123 456 7890

Reserveillä seuraava koitos
Seinäjoen Jalkapallokerhon Reservit pelaavat toisen treenipelinsä keskiviikkoiltana kun Kolmsen Sundom IF saapuu vieraaksi Wallsport Areenaan.

Jari Kujalan suojatit pelasivat sunnuntaina ensimmäisen treenipelinsä, jota voi kai ihan hyvällä omallatunnolla kutsua erittäin värikkääksi.

Vaikka SIF:n tavoin Kolmosessa pelaava FC Kiisto A-team ottikin voiton ilotulituksen päätteeksi 5-3 (1-0), pystyi kotijoukkue luomaan aikamoisen määrän maalipaikkoja.

Vaikka pallo kolme kertaa saatiinkin vierasjoukkueen verkkoon kertaalleen osuneen Joonas Kuivalaisen ja kahdesti maalanneen Juho Pajulan toimesta, paikkoja oli iskeä vaikkapa kolminkertäainenkin määrä osumia.

Siinä olivatkin ne hyvät uutiset. Puolustuspeli oli kauniistikin kuvaillen vielä todella hakusessa. Virheitä tuli melko paljon. Nyt jos niistä onnistutaan puoletkin karsimaan pois, alkaa pelin taso nousta päätähuimaavaa vauhtia.

– Tässähän ei ole ehditty käydä juuti lainkaan peliä läpi saati sitten harjoitella kertaakaan tuon matsin jälkeen, eli käydään homma fläppitaululla läpi ennen matsia, tiivisti vastuuvalmentaja Jari Kujala metodit, joilla peli pistetään kuosiin.

Laajasta materiaalista on nyt iloa Kujalalle, sillä osa pelaajista vaihtuu sunnuntain kokoonpanosta opiskelu- ja muiden esteiden vuoksi.

Ottelu alkaa Wallsport Areenassa klo 20.30.