123 456 7890

Sarajärvi ei peittele tavoitetta
Seinäjoen Jalkapallokerhon puheenjohtaja Raimo Sarajärvi ei peittele seuran tavoitetta.

– Meidän tavoitteemme on ensi kaudella nousta Ykköseen. Olemme tällä hetkellä rakentamassa Ykkösen kärkipään joukkuetta. Nouseminen on kuitenkin aina todella pienestä kiinni. Se on varmaa, että nousemme, mutta nousemmeko jo ensi vuonna, se nähdään sitten, sanoi Sarajärvi seuran julkistettu keskikenttäpelaaja Chris Cleaverin hankinnan.

Kerho on muutaman viikon aikana julkistanut kolmen todella kovan vahvistuksen nimet. Ensin tuli maalivahti Luis Fernando FC Viikingeistä. Seuraavaksi oli vuorossa keskikenttäpelaaja Christian Sund JJK:sta. Tänään kerrottiin Chris Cleaverin palanneen “kotiin”.

– Kaikkien kolmen kintereillä oli myös Veikkausliigan joukkueita. Me olemme todella otettuja, että kaikki kolme pelaajaa valitsivat meidät, painottaa Sarajärvi.

– Meillä on hyvä valmennus ja uskon, että tällaiset pelaajat herättävät myös yleisön mielenkiinnon, visioi Sarajärvi tulevaa kautta.