123 456 7890

SJK:n ensimmäinen Veikkausliiga kausi on saamassa mahtavan lopun, kun kolme ottelua ennen kauden päättymistä SJK on sarjassa toisena ja SM-mitalin varmistamiseen riittää vain yksi piste. Oikeastaan vaikka SJK häviäisikin kaikki loput ottelunsa, olisi silti todennäköisempää että SJK saa tästä kaudesta mitalin ja sen oikeuttaman Eurocup-paikan. Silti mikään ei ole varmaa ennenkuin se todella on varmaa ja hopeamitalista taistellaan kolmantena olevan FC Lahden kanssa.

Näistä asetelmista SJK pääsee isännöimään ensimmäistä kertaa historiassa Vaasan Palloseuraa Veikkausliigaottelussa Seinäjoella. SJK – VPS ottelu onkin etukäteen ajatellen se kaikkein kuumin Pohjanmaan derby – rakkaiden naapureiden ja ikuisten kiistakumppanien kohtaaminen, sekä kiinnostavin ottelu seinäjokelaisyleisön mielestä.

SJK ja VPS ovat toki kohdanneet toisensa viime vuosina jo useaan kertaan ja tälläkin kaudella jo viidesti. Vaasassa tätä herkkua on saatu jo kahdesti tällä kaudella ja molemmilla kerroilla SJK on ollut 1-0 tuloksella parempi. Joukkueet kohtasivat myös kolmasti Liigacupissa kevättalvella ja noista ainoastaan ensimmäinen kohtaaminen meni Vaasalaisille. SJK voitti seuraavan ottelun ja samalla alkulohkon VPS:n ja Jaron nenän edestä. Lopulta naapurukset kohtasivat uudelleen Liigacupin Finaalissa, joka pelattiin Seinäjoella Jouppilanvuoren tekonurmella. Tuo ottelu päättyi jälleen maalin erolla SJK:lle ja SJK pelaajat pääsivät nostelemaan Liigacupin mestaruuspokaalia Vaasalaisten edessä.

Mestaruuspokaalia SJK nostaa varmuudella myös sunnuntaina, vaikka ottelussa kävisi miten tahansa. Sillä ottelu on samalla osa kauden alla VPS:n, Jaron ja SJK:n kesken perustamaa Pohjanmaan Liigaa ja SJK on jo varmistanut ennen tätä ottelua ensimmäisen Pohjanmaan herruuden.

Kausi on ollut hieno eikä sarjataulukko valehtele. Me olemme mielestäni sillä paikalla mikä meille kuuluu ja minkä olemme omalla työllämme ansainneet. Pohjanmaan Liigan mestaruus on myös osoitus siitä mitä pelaajat ovat tälllä kaudella tehneet ja sitä oli myös Liigacupin voitto. Vaikka derbyvoitot ovat tietysti pienempiä asioita pitkässä Veikkausliigakaudessa, merkitsee ne silti meille paljon. Tiedän myös että Jaron ja Vepsun väki ei taatusti ole tyytyväisia että me nostetaan tätä pokaalia heidän sijasta. En lähde veikkaamaan sunnuntain lopputulosta, mutta uskon että siitä tulee meille positiivinen päivä joka tapauksessa, päättää SJK:n valmentaja Chris Cleaver.

Pelaajat haluavat Pohjanmaan Liigan lisäksi varmistaa Veikkausliigamitalin ja naulata paikan Eurocupeissa ensi kaudelle jo tässä ottelussa.

Ollakseni aivan rehellinen, Pohjanmaan Liigan mestaruus ei tunnu miltään jos me häviämme tämän ottelun. Meidän täytyy voittaa, sillä haluamme naulata Veikkausliigan mitalipaikan. VPS on myös hävinnyt meille jo kahdesti tällä kaudella, joten he tulevat varmasti voitto mielessä tänne. Tästä tulee tiukka ottelu ja kenties voitto ratkeaa jälleen yhden maalin erolla, kuten aiemmissakin kohtaamisissa, kommentoi SJK:n laitapuolustaja Richie Dorman ottelun alla.

Kyllä me haluttiin olla Pohjanmaan ykköseura ja ainakin Pohjanmaan Liigan perusteella me sitä nyt olemme. Sunnuntaina on kuitenin taas uusi peli ja muilla peleillä ennen tätä ei ole merkitystä. Tämä on yksittäinen uusi peli mitä lähdetään voittamaan. Vepsu on aina hieno kohdata paikallispeleissä ja viimein pääsemme kokemaan tämän myös Keskuskentällä. Tämä on tärkeä peli kannattajille, mutta kyllä se on sitä myös pelaajille. Hienoa myös että pelissä on kovat panokset molemmille joukkueille, joten varmasti molemmat haluavat tämän voittaa, muistuttaa SJK:n keskikenttäpelaaja Marco Matrone.

SJK varmistaisi pisteelläkin mitalin ja Europaikan. Voitolla otettaisiin entistä tukevampi kiinnitys myös hopeamitaliin. VPS puolestaan tarvitsee vain voiton, jotta se voisi pitää haaveet europeleistä elossa. Voitolla VPS nousisi neljänneksi ja neljäs sija voi tuoda Europaikan jos HJK voittaa kauden päätteksi myös Suomen Cupin.

Veikkausliigan sarjataulukkoa ja tilastoja pääsee katselemaan tästä linkistä.

SJK – VPS, sunnuntaina 5.10. Seinäjoen Keskuskentällä klo 14.00. Portit aukeavat klo 12.30.

Talvella SJK nosteli KOMIA-turnauksen voittopyttyä, keväällä juhlittiin Liigacupin mestareina. Sunnuntaina nousee Pohjanmaan Liigan voittopokaali ja kenties varmistuu Veikkausliiga mitalit.

Pohjanmaan Liigan sarjataulukko ja pelatut ottelut

O V T H TM PM ME P
SJK 5 4 0 1 4 1 3 12
FF Jaro 6 2 1 3 6 7 -1 7
VPS 5 1 1 3 5 7 -2 4

08.05. FF Jaro – VPS 1-0
23.05. SJK – FF Jaro 0-1
18.06. VPS – SJK 0-1
06.07. FF Jaro – VPS 1-2
26.07. FF Jaro – SJK 0-1
13.08. SJK – FF Jaro 1-0
17.08. VPS – SJK 0-1
14.09. VPS – FF Jaro 3-3
05.10. SJK – VPS

Pohjanmaan Liiga pelataan Veikkausliigan sisäisesti SJK:n VPS:n ja Jaron kesken.

VPS hyvässä vireessä

VPS on ottanut kovan syyskirin ja se on pelannut nyt kuusi ottelua putkeen tappioitta, nousten kolmen pisteen päähän neljäntenä olevasta IFK Mariehamnista. Neljäs sija voisi kauden päätteeksi oikeuttaa Eurocuppaikoille, jos HJK voittaa kauden päätteeksi FC Interin Suomen Cupin finaalissa. Edellisessä ottelussaan VPS kaatoi juuri FC Interin lukemin 1-0.

Vepsu ja SJK kohtaavat nyt jo kuudetta kertaa kuluvalle kaudelle. Kolmesti kohdattiin Liigacupissa ja kahdesti Veikkausliigasa. Molemmat liigaottelut ovat päättyneet Hietalahdessa SJK:n 0-1 voittoon, joten VPS tulee Seinäjoelle revanssihengessä

Pelaajatilanne on meillä vihdoin hyvä. Se antaa mahdollisuuksia katsoa avausta. Olemme tietysti miettineet keinoja ja tapoja, millä SJK pystytään kaatamaan ja revanssi ottamaan. Tuloksellisesti pelit ovat sujuneet hyvin, ja olemme päässeet tilanteeseen jossa panosta on vielä jäljellä. Nyt on ensimmäinen derbykohtaaminen Seinäjoella ja odotan hyvää tapahtumaa, kertoo VPS:n päävalmentaja Olli Oka Huttunen seuran nettisivuilla.

VPS:n pelaajista ainoastaan Anthony Dafaa on tällä hetkellä loukkaantumisen johdosta kysymysmerkillä. Kaikki muut pelaajat ovat käytettävissä ja Timi Lahti palaa mukaan ryhmään kärsittyään pelikieltonsa. Syyskuun Veikkausliigan Kuukauden Joukkueeseen valittiin maalivahti Henri Sillanpää ja puolustaja Jesper Engström, mikä vain alleviivaa Vepsun hyvää syysvirettä entisestään.


VPS:n Engström ja Tony Björk prässäämässä SJK:n Justin Moosea.

SJK haluaa voittaa kannattajille

Peleissä kun kävelee kentälle ja näkee ihmismäärän ja kannattajat katsomossa, tietää että pitää esiintyä hyvin heitä varten. He odottavat sinulta parastasi. Joskus kun pelissä tarvitsee lisää potkua, kannattajat antavat sitä sinulle, varsinkin paikallispeleissä. Muistan ensimmäisen VPS ottelun Hietalahdessa, missä Laaksonen teki maalin aivan ottelun lopussa ja kannattajat menivät sekaisin. Se oli aivan mahtava tunne ja olisi mahtava kokea vastaavia hetkiä jälleen sunnuntaina, kertoo SJK puolustaja Richie Dorman.

Kyllä kannattajat tuovat eksta-boostin tähän hommaan. Uskon että ilman kannattajia emme varmasti olisi siinä missä nyt olemme, eli taistelemassa Veikkausliigan mitalista. Siitä heille valtavan iso kiitos, sanoo myös keskikenttäpelaaja Marco Matrone.
– Uskon myös että varmistamme sunnuntaina mitalin. Meillä on hyvä draivi nyt päällä ja taistelemme kynsin ja hampain siitä toisesta sijasta. Se on se meidän tavoite tällä hetkellä, jatkaa Matrone.

SJK on ennen tätä ottelua pelannut 11 peliä ilman tappiota putkeen ja viimeisen kahden kymmenen pelin joukkoon mahtuu vain yksi tappio, joka tuli HJK:lle Helsingissä heinäkuun puolessa välissä.

Sunnuntain peliin päästään myös miehistö täysin terveenä, kun jopa Wayne Brown on polvileikkauksensa jälkeen mukana treeneissä. Kukaan ei ole sivussa loukkaantuneena ja pelikieltoja ei ole tähänkään otteluun lähtiessä.

Otteluja Veikkausliigassa on sunnuntain kierros mukaan laskettuna enään kolme jäljellä ja näistä SJK pelaa kaksi kotikentällä. VPS ottelun jälkeen vietetään viikko maajoukkuetaukoa, jonka jälkeen matkustetaan Rovaniemelle RoPS:n vieraaksi. Kausi päätetään kotiottelulla MyPaa vastaan 25.10.

Juhliiko SJK mitalia Keskuskentällä sunnuntaina? Ainakin Pohjanmaan Liigan mestaruuspystiä nostellaan ottelun lopuksi.

SJK – VPS sunnuntaina 5.10. klo 14.00 Seinäjoen Keskuskentällä. Portit avataan klo 12.30 ja ottelu näkyy lisäksi suorana ISTV:n kautta Urheilulehden Sisäpiiriläisille.

Kaikki paikalle tulevat VPS kannattajat sijoitetaan aurinkokatsomon pohjoispäähän, minne heille tulee oma anniskelualue ja oma sisäänkäynti.

Tietoa Keskuskentän palveluista, ennakkomyyntipisteistä ja katsomokartoista, saat tästä linkistä.

Liput portilta:
20 (normaali)
10 (opiskelijat, varushenkilöt, siviilipalvelusmiehet, työttömät ja eläkeläiset)
5 (lapset 6-16 vuotta)
Ilmaiseksi lapset alle 6 vuotta ja sotaveteraanit.

Verkkomyynti:
Kaikkiin SJK peleihin saa lipun kätevästi netistä:
NetTicket.fi

SJK TV – Cleaver, Matrone ja Dorman haastattelussa

SJK TV haastatteli SJK:n valmennusryhmään kuuluvaa Chris Cleaveriä, sekä pelaajia Marco Matrone ja Richie Dorman. Aiheena kuluva kausi, tuleva Pohjanmaan derby sekä SJK:n kannattajat, jotka seuraavat aktiivisesti joukkuetta kaikkialle.

Richie Dormanin haastattelu on tekstitetty suomeksi ja tekstityksen saa päälle ruudun oikeasta alareunasta.