123 456 7890

Seinäjoen Jalkapallokerho pääsee viimein torstaina 8.5. aloittamaan Veikkausliigan todellisella kotikentällään, eli Seinäjoen Keskuskentällä, jossa se isännöi klo 18.30 alkavassa ottelussa FC Honkaa.

FC Honka onkin mielenkiintoinen vastus, sillä SJK ei ole koskaan aiemmin kohdannut heitä ja joukkue on ollut kovasti esillä talven aikana. Eikä vähiten siksi että joukkueen valmennuksesta vastaa nykyään itse Kosovon Härkä Shefki Kuqi ja maalivahtipuolella maajoukkuelegenda Antti Niemi.

Keskuskenttäkin on saatu pelikelpoiseksi ennätysajassa, sillä koskaan aiemmin ei ole kentälle tähän vuodenaikaan vielä päästy. Viime vuonnakin Keskuskentän avaus oli vasta pari viikkoa myöhemmin. Ihan täydessä loistossaan ei ole kenttä vieläkään, mutta SJK:ta omalle kentälle pääseminen piristää huomattavasti.

Paljon ollaan oltu reissussa, pelattu vieraissa ja kierrelty Suomea. Hyvä aloitus ollut kuitenkin. Vaikeita paikkoja missä ollaan oltu ja olosuhteetkin ollut välillä mitä on. Kiva päästä kotiin ja kotiyleisön eteen. Pelaajat odottaa sitä ja varmasti fanitkin odottaa innolla, kertoo SJK päävalmentaja Simo Valakari.

Honka on myös hyvä joukkue, joten siitä tulee tiukka matsi, mutta kaikki on siitä kiinni miten me hoidetaan oma hommamme ja jos me pelataan meidän omaa peliä, tulee siitä hyvä juttu, uskoo Valakari.

Samaan uskoo myös SJK:n pelaajat.

Hyvä matsi tulossa. Kävimme eilen tutustumassa vähän kenttään ja hyvältä kyllä näyttää vuodenaikaan nähden – siellä pitäisi pystyä pelaamaan loistavaa futista. Kaikki innolla odottaa että päästään Keskuskentälle pelaamaan ja vielä kun tulee uudistunut Honka vastaan, uudella valmentajalla, niin uskon että siitä tulee todella hyvä matsi, sanoo SJK kapteenistoon kuuluva puolustaja Matti Lähitie.

Veikkausliigaa Seinäjoen Keskuskentällä torstaina klo 18.30 alkaen. Portit ja palvelut aukeavat klo 17.00. Tervetuloa.

Seinäjoen Keskuskenttä odottaa yleisöryntäystä jälleen torstaina.

Shefki Kuqin valmentama FC Honka

Hongan talvi oli melkoista turbulenssia ja seura oli mediassa esillä monesta syystä. Joukkuetta pitkään valmentanut Mika Lehkosuo sai kaikkien suureksi yllätykseksi lähteä ja pelaajisto sekä kannattajat osoittivat myös mieltään seurajohdon päätökselle.

Kauaa ei kuitenkaan kulunut, kun kuultiin toinen suuri yllätys, sillä monivuotinen Suomen maajoukkueen hyökkääjäjärkäle, Shefki Kuqi nimettiin joukkueen päävalmentajaksi.

Shefki toikin valtavan piristysruiskeen joukkueen toimintaan ja katastrofiksi pelätty kausi alkoikin saada duurivoittoisia sävyjä. Shefki toi mukanaan oman intohimonsa ja periksiantamattoman asenteensa ja on saanut joukkueen pelaamaan viihdyttävää jalkapalloa jossa maaleja syntyy molempiin päihin. FC Honka on nimittäin kuudessa pelaamassaan ottelussa tehnyt eniten maaleja koko Veikkausliigassa ja samalla päästänyt toiseksi eniten. Ainoastaaan sarjan hännillä oleva KuPS on päästänyt pari maalia enemmän.

Sefki myös toi kontakteillaan joukkueeseen useamman lainapelaajan Englannista ja viimeisimpänä joukkueeseen liittyi Crystal Palacesta keskikenttämies Ghassiumu Sown, jonka pelilupa on saatu kuntoon torstain otteluun.

Joukkueesta löytyy myös liigan maalipörssiä johtava Roni Porokara, joka on aiemmin pelannut mm. maajoukkueessa aina laidalla, mutta Shefki Kuqi nosti miehen kärkeen ja Porokara on ilmiselvästi nauttinut uudesta roolistaan, jossa on onnistunut iskemään jo viisi maalia.

Kun siirryin kärkeen, piti opetella uusia asioita ja miettiä vähän miten liikkua. Nyt on osunut ihan hyvin ja koetetaan jatkaa putkea, kertoi Porokara aiemmin haastattelussa.

Josu pallotaistossa Keskuskentällä nykyisen pelikaverinsa, Marco Matronen kanssa.

Josu taas pelikunnossa

Pitkään sivussa ollut SJK:n espanjalaistähti Josu, on viimein kuntoutunut pelikuntoon. Hän ei ole vielä varmastikaan aivan parhaimmillaan missattuaan lähes koko talven, mutta pikkuhiljaa mies lähestyy täyttä kuntoa ja on jo mukana torstaina FC Honkaa vastaan.

Akseli Pelvas loukkasi itseään aiemmin Lahti-ottelun valmistavissa harjoituksissa ja on ainoa varma poissaolija torstain kamppailusta. Lahdessa ei kortteja tullut, joten kukaan ei ole siten pelikiellosskaaan ja tuon ottelun korttitilin täyttimisen johdosta huilannut Richie Dorman on tuomionsa kärsinyt.

Joukkueen terveystilanne on tällä hetkellä ok. Sarjat ovat alkaneet ja reissataan paljon, joten se kuuluu tähän hommaan että aina on jotain pientä kolhua, mutta niin se on joka joukkueella. Ainoa varma poissaolija on Pelvas, jolle tämä torstai tulee vielä vähän liian äkkiä. Mutta kaikki muut ovat kondiksessa, kertoo SJK päävalmentaja Simo Valakari.

SJK – FC Honka torstaina klo 18.30 Keskuskentällä.

Tervetuloa kannustamaan SJK toisessa kotiottelussaan toiseen Veikkausliigavoittoon!

SJK voitti KuPS:n ensimmäisessa kotiottelussa, kaatuuko nyt Honka?

Lipunmyynti ja muut järjestelyt

Seinäjoen Keskuskentälle mahtuu katsomoihin noin 3000 ihmistä ja seisomatilaa on näiden lisäksi runsaasti. Pääkatsomo on katettu ja sinne mahtuu noin tuhat ihmistä. Kuppi-istuimet löytyy pääkatsomon lisäksi myös aurinkokatsomosta. Kentän osoite on Urheilupuisto 10.

Lipunmyynnit ja sisäänkäynnit löytyvät pääkatsomon takaa, sekä pesäpallokentän kulmauksesta. Kaikki ennakkolippulaiset, kausikorttilaiset, VIP-vieraat ja muut vapaakorttilaiset, otetaan sisään ainoastaan pääkatsomon kaupunginpuoleisesta päädystä, ns. Ison Kiven portista. Muilta alueen porteilta ei ole yleisökulkua. Vieraskannattajille voidaan tarvittaessa avata oma portti heidän katsomonosansa taakse.

Porteilla voidaan tehdä turvatarkastuksia tarvittaessa.



Alueelta löytyy kahvila- ja makkaranmyynti palvelut molemmista päistä kenttää ja WC:t löytyy pääkatsomon kaupunginpuoleisesta päädystä. Myös SJK fanituotteita on mahdollista ostaa omasta kojustaan pääkatsomon takaa.



Olutteltta palveluineen aukeaa klo 17:00 ja se sijaitsee perinteisesti Ison Kiven juurella, pääkatsomon päädyssä.


SJK Kannattajat ja Klopit majoittuvat pääkatsomon Ison Kiven puoleiseen päätyyn. Vieraskannattajien paikka on aurinkokatsomossa, vastakkaisella puolella.

Median edustajille on varattu tilaa kuuluttamon läheisiltä paikoilta pääkatsomosta ja haastattelut suoritetaan pääkatsomon päädyssä varatun haastatteluseinän edessä. Lehdistötilaisuus on ottelun jälkeen VIP-tiloissa. Median edustajilla on oltava voimassa oleva pressikortti tai akkreditointi tapahtumaan.

Median edustajille on varattu jatkossa omat haastattelupsteet pääkatsomon päädyssä.

Lipunmyynti



Portilta:


15 (normaali)
10 (opiskelijat, varushenkilöt, siviilipalvelusmiehet, työttömät ja eläkeläiset)


5 (lapset 6-16 vuotta)


Ilmaiseksi lapset alle 6 vuotta ja sotaveteraanit.



Ennakkoliput:


Kaikkiin SJK otteluihin liput myy verkossa NetTicket.fi


NetTicketistä ostetetut verkkoliput ovat kaikki euron halvempia. Jos omistat S-Bonuskortiln saat sillä euron sijasta kahden euron alennuksen. Kaikki toimituskulut kuuluvat nettilippujen hintaan. Verkkokauppa sulkeutuu puolituntia ennen ottelun alkua. Liput saat vaikka kännykkääsi.



Ennakkolippujen muut myyntipisteet ja hinnat löydät täältä.

Ottelu näkyy suorana netissä

SJK ja Urheilusanomat ovat tehneet yhteistyösopimuksen, joka mahdollistaa kaikkien SJK:n kotiotteluiden televisioimisen netissä Urheilusanomien Sisäpiiri-palvelun kautta. Myös tämä ottelu lähetetään suorana. Lähetyksen toteuttaa yhteistyössä Siltaloppi oy ja Great Play

Sisäpiiri-verkkopalvelu on avoinna kaikille Urheilusanomien tilaajille. Jos et ole Urheilusanomien tilaaja, voit kokeilla palvelua kuukauden ajan yhdellä eurolla.
Urheilusanomiin pääset tästä linkistä.



Lähetys Suomen Cupin SJK – FC Lahti puolivälierästä alkaa torstaina 8.5. klo 18.20.