 4-0.

Vaikka Kerholla onkin edessä kauden tärkeimmät ottelut vasta lokakuussa kun karsinnat Ykköseen alkavat, haluaa Kerho ottaa lauantainakin voiton ja kuitata 4000 palkinnon tuomalla “Pikkupojan” ensimmäistä kertaa lakeuksille.

Koskaan aikaisemmin ei pohjalainen joukkue ole pelannut Suomen Cupin Pikkufinaalissa, joten siinä mielessä kyseessä on pienimutoinen historiallinen hetki.

Torstai-iltana Pikkufinaalin “kenraaliharjoituksessa” Sibbo Vargarnaa peräti 6-0 kurittanut PK-35/VJS taistelee edelleen noususta Kakkoseen, mutta kisa on kova. Sarjaa johtava AC Vantaa on nimittäin 21 ottelun jälkeen kolme pistettä edellä sekä PK-35/VJS:aa, että Etelä-Espoon Palloa.

PK-35/VJS:n kahdeksan ottelun kuntopuntari kertoo joukkueen tarjoavan varsin yleisöystävällistä peliä, sillä puna-musta-asuinen joukkue on takonut 33 maalia ja päästänyt 13 voittaessan viisi peliä. Kahdesti on tulokseksi saatu runsasmaalinen tasapeli ja yhden joukkue on hävinnyt numeroin 4-3 nyt sarjaa johtavalle AC Vantaalle.

Toni Leonoffin valmentaman todella nuoren joukkueen syömähampaina Kolmosessa ovat hääränneet hyökkääjät Veton Ruka, Topi Rihtniemi ja Samir Herroum, joilla kaikilla on tilillään kymmenkunta osumaa sarjapeleissä. PK-35/VJS:n ryhmästä ei löydy kuin pelkästään 90-luvulla syntyneitä pelaajia.

Tähän mennessä Kerho on siis pelannut 29 virallista ottelua kuluvalla kaudella. Näistä on voittoja lohjennut 21 kappaletta Kakkosessa ja kolme Suomen Cupissa. Neljän tasapelin lisäksi tilillä on tuo yksi tappio, jonka siis mestarijoukkue HJK aiheutti.

Haaveena ja toiveena on jatkaa tätä samaa hyväksi todettua trendiä, eli pyrkiä edelleenkin pelaamaan niin, että tappiosarake ei muuta muotoaan.

Ottelu Helsingin Pallokentällä alkaa klo 13.30. Paikalle saapuu myös Pendolinon vaunullinen Kerhon kannattajia mukaan luettuna seuran A-junnut, jotka kohtaavat sunnuntaina VJS:n A-junnut SM-sarjaottelussa.