123 456 7890

SJK onnistui voittamaan isäntäjoukkue PS Kemin Karihaaran sateisella tekonurmella ja eteni siten Suomen cupin 6.kierrokselle. Helpolla ei voitto tullut, sillä PS Kemi puolusti todella hyvin ja tiivinä koko ottelun, iskien vaarallisesti vastaan saatuaan pallon. Ottelun varsinainen peliaika päättyi maalittomana ja ensimmäinen osuma nähtiin vasta jatko-ottelun toisella puoliajalla, kun oli pelattu jo 116 minuuttia. Osumasta vastasi kotijoukkue, mutta SJK:n onneksi Roope Riski kuittasi lähes välittömästi tasoituksen. Siten ratkaisu saatiin vasta rangaistuspotkukilpailussa ja siinäkin tarvittiin jo toista kierrosta. Lopulta voittaja saatiin selville ja SJK pääsee jännittämään keskiviikkona klo 12.00 suoritettavaa Suomen cupin 6.kierroksen arvontaa.

PS Kemi – SJK 1-1, 0-0 (0-0) rp. 4-5
1-0 116 min Billy Ions
1-1 118 min Roope Riski

RP-kilpailu:
0-1 Alexei Eremenko
1-1 Sasa Jovovic
1-2 Roope Riski
2-2 Christian Eissele
2-3 Henri Aalto
3-3 Aleksi Räihä
3-4 Matti Klinga
4-4 Billy Ions
4-4 Johannes Laaksonen
4-4 Joona Veteli
4-5 Youness Rahimi
4-5 Janne Turpeenniemi

Ottelu alkoi tarkasti, molempien kyttäillessä toisiaan. Ensimmäisen vartin jälkeen SJK kuitenkin otti ohjat ja sai pari vetoakin aikaiseksi. Paras tilanne syntyi vapaapotkusta, josta Johannes Laaksonen pääsi tykittämään kohti maalia. Maalivahti torjui. Puoliajan loppua kohden ottelu taas tasaantui ja tauolle mentiin maalittomassa tasatuloksessa.

Toisen puoliajan alussa SJK sai heti kulman ja Alexei Eremenko sai pallon hyvin boksiin. Siellä pallo pomppi aikansa, kunnes Kemi sai sen viimein purettua ja maali varjeltui.

Kun lähes tunti oli pelattu, sai SJK keskityksen Roope Riskille boksiin, mutta tämä osuu palloa haltuunottaessa siihen kädellään ja tilanne kuivui kotijoukkueen vapariksi. Heti perään sama mies oli asialla, harhauttaen ensin pakin ja päästen vapaaksi linjan taakse. Maalivahti kuitenkin torjui kulmaksi ja kulmasta ei vaaraa saatu aikaiseksi. Riski oli myös järjestämässä seuraavaa tilannetta ja miehen veto meni vain vähän takatolpalta ohi.

SJK vaihtoi kentälle tuoreita jalkoja parikymmentä minuuttia ennen varsinaisen ajan loppua ja Youness Rahimi tuli Tarmo Kinkin tilalle. Ottelun 73. minuutilla Kemillä oli hyvä tilanne, jonka kuitenkin Timo Tahvanainen pelasti kulmaksi.

Ottelu eteni kohti täyttä peliaikaa samalla käsikirjoituksella, SJK:n pitäessä palloa ja PS Kemin puolustaessa todella matalalla. PS Kemi lähti nopeisiin vastaiskuihin, mutta vetoja niistä ei kotijoukkue saanut aikaiseksi. Ja kun SJK:n vedot olivat vaarattomia, näytti jatko-ottelu häämöttävän.

Vähän ennen loppua Kemi sai pahan hyökkäyksen ja vedon, jonka kuitenkin Mihkel Aksalu torjui komeasti aivan riman alta ja piti pelin maalittomana.

Jatko-ottelun ensimmäisellä puolikkaalla SJK:lla oli mahtava paikka johtomaaliin, kun Jarkko Hurme pääsi puskemaan keskeltä aivan vapaasti Eremenkon antamasta sivuvaparista. Pallo kuitenkin harmillisesti pallomitan tolpan väärältä puolelta ohi.

Toisella puolikkaalla Kemi oli hieman niskanpäällä ja onnistui lopulta aivan loppuminuuteilla iskemään johtomaalin. Joukkueen kapteeni Billy Ions oli asialla ja näytti siltä että SJK:n cup-juna jäisi Kemiin. Roope Riski oli kuitenkin eri mieltä ja mies iski tasoituksen lähes välittömästi. Pelikello näytti jo 118 minuuttia, eli vain pari minuuttia ennen loppuvihellystä.

Ottelu meni rangaistuspotkukilpailuun. Ensimmäisten viiden laukojan jälkeen peli oli edelleen tasan ja kilpailu jatkui seuraaviin laukojiin. SJK:lta pallon taakse astui Youness Rahimi ja tämä upotti pallon varmasti sisään. Kemin Turpeenniemi pamautti oman yrityksensä ylärimaan. Siten SJK voitti ottelun ja juhli jatkopaikkaa Kemin illassa.

Cup-peleissä merkitsee vain tulos ja me olemme nyt seuraavalla kierroksella. Pelikenttä oli loistavassa kunnossa lumikinosten keskellä ja matsissa nähtiin kovaa taistelua sekä vääntöä 120 minuuttia, kommentoi Simo Valakari lyhyesti ottelun jälkeen.

SJK ja PS Kemi kohtaavat toisensa uudelleen heti Veikkausliigan avausottelussa ensi lauantaina 9.4. Tuo ottelu pelataan Rovaniemellä ja se alkaa klo 16.00. Ottelun televisioi suorana Ruutu+ ja IS Extra.

Suomen Cupin 6. kierroksen arvonta on keskiviikkona 6.4. klo 12.00 ja se näkyy suorana Palloliiton Huuhkaja-TV:n kautta. Mukana on vielä 16 joukkuetta.

SJK: Mihkel Aksalu, Henri Aalto, Timo Tahvanainen, Johannes Laaksonen, Alexei Eremenko, Ariel Tuco Ngueukam (102› Jussi Vasara), Matti Klinga, Tarmo Kink (70› Youness Rahimi), Teemu Penninkangas ja Jarkko Hurme.

Varoitukset:
SJK Jarkko Hurme 33 min
PS Kemi Aliu Djalo 34 min
PS Kemi Saku Kvist 45 min
SJK Johannes Laaksonen 76 min
SJK Ariel Tuco Ngueukam 78 min
PS Kemi Sasa Jovovic 89 min
SJK Timo Tahvanainen 90 min