123 456 7890

SJK matkustaa jo perinteeksi muodostuneelle harjoitusleirille Espanjaan. Matkaan lähdetään maanantaina 6.3. aamuyöstä ja Seinäjoelle palataan sunnuntaina 12.3. illalla. SJK:n leiripaikkana toimii sama tuttu kenttä ja hotelli Mijasin alueella Malagassa, Espanjan Andalusiassa, jossa SJK leireilee nyt jo kolmatta kertaa. SJK pelaa leirillä myös kaksi harjoitusottelua ja ottelut pelataan Marbellan alueella, noin 40 minuutin automatkan päässä SJK:n hotellilta.

Espanjaan lähtee koko SJK:n sopimuspelaajarinki sekä seitsemän hengen
valmennus- ja taustaryhmä. Akatemian valmennuksesta Suomessa vastaa
leirin aikana B-junioreiden vastuuvalmentaja Jyri Hietaharju
valmennusryhmineen. Paikanpäällä Espanjassa on myös SJK:n seurajohtoa.

Harjoitusleirillä
nähdään mukana useampi testipelaaja. Seinäjoella aiemminkin mukana
olleet maalivahti Sergio Serret ja puolustaja Ivan Fustar jatkavat
näyttöjen antamista leirin ajan. Aiemmin cupin pelissä pelannut Denis
Kramar
ei vakuuttanut valmennusjohtoa ja sopimusta hänen kanssaan ei
syntynyt.

Seinäjoelle saapui tänä viikonloppuna myös 26-vuotias
uruguaylainen laitahyökkääjä / keskikenttäpelaaja, Facundo Guichón, joka
on pelannut Espanjan La Liga 2:ssa Alavesin ja Alcorcónin riveissä
yhteensä lähes 70 ottelua. Hän oli Alavesin mukana nousemassa La Ligaan
kaudella 2015-2016. Guichón matkustaa leirille SJK:n mukana. Leirille
liittyy suoraan paikanpäältä mukaan Suomen nuorten maajoukkueen
vakionimiin kuulunut 22-vuotias Dani Hatakka. Hatakka on
pelipaikaltaan keskus- tai laitapuolustaja. Paikanpäältä tulee mukaan
myös muita testipelaajia, joista tiedotetaan leirin aikana.

SJK kohtaa ensimmäisessä harjoitusottelussa Gibraltarin pääsarjassa pelaavan Europa FC:n joka kohtasi viime vuonna Eurooppa-liigan toisella kierroksella Tukholman AIK:n. Europa FC piti AIK:ta tiukilla, mutta lopulta AIK eteni jatkoon voittamalla molemmat osaottelut 1-0 tuloksella.

Toisessa harjoitusottelussa SJK kohtaa Norjan pääsarjan Molde FK:n, joka sijoittui viime kaudella sarjassaan viidenneksi. Joukkueen kapteenina toimii Suomen maajoukkuemies Joona Toivio. Molde on myös Norjan seuroista toinen, joka on koskaan pelannut Mestareiden Liigassa, Rosenborgin ollessa toinen. Molde on voittanut maansa mestaruuden kolme kertaa, Cupin neljästi ja ollut seitsemän kertaa pääsarjassa toisena. Viimeisin mestaruus on kaudelta 2014.

Harjoitusolosuhteet leirillä on erinomaiset. SJK:lla on yksin käytössäään koko viikon ajan oma harjoituskenttä, aivan hotellin vieressä. Kentälle on hotellin ovelta kentän rajalle vain noin viisi metriä. Kenttä on yleensä ollut erinomaisessa kunnossa ja sitä lisäksi huoltaa kaksi kentänhoitajaa joka päivä. Myös hotellissa palvelut pelaa ja SJK saa olla MIjasin Alhaurin El Granden alueella sijaitsevassa hotellissaan käytännössä yksin. Fuengirolan Suomalaisen Hierojakoulun oppilaat pitävän huolta lihashuollosta joka päivä ja käytössä on oma kuntosali, kylmä- ja kuuma altaat, sekä kokoustilat.

SJK mediatiimi kattaa leirin tapahtumat kotisuomeen paikanpäältä ja molemmista peleistä pyritään saamaan ainakin suora liveseuranta Twitteriin. Mahdollisesta livekuvasta tiedotetaan jos se on mahdollista. Ainakin koosteet peleistä saadaan.

Harjoitusottelut Espanjan leirillä:
Keskiviikkona 8.3. klo 18.00, Europa FC (GI) – SJK, Marbella Football Center
Lauantaina 11.3. klo 14.00, Molde FK (NOR) – SJK, Stadion San Pedro de Alcantara
Kellonajat ovat Suomen aikoja. Paikallinen aika -1 tunti.