123 456 7890

Reipas haki pinnat

SJK – FC Reipas 0-1 (0-0)
85 min 0-1 Olli Tynkkynen

Seinäjoen Jalkapallokerhon A-juniorit kärsivät kauden ensimmäisen kotitappionsa hävittyään täysin aiheellisesti lahtelaiselle FC Reippaalle Prunttimäen viheriöllä haluttoman ja aneemisen esityksen jälkeen.

Ensimmäinen puoliaika, jonka vieraat painoivat myötätuuleen, selvitettiin maalittomana. Kai osa kotijoukkueen pelaajista kuvitteli, että homma hoituu sitten myötätuuleen ihan itsekseen, mutta niin ei todellakaan käynyt, vaan vieraat tulivat toiselle jaksolle ahnaina ja selvästi kotijoukkuetta pelaavampina.

Oli täysin oikeutettua, että vieraat veivät pinnat mennessään, vaikka ei se nyt erityisen mieluisalle tunnukaan.

Ottelun ainoaa maalia jouduttiin odottelemaan aivan viimeiselle vitoselle saakka, jolloin vieraiden Olli Tynkkynen pääsi tuikkaamaan maalin edestä pallon tyhjään maalivahti Tuomas Karjanlahden harottua matalassa keskityksessä tyhjää ja toppareiden oltua ties missä.

Isäntien pelistä puuttui liike, mielikuvitus ja jopa taistelu. Vieraat halusivat selvästi enemmän voittaa ottelun liikuttaen palloa varsin mainiolla tavalla. Kotijoukkue ei moiseen kyennyt vastaamaan, sillä vain harva pelaajista pääsi edes lähelle omaa tasoaan.

Tappio oli Kerholle jo kolmas peräkkäinen ja luisu sarjan kärjestä kohti keskikastia on ollut nopea. Jokainen tappio on tullut yhdellä maalilla ja moinen taatusti nakertaa. Silti tilanne on edelleen yhä omissa hyppysissä, eikä sarjapaikan sinetöiminen mitään erityisiä mainetekoja kuitenkaan todellisuudessa vaadi.

Seuraavaa matsia joudutaan tosin odottelamaan parin viikon ajan, ennen kuin seuraavia pinnoja päästään yrittämään.

SJK: Tuomas Karjanlahti, Eero Rantanen (46. Joona Lautamaja), Tommi Kukila, Kalle Taimi, Niko Nauholz (88. Pekka Rousu), Veli-Pekka Pajula (60. Akseli Metsä-Ketelä), Miika Korpela, Aleksi Ahde, Sami Viljanen (71. Erno Ruismäki), Eetu Takala, Teemu Penninkangas