123 456 7890

Ressut taas tasan
SJK Reservit – Kaskö IK 2-2 (2-0)
34 min 1-0 Jesse Hautala
45 min 2-0 Erno Ruismäki
59 min 2-1 Ludvig Siegfrids
63 min 2-2 Otto Kela

SJK Reservien toinen peräkkäinen tasapeli päätti kotiottelut kuluvan kauden osalta Nurmon Pallonurmella. Kotijoukkue onnistui hukkaamaan kahden maalin johtonsa toisella puoliajalla, eikä lopun painostus tuottanut toivottua voittomaalia.

Ensimmäisellä puoliajalla isännät olivat selvästi hallitsevampia ja ansaitsivat täysin johtonsa. Oikeastaan vain noin viiden minuutin sysimusta hetki vei voiton.

Ottelun avausmaalin viimeisteli Jesse Hautala Juuso Koskelan hyvästä keskityksestä reilun puolen tunnin jälkeen ja juuri ennen taukoa Erno Ruismäki viimeisteli Ville Pakkalan esitystä taukojohdoksi 2-0.

Siinä vaiheessa homma näyttikin kulkevan mainiosti. Sitten torkuttiin urakalla. Ensin vallan mainiosti pelannut maalivahti Tuomas Tuomaala hautoi palloa niin kauan, että vieraat saivat rangaistusalueelta epäsuoran vapaapotkun, jonka siirrosta Ludvig Siegfrids kavensi hyvällä vedolla ja vain neljä minuuttia myöhemmin Otto Kela tasoitti pelin komealla laukauksella.

Juri ennen päätösvihellystä Matias Lampinen katseli kahdesti peräkkäin keltaista korttia kovasti huomiota kaivanneen ja esille halunneen erotuomari Ari Mäkelän esitettyä osaamistaan. Saattaa hyvinkin olla, että punainen oli aiheellinen, mutta moni muu puhallus menikin sitten niin totaalisesti vihkoon, ettei pahemmasta juurikaan väliä.

Toisaalta, eivätpä ne puhaltelut mitään ratkaisseet suuntaan eivätkä toiseen.

SJK Reservit: Tuomas Tuomaala, Sami Metsänranta, Petri Niemi, Vesa Kivimäki, Tuomas Kallionpää (75. Samuli Mäenpää), Juuso Koskela (57. Janne Mäntylä), Joonas Kuivalainen, Henri Saranpää, Jesse Hautala, Ville Pakkala (57. Herman Mäenalanen), Erno Ruismäki (60. Matias Lampinen)