123 456 7890

SJK pelaa ensimmäisen Pohjanmaan Liigan ottelunsa perjantaina Seinäjoen Keskuskentällä, kun se kohtaa Pietarsaaren Jaron klo 18.30 alkavassa ottelussa.

SJK:n, VPS:n ja FF Jaron muodostamassa Veikkausliigan sisäisessä Pohjanmaan Liigassa, Jaro otti piikkipaikan voittamalla Vaasan Palloseuran kotikentällään ensimmäisessä derbyssä 1-0 luvuin. Nyt SJK:lle tarjoutuu puolestaan paikka ottaa kärkisija haltuunsa, kaatamalla Jaro perjantaina.

Kolmen pohjalaisjoukkueen keskinäiset paikallispelit ovat odotettuja tapahtumia kaikissa Pohjanmaan kaupungeissa, niin myös Seinäjoella.

Siitä tulee hieno tapahtuma. Paikallisvastus antaa oman mausteensa siihen, mutta Jaro on myös hyvä joukkue. Kenties yksi liigan parhaita. Ei tullut minulle yllätyksenä että Jaro on pärjännyt näin hyvin. Heillä on hyviä pelaajia, hyvä rutiini ja he ovat erittäin hyvin organisoitu joukkue. Haluamme pärjätä Pohjanmaan Liigassa ja haluamme myös voittaa kotona. Siitä tulee hyvä peli meille, kertoo SJK:n päävalmentaja Simo Valakari.

Meidän pitää jatkaa siitä mihin viime kotipeleissä ollaan jääty. Ollaan puolustettu hyvin, hyökätty tehokkaasti ja pystytty pitämään palloa. Saatiin myös hyvä itseluottamus päälle viime ottelusta IFK Mariehamnia vastaan, kertoo SJK:n keskikenttäpelaaja Marco Matrone.

Otteluun odotetaan paljon katsojia ja Pietarsaarestakin tulee paikalle bussilasteittain kannattajia. Tätä peliä ei todellakaan kannata missata, sillä huikea tapahtuma on jälleen luvassa Seinäjoen Keskuskentällä.

SJK – FF Jaro perjantaina 23.5. klo 18.30. Portit ja palvelut aukeaa klo 17.00.

FF Jaro kovassa vireessä

Seinäjoelle saapuva Pietarsaaren Jaro on tällä hetkellä Veikkausliigassa kolmantena, mutta kaksi ottelua enemmän pelanneena kuin SJK. Jaron valmentaja Alexei Eremenko on piiskannut joukkeensa kovaan vireeseen ja Jaro on vain kolmen pisteen päässä sarjaa johtavasta HJK:sta.

Maaleja Jaro on iskenyt yhdeksässä pelaamassaan ottelussa 15 ja voittoja on tullut viisi. Päästettyjä maaleja on kymmenen ja tappiota kolme.

Vielä talvella moni asiantuntija vihjaili Jaroa putoamistaistoon, mutta joukkueen vahvistuttua kevättalvesta, on Jaro osoittanut olevansa selvästi aliarvostettu joukkue.

Seinäjoella Jaron kovuus ei ketään kuitenkaan yllätä, sillä joukkueet kohtasivat toisensa kahdesti talvella pelatussa Liigacupissa ja molemmat ottelut päättyivät 1-1 tasatulokseen. Jaro jäi kuitenkin lopulta tasapelien myötä Liigacupissa lohkon kolmanneksi ja VPS sekä SJK eteni Liigacupin finaaliin asti, missä SJK otti historiansa ensimmäisen voiton 1-0 tuloksella.

Jaro ja SJK ovat muutenkin kohdanneet toisensa jo useasti aiemmin viime vuosina, sillä SJK osallistui monena vuotena Pietarsaaressa pelattuun Tammiturnaukseen. Juokkueet ovat kohdanneet myös Suomen Cupissa aikoinaan ja tuolloin Kakkosessa pelannut SJK pakotti Jaron aina jatko-otteluun asti.

Tänä talvena Jaro vahvisti rivejään kahdella paluumuuttajalla, kun Suomen maajoukkueessakin pelannut Fredrik Mini Svanbäck ja kesken viime kauden Norjaan lähtenyt brasilialais-saksalainen Hendrik Helmke tekivät paluun joukkueen keskikentälle.
Tuo kaksikko onkin ollut merkittävässä roolissa Jaron tämän kauden menestyksessä ja Helmke on kerännyt Veikkausliigan Leijonapörssissä jo peräti 13 merkintää. Tällä mies on koko sarjan toisena. Helmke on myös iskenyt neljä maalia ja on kauden peleissä tehopörssin kärjessä, joten voi hyvällä syyllä sanoa miehen olleen erinomainen palanen Jaron rosteriin. Svanbäck puolestaan tuo joukkueeseen kokemusta ja johtajuuutta, jota ei voi mitata pelkillä tilastoilla. Suurella Jaro-sydämellä pelaava Svanbäck toimii esimerkkinä muille ja johtaa joukkueen pelin pyöritystä keskikentän pohjalla.

Odotettavissa on taatusti kova kamppailu pisteistä ja kumpikaan joukkue ei Pohjanmaan paikallispeliä halua hävitä. Molemmat joukkueet voittivat myös viime viikonloppuna, kun Jaro kaatoi kotikentällään TPS:n ja SJK IFK Mariehamnin.

Jarolla ei pahempia loukkaantumisia ole, eikä liioin pelikieltoja rasitteenaan.

Jaron päävalmentaja Alexei Eremenko sr. (vas) ja SJK päävalmentaja Simo Valakari Pohjanmaan Liigan infotilaisuudessa.

Akseli Pelvas taas pelikunnossa

SJK saa iloisia uutisia, kun hyökkääjä Akseli Pelvas on jälleen pelikunnossa ja käytettävissä jo perjantaina Pohjanmaan Liigan ottelussa Jaroa vastaan.

Derbyt ovat hienoja tapahtumia, ollaan pelattu jo pari derbyä talvellakin. Saadaan varmasti myös tunnelmallinen tapahtuma ja meidän fanit pystyy pistämään melkoisen tason katsomossa, mihin Jaron fanien pitää koittaa vastata. Itse olen myös pelikunnossa ja käytettävissä ottelussa, ei ole enään mitään kipuja tai vaivoja, kertoo Akseli Pelvas.

Pelvas on tehnyt Kerholle jo yhden maalin ennen loukkaantumistaan, kun mies osui FC Interin vieraana.

Akseli Pelvas on jälleen pelikunnossa

Perjantain kohtaamisesta SJK:lla on näillä näkymin sivussa ainoastaan kapteeni Pavle Milosavljevic, jolle tämän viikonlopun ottelut tulevat kuntoutumisen kannalta liian aikaisin. Kaikki muut pelaajat on pelikunnossa ja ilman pelikieltoja.

SJK on myös hyvässä vireessä ja siitä osoituksena viime viikonlopun komea 3-0 voitto IFK Mariehamnista. Kotikentällä SJK ei ole myöskään vieälä kertaakaan hävinnyt, eikä muutenkaan tappioita ole kaudelta kuin kaksi kaikista seitsemästä pelistä.

Kotikentällä joukkue on myös pitänyt maalinsa koskemattomana jokaisessa ottelussa ja siitä on pitänyt huolta SJK:n tiukka puolustus sekä maalivahti Mihkel Aksalu.

Koko joukkue on puolustanut hyvin, eikä ole tullut paljoa vetojakaan. On tärkeää pitää kotona nolla sekä voittaa pelejä. Kotikenttä on kuitenkin kotikenttä ja sen pitää myös pysyä semmoisena.
Eli meidän täytyy jatkaa samaa hyvää puolustusta myös Jaroa vastaan – sen varaan voimme rakentaa. Kaikki pelit alkaa puolustuksesta. Uskon kuitenkin että pystymme tekemään ainakin yhden tai kaksi maaliakin, kertoo Aksalu

Tervetuloa kannustamaan SJK voittoon ensimmäisestä Pohjanmaan derbystä!

SJK – FF Jaro klo 18.30 Seinäjoen Keskuskentällä.
Portit ja palvelut auki klo 17.00.

Maalivahti Mihkel Aksalu on päästänyt yhteensä vain kuusi maalia Veikkausliigassa.

Lipunmyynti ja muut järjestelyt

Seinäjoen Keskuskentälle mahtuu katsomoihin noin 3000 ihmistä ja seisomatilaa on näiden lisäksi runsaasti. Pääkatsomo on katettu ja sinne mahtuu noin tuhat ihmistä. Kuppi-istuimet löytyy pääkatsomon lisäksi myös aurinkokatsomosta. Kentän osoite on Urheilupuisto 10.

Lipunmyynnit ja sisäänkäynnit löytyvät pääkatsomon takaa, sekä pesäpallokentän kulmauksesta. Kaikki ennakkolippulaiset, kausikorttilaiset, VIP-vieraat ja muut vapaakorttilaiset, otetaan sisään pääkatsomon kaupunginpuoleisesta päädystä, ns. Ison Kiven portista. Vieraskannattajille avataan oma portti heidän katsomonosansa taakse. Porteilla voidaan tehdä turvatarkastuksia tarvittaessa.

Alueelta löytyy kahvila- ja makkaranmyyntipalvelut molemmista päistä kenttää ja WC:t löytyvät pääkatsomon kaupunginpuoleisesta päädystä. Myös SJK fanituotteita on mahdollista ostaa omasta kojustaan. Varsinainen ruokaravintola on vain VIP-vieraille.

Olutteltat palveluineen aukeaa klo 17:00 ja se sijaitsee perinteisesti Ison Kiven juurella, pääkatsomon päädyssä,toinen anniskelualue löytyy vieraskatsomon vierestä.

SJK Kannattajat ja Klopit majoittuvat pääkatsomon Ison Kiven puoleiseen päätyyn. Vieraskannattajien paikka on aurinkokatsomossa vastakkaisella puolella.

Median edustajille on varattu tilaa kuuluttamon läheisiltä paikoilta pääkatsomosta ja haastattelut suoritetaan pääkatsomon päädyssä varatun haastatteluseinän edessä. Lehdistötilaisuus on ottelun jälkeen uudessa VIP-tilassa kaupunginpuoleissa päädyssä. Median edustajilla on oltava voimassa oleva pressikortti tai akkreditointi tapahtumaan.

Lipunmyynti

Portilta:

20 (normaali)


10 (opiskelijat, varushenkilöt, siviilipalvelusmiehet, työttömät ja eläkeläiset)


5 (lapset 6-16 vuotta)


Ilmaiseksi lapset alle 6 vuotta ja sotaveteraanit.

Ennakkoliput:
Kaikkiin SJK otteluihin liput myy verkossa NetTicket.fi

NetTicketistä ostetetut verkkoliput ovat kaikki euron halvempia. Jos omistat S-Bonuskortiln saat sillä euron sijasta kahden euron alennuksen. Kaikki toimituskulut kuuluvat nettilippujen hintaan. Verkkokauppa sulkeutuu puolituntia ennen ottelun alkua. Liput saat vaikka kännykkääsi.
HUOM! Ennakkolipunmyyntipiste myös Pietarsaaressa!

Ennakkolippujen muut myyntipisteet ja hinnat löydät täältä

Veikkaus-TV lähettää pelin suorana

Veikkausliigan viikonlopun kierroksen suora ottelulähetys VeikkausTV:ssä tulee perjantaina Seinäjoelta ja lähetys alkaa klo 18.30.

ISTV ei toteuta omaa lähetystä tästä ottelusta ja peli näkyy siten ainoastaan Veikkaus-TV:ssä.
Veikkaus-TV:n lähetys on myös ilmainen, mutta se vaatii rekisteröitymisen Veikkauksen nettisivuille.

VeikkausTV:n kanavalle tästä.

Pohjanmaan Liiga on SJK:n, VPS:n ja FF Jaron keskinäinen sarja, jota pelataan Veikkausliigan yhteydessä. Pohjanmaan Liigan voittaja on myös Pohjanmaan valtias!

SJK TV – POHJANMAAN DERBY: