123 456 7890

SJK Reservit säilyi Kolmosen piikkipaikalla voittamalla FC Korsholman vieraissa lukemin 1-3. JBK joutui tyytymään omassa ottelussaan maalittomaan tasapeliin GBK/2:sta vastaan, joten näin ollen Ressut on pitkästä aikaa myös puhtaasti pisteiden valossa sarjataulukon kärkisijalla.

FC Korsholm – SJK Reservit 1-3 (1-2)
05 min 0-1 Miika Asunmaa
25 min 1-1 FC Korsholm
30 min 1-2 Kim Palosaari
90 min 1-3 Petri Niemi

Kerho aloitti ottelun vauhdikkaasti ja Miika Asunmaan siirtäessä vierailijat jo viiden minuutin markilla johtoon olisi joku voinut odottaa Lapuan reissun kaltaisen ilotulituksen toistumista. Sitä kenties odotti myös jokunen pelaajakin sillä Ressujen esitys ei tänään voitosta huolimatta ollut erityisen vakuuttava. FC Korsholm pääsikin kuittaamaan ottelun tasoihin 25. minuutilla.

SJK siirtyi kuitenkin lähes välittömästi uudestaan johtoon Kim Palosaaren iskettyä rangaistusalueen kulmilta pallon takakulmaan. Paikkoja oli vielä ensimmäiselläkin puolikkaalla pariin lisäosumaan, mutta kotijoukkueen maalivahti Jonne Väkeväinen pelasi huikean ottelun nollaten Kerhon läpiajoja useampaankin otteeseen.

Päävalmentaja Jari Kujalan herättelyt puoliajalla auttoivat sen verran, että Kerho sai jälkimmäisellä kolmivarttisella pelivälineen hallintaansa, mutta viimeistely ontui edelleen. Väkeväinen jatkoi hyviä otteitaan ja vapauttavaa ratkaisuosumaa saatiin tuskailla yliajalle asti, kunnes todellinen seuraikoni Petri Niemi täräytti pallon verkkoon.

Seuraavaksi SJK Reservit kohtaa Regions’ Cupin välierässä FC Kontun. Otteluruuhkasta kertoo jonkun verran jo se, että huomiset reenit ovat samalla sekä palauttavat että valmistavat. Finaalipaikkaa ratkotaan Kontulan Urheilupuistossa Helsingissä lauantaina 25.8. ja se alkaa klo 17.00.

SJK Reservit: Tomas Karike, Janne Hosio, Mikko Ylihärsilä, Juha-Jaakko Ulvila, Kalle Taimi (55. Aleksi Ahde), Jesse Sarajärvi (60. Ville Pakkala), Ville Ylinen, Saku Koskinen (60. Toni Kujala), Miika Asunmaa (70. Samir Bouroussi), Kim Palosaari (82. Petri Niemi), Mikael Muurimäki