123 456 7890

Ressut päättivät voitolla
Malax IF – SJK 0-2

60 min 0-1 Henri Saranpää
80 min 0-2 Janne Mäntylä

SJK Reservit päätti kautensa tyylillä hakemalla voiton kauden viimeisestä ottelustaan Maalahdesta.

Vastuuvalmentaja Jari Kujala oli tyytyväinen omiensa esitykseen Maalahdessa.

– Nyt näytettiin siltä joukkueelta, joka tämän sarjan voitti. Pelattiin hyvä peli ja käytettiin paikat hyväksemme, myhäili ensi kaudellakin ressujen peräsimessä jatkava Kujala.

– Vaikka kokoonpano muuttui taas paljon, näytimme ihan kelpo joukkueelta. Myös A-junnut täyttivät jälleen paikkansa hyvin, kehui Kujala joukkueen nuorukaisia.

Ensimmäisen maalinsa ressut iski vapaapotkusta, jonka Herman Mäenalanen lähetti boksiin laakana. Jaakko Vähäpesola aiheutti kaaosta sen verran, että Henri Saranpää pääsi kaikessa rauhassa viimeistelemään kauden kuudennen osumansa vieden vieraat johtoon.

– Se oli juuri sellainen vapari, joita me olemme kauden mittaan treenanneet paljon, paljasti Kujala.

Lopullinen ratkaisu kamppailulle saatiin kymmenisen minuuttia ennen kamppailun loppua.

Vasemmaksi linkiksi vaihdosta tullut Janne Mäntylä ajoi keskelle ja tulitti paristakympistä moisen kanuunan ihan ristikkoon. Maali oli Mäntylälle kauden toinen.

– Tuollaisia maaleja ei juurikaan tässä sarjassa tai oikein muissakaan näe. Ihan huikea veto. Oli hienoa, että Janne pääsi pelaamaan näissä kahdessa viimeisessä matsissa kauden aikaisessa vaiheessa tulleen polvivamman jälkeen, iloitsi Kujala.

Ennen reissua Maalahteen ressuilla oli alla neljä ottelua ilman voittoa sarjanousun varmistumisen jälkeen, joten voitto oli todellakin mukava päätös upealle kaudelle.

– Lopullinen kruunu hommalle saatiin kun päästiin Vallin Kaukon kanssa pesemään saman tien ressujen peliasut hallilla, Kujala humoriosi hyvillä tuulin.

SJK Reservit: Tuomas Tuomaala, Samuli Mäenpää, Timo Taipale (60. Tuomas Kallionpää), Vesa Kivimäki, Jaakko Vähäpesola, Sami Metsänranta (46. Herman Mäenalanen), Joonas Kuivalainen, Henri Saranpää, Juuso Koskela, Olli Rintamäki, Erno Ruismäki (60. Janne Mäntylä)