123 456 7890

Revanssia rampana
Seinäjoen Jalkapallokerho lähtee lauantain kamppailuun kotikentällään hakemaan revanssia Kajaanin Hakasta. Tehtävä ei suinkaan vaikuta ennakkoon erityisen helpolta, sillä vierasottelu Vaajakoskella verotti aloituskokoonpanoa neljällä pelaajalla.

Sarjataulukko ei erityisemmin Kerhoa imartele. Nyt on alla viisi ottelua ilman voittoa ja sitä kautta kolmossija on vaihtunut putoamistaisteluksi taulukon 10. sijalla. Eipä tainnut kukaan tällaista visioida keväällä, mutta ei visioinut kukaan sitäkään, että kuusi oletettua avauksen pelaajaa ja muutama muu on sivussa loukkaantumisten ja pelikieltojen takia.

Vaajakoskella Miikka Tuovila loukkasi pohkeensa jo ensimmäisellä puoliajalla ja teki seuraa takareitensä rikkoneelle Toni Kujalalle vaihtopenkillä. Timo Rauhalan kaksi keltaista tarkoittivat ulosajoa ja pelin huilia. Myös Petri Niemen varoitustili täyttyi.

Kun tähän listaan lisätään jo ennestään sivussa olleet Ville Ylinen, Mikko Ylihärsilä, Johannes Saranpää, Miika Asunmaa ja Mikko Väänänen, ei tilanne ole millään tavalla mieluisa. Ryhmästä vain Väänänen saattaa olla huomenna pelikunnossa.

Toisaalta, kolikolla on toinenkin puolensa. Nyt on mahdollisuus nuorilla pelaajilla osoittaa, miksi he ansaitsevat lisää peliaikaa. Melko varmasti ainakin Teemu Penninkankaalla ja Saku Koskisella on isompi rooli lauantaina, mutta mahdollisesti hyvin aloittaneesta A-juniorijoukkueesta mukaan nousee esimerkiksi Niko Nauholz topparikalustoon.

Revanssihenkeä ei tarvitse turhaan kotijoukkueen kopissa lietsoa, sillä jokainen Kajaanissa mukana ollut muistaa sen Waterloon. Titanicin uppoaminen oli Kerhon pelin romahdukseen verrattuna jollan kaatuminen lammikossa.

KajHa kaatoi tuolloin kesäkuun 11. päivänä Kerhon kotikentällään tyrmäävin 5-1 -numeroin, vaikka vierasjoukkue saikin otteluun parhaan mahdollisen alun Anssi Syrjämäen viimeisteltyä johtomaalin jo minuutin pelin jälkeen. Sen jälkeen peli olisi pitänyt ratkaista, sillä siihen oli paikkoja. Sen sijaan alakerta antoi reilun puolen tunnin pelin jälkeen isännille siimaa ja sen jälkeen joukkuetta vietiin.

Sarajatulukossa KajHa on sijalla 13. kerättyään 16 ottelusta 12 pistettä. Kerholla siis pisteitä on saman verran kuin sijaa ylempänä olevalla VIFK:lla, eli 21.

Kerhon selkeä ongelma on edelleen maalinteko. Paikkoja on luotu, mutta viimeistely on ontunut. Toisaalta hankittujen rankkareiden määrä kertoo sen, että homma on hoidettu aina vastustajan rankkarialueelle saakka ihan kelvollisesti. Viimeisissä kuudessa ottelussa Kerho on saanut jokaisessa yhden pilkun.

Maalinteki on jakautunut tasaisesti. Ville Pajulalla maaleja on kuusi. Mikael Muurimäellä ja Juha Etelä-Aholla kummallakin viisi. Mikko Ylihärsilä on tehnyt kolme osumaa, Nuutti Panula kaksi ja Anssi Syrjämäki yhden.

Vierasjoukkueen vaarallisin viimeistelijä puolestaan on neljä maalia tehnyt Timo Heikkinen.

Kerhon on ehdottomasti saatava nyt tappiottomien otteluiden putkelle päätös. KajHa ei viidestä ulkomaanavustaan huolimatta ole tähän mennessä vakuuttanut. Siihen nähden joukkue on itse asiassa pelannut yllättävänkin vaisusti, että sillä on viisi selkää vahvistusta riveissään. Moiseen luksukseen ei Kerho ole toistaiseksi lähtenyt. Varmasti jossakin vaiheessa joudutaan hakemaan apuja muualtakin, jos tähän tahtiin pelaajia putoaa kokoonpanosta.

Kakkosen Lohko C:n Veikkauspörssissä Ville Pajula taistelee jopa koko kisan voitosta. Hän on PK-37:n Simo Rönkön kintereillä vain pisteen perässä.

Ottelu alkaa Keskuskentällä lauantaina klo 16.00. Tervetuloa!