123 456 7890

Seinäjoen Jalkapallokerho on solminut vuoden mittaisen pelaajasopimuksen puolustaja Henri Aallon kanssa. 25-vuotias Aalto on FC Hongan kasvatti ja edustanut koko pelaajauransa Honkaa. Hän on pelannut urallaan toista sataa Veikkausliigaottelua ja voittanut kolmasti hopeaa. Hän on edustanut Suomea U21-maajoukkueessa, sekä poikien maajoukkueissa.

Suomessa HJK:ta pidetään edelläkävijänä, mutta näen SJK:n samassa kategoriassa. Tai ainakin mitä olen kuullut, mutta jo nyt parissa päivässä olen huomannut että tekeminen on täällä todella korkealla tasolla, kommentoi Henri Aalto siirtoaan.

SJK:lla on hyvä kausi takana ja täällä halutaan jatkaa siitä edelleen. Itse pyrin saamaan samalla nousua omalle uralleni, sekä halusin pois omalta mukavuusalueeltani pääkaupunkiseudulta, Aalto jatkaa.

SJK:n päävalmentaja Simo Valakari näkee Aallossa vahvistuksen SJK:n ennestään vahvaan puolustuspelaamiseen.

Henkka on monikäyttöinen pelaaja puolustuslinjaan. Hänen vahvuutena on pallollinen pelaaminen ja johtajuus, Valakari arvioi uusinta pelaajaansa.

Aallon sopimuksen myötä SJK:lla on kasassa 25 pelaajasopimusta kaudelle 2015.

Henri Aalto on SJK:n mukana Espanjanleirillä Marbellassa ja hän tulee Seinäjoelle kun harjoitukset jatkuvat Suomessa maanantaina 23.3. SJK TV haastattelee Aaltoa Marbellassa ja video on katsottavissa SJK:n nettisivuilla viimeistään maanantaina 16.3.

Henri Aalto

Espoossa 20. huhtikuuta vuonna 1989 syntynyt Henri Aalto, on 184 cm pitkä puolustaja. Tutuimmaksi on peliuralla tullut oikean laitapuolustajan paikka, mutta kokemusta on myös vasemmalta ja topparin paikalta.

Aalto on FC Hongan kasvatti ja hän on pelannut 140 ottelua seuran paidassa. Näistä 112 on Veikkausliigaa ja niissä on syntynyt yhteensä 8 maalia. Urallaan hän on voittanut Hongan kanssa hopeaa vuosina 2008, 2009 ja 2013.

Uransa alkuaikoina hän kävi lainalla GrIFK:n ja FC Hongan Pallohongan riveissä. Debyytti Veikkausliigassa on kaudelta 2008.

Hongassa Aalto toimi myös kapteenina ja oli joukkueen puolustuksen tukipilari. Vuonna 2012 hän haki pelipaikkaa ulkomailta, mutta palasi kuitenkin kasvattajaseuraansa. Suomen maajoukkueen pelipaidan hän on pukenut päälleen Suomen U21-maajoukkueen kanssa 10 kertaa ja poikamaajoukkueissa yhteensä 6 kertaa.

SJK:ssa pelipaikka löytynee puolustuksen laidalta, mutta tarvittaessa Henri voi tuurata myös puolustuksen keskustassa.

Aallon sopimus SJK:n kanssa kestää kauden 2015 loppuun.