123 456 7890

SJK matkustaa perjantaina Kemiin, missä se kohtaa PS Kemin lauantaina Sauvosaaren kentällä. Ottelu alkaa klo 15.00. SJK lentää Kemiin suoraan Seinäjoen kentältä yksityiskoneella ja siten vältetään pitkän vierasmatkan pahimmat rasitukset kovassa otteluruuhkassa.

Sarjan kannalta ottelu on jälleen erittäin tärkeä, sillä SJK on parhaillaan sarjataulukossa neljäntenä, vain neljän pisteen päässä sarjaa johtavasta HJK:sta. Kaiken lisäksi SJK ja HJK kohtaavat toisensa viimeisellä kierroksella Helsingissä. Pelejä on tämän tulevan lauantain ottelun lisäksi jäljellä enää kolme.

Vahvan alkukauden jälkeen Kemi on ajautunut tietyllä tavalla heikompaan vaiheeseen ja he tarvitsevat pisteitä sekä haluavat katkaista tuon nopeasti. Vieraspelit eivät ole sujuneet meiltä kovin hyvin tällä kaudella, mutta hyvä asia on se, että olemme menneet kokoajan vahvasti eteenpäin ja olemme nyt erittäin vahvoja. Koko joukkue on myös kunnossa ja päästään hyvällä itseluottamuksella tähän otteluun, kommentoi SJK:n päävalmentaja Simo Valakari.

SJK on myös pystynyt antamaan lepoa paljon pelanneille pelaajille, kun rinki on laaja. Viime pelissä olikin muutama vakioavauksen pelaaja vaihtopenkillä.

Totta kai sitä aina haluaa pelata, mutta varmasti ihan järkevää, että ei nyt pelannut yhdeksänkymppisiä tuohon päälle, kun on aika paljon tullut minuutteja. En ole pysynyt laskuissa tietenkään, mutta aika paljon on tullut pelattua, kommentoi SJK:n keskikenttäpelaaja Jussi Vasara

Olemme onneksi kierrättäneet järkevästi. Meillä on laadukkaita jätkiä koko kokoonpano, sekä vielä sen ulkopuolellekin, joten onhan tässä kova kilpailukin, jatkaa Vasara.

Vasara on tällä kaudella esiintynyt erinomaisesti, maaleja on kasassa peräti kahdeksan ja maalisyöttöjä kolme. Mies onkin ehtinyt päättämään hyökkäyksiä boksiin huomattavasti useammin kuin pitkiin aikoihin urallaan.

Sen ison loukkaantumisen jälkeen olen ainakin päässyt vähän enemmän maalipaikoille nyt kuin aiemmin. Tehtiin viime kaudella tosi kovasti hommia, mutta ajattelin silloin vähän sillä tavalla, että puolustaminen ensin, sitten vasta hyökkäys. Nyt sitä on kuitenkin ehtinyt sekä puolustamaan että hyökkäämään ja sitä kautta on tullut myös tehoja. Se on tietysti plussaa. Mutta lähtökohtaisesti olen kuitenkin aina ajatellut puolustamista ensin omassa pelaamisessani, arvioi Vasara vaatimattomana.

Luulen kuitenkin, että tämä kausi on nyt maalirikkain urallani. Muistaakseni edellinen ennätys on seitsemän maalia kaudella ja nyt on koossa jo kahdeksan. Siihen aikaan pelasin paljon vähemmän kuin nyt, mutta pelasin silloin puhtaasti kymppipaikalla. Nyt olen kuitenkin pelannut jonkun verran enemmän alempana ja monenmoisessa roolissa. Silloin olin vielä parikymppinen. Nyt tuntuu kuin olisin fyysisesti parikymppinen, joten se on kyllä hyvä juttu, naurahtaa Vasara lopuksi.

Paikanpäälle Kemiin lähtee myös SJK-kannattajia omatoimimatkoilla ja heille löytyy ohjeistusta SJK Kannattajat -Facebook sivuilta.

Seinäjoella ottelua seurataan OmaSp Stadionin toisen kerroksen Carlsberg Sports Barissa suorana ja ovet aukeaa klo 14.00. Jos lataat kännykkääsi Kauppaseinäjoki-applikaation, saat lahjaksi ilmaisen hodarin Carlsberg Sport Barissa. Luvassa on myös muita tarjouksia ja hyvää tunnelmaa. Baari pysyy auki pitkään myös ottelun jälkeen, jos väkeä vain riittää. Tapahtumassa pääset kuulemaan samalla ensitietoa ensi viikolla myyntiin tulevista kausikorteista. Alkuvaiheessa paikkoja ensi kaudelle pääsee valitsemaan vanhat kausikorttilaiset. Tervetuloa kuulemaan lisää ja viihtymään OmaSp Stadionin toiseen kerrokseen. Sisäänkäynti Kannattajapäädyn puoleisesta päädystä. Tilaisuus on avoin kaikille.

PS Kemi – SJK lauantaina 1.10. klo 15.00.

Ottelu näkyy suorana myös ISTV:n ja Ruutu+:n maksullisissa palveluissa.

Jussi Vasara ja SJK lentää lauantaiksi Kemiin.

Kuningas Billy palaa Kemiin

Elokuun siirtoikkunassa loppukauden mittaisella lainasopimuksella ja samalla kaksivuotisen sopimuksen ensi kaudesta lähtien SJK:n kanssa solminut hyökkääjä Billy Ions tekee lauantaina paluun Kemiin ensimmäistä kertaa vierasjoukkueen paidassa. Ions edusti PS Kemiä neljän kauden ajan, ollen joukkueen kapteeni ja parhaita maalintekijöitä. Hänen jäähyväisottelussaan miehelle osoitettiin upeasti suosiota pitkään ja todennäköisesti hän tulee samaan entisessä kodissaan hyvän vastaanoton nytkin, vaikka edustaakin vierasjoukkuetta. Myös Ionsilla on varmasti lämpimät tunteet seuraan, jossa hänen ammattilaisuransa todenteolla alkoi.

Myös SJK-kannattajille tarjoutuu paikka jälleennäkemisiin, sillä PS Kemiä edustaa entinen SJK-topparikaksikko Zeljko Savic ja Kalle Taimi. Jälkimmäinen on myös SJK:n omia kasvatteja. Molemmat muistetaan Ionsin tapaan lämmöllä vastapuolen kannattajien riveissä.

Mitään ystävyysottelua ei lauantaina missään tapauksessa silti tulla näkemään, sillä Kemi tarvitsee kipeästi pisteitä varmistaakseen suoran säilymisen sarjassa ja SJK puolestaan tavoittelee edelleen Suomen mestaruutta. PS Kemi on nousijajoukkue, joka nappasi paikan Veikkausliigassa hieman yllättäen, nousemalla suoraan, pelaamalla Ykkösessä vain yhden kauden. Siten seuran fasiliteetit ja kenttä eivät ole vielä täysin sarjan vaatimalla tasolla, mutta Kemissä on tehty jo paljon hyviä muutoksia. Komea uusi pääkatsomo saatiin Sauvosaaren kentälle jo tänä kesänä.

Jari Å;hmanin valmentama PS Kemi on sarjassa tällä hetkellä yhdeksäntenä ja eroa karsijan paikalla olevaan FC Interiin on seitsemän pistettä. Kohtaaminen SJK:n kanssa on kauden viimeinen ja kolmas, kahdessa aiemmassa SJK:n voitettua yhteismaalein 3-0. Näistä kuitenkin ensimmäinen ottelu kääntyi myöhemmin kabinettipäätöksellä PS Kemin voitoksi. Joukkueet kohtasivat myös Liigacupissa ja Suomen Cupissa ja SJK voitti molemmat kohtaamiset. Joukkueen viisi viimeistä ottelua on päättynyt tappioon ja viimeisin voitto on elokuulta PK-35 Vantaasta 1-0-luvuin.

Tähän otteluun Kemi joutuu myös ilman keskikentän johtajaansa, Ryan Gilligania, joka on pelikiellossa. Kärjessä pelaa kuitenkin huippuvaarallinen Erik Törnros, joka siirtyi Ionsin korvaajaksi lainasopimuksella Ruotsista. Hän onkin osoittautunut vahvistukseksi, tehtyään nyt yhdeksässä pelissä kuusi maalia ja hänet valittiin myös Veikkausliigan elokuun pelaajaksi. Elokuussa myös Jari Å;hman valittiin kuukauden valmentajaksi.

Billy Ions pelaa ensimmäistä kertaa PS Kemiä vastaan.

SJK hakee ylimääräistä kruunua syyskuulle

Syyskuu oli kokonaisuutena SJK:lle varsin erinomainen kuukausi, sillä sen aikana joukkue nousi mukaan vielä mestaruustaistoon, voittamalla viidestä Veikkausliigan ottelusta neljä ja pelaamalla yhden tasan. Sen lisäksi SJK voitti Suomen Cupin ensimmäistä kertaa historiassaan. Syyskuu päättyy jo ennen lauantain ottelua, mutta koska lauantain jälkeen joukkue jää pelien osalta pienelle maajoukkuetauolle, kruunaisi kolme pistettä hyvin sujuneen syyskuun täydellisesti.

Ainakin SJK pääsee hyvissä asetelmissa otteluun, sillä edelleen Simo Valakarilla on koko ryhmä käytettävissään, ilman pelikieltoja tai loukkaantumisia.

Viime kotiottelussa KuPS:aa vastaan syntyi myös SJK:n osalta pienoista Veikkausliigahistoriaa, sillä Roope Riskin tekemä voittomaali, oli miehen 15. ja sillä maalimäärällä noustaan SJK:n sisäisessä yhden kauden Veikkausliigan maalimäärässä ykköseksi, ohi Akseli Pelvaksen kaudella 2015 tekemän 14 maalin. Riski on samalla SJK:n yhden kauden maalimäärällään SJK:n toisiksi paras maalitykki kautta aikain, kun vain Petter Meyer Kakkosen kaudella 2011 on tehnyt enemmän osumia. Meyerin maalimäärä olikin huikea, sillä mies iski tuolloin peräti 23 maalia. Hauska sattuma onkin, että nyt Roope Riski nousi SJK:n kaikkien aikojen maalitilastossa tasamaaleihin neljänneksi Meyerin ja Juha Eteläahon kanssa. Kaikila on kasassa 23 maalia SJK-paidassa. SJK:n kaikkien aikojen maalitykki on Toni Lehtinen 38 maalillaan. Riskin maali oli myös tämän kauden 400. Veikkausliigamaali.

Ensi lauantain ottelun jälkeen useampi SJK-pelaaja lähtee maajoukkuekomennukselle ja pelit jatkuvat taas 14.10. kotiottelulla FC Lahtea vastaan. SJK pelaa kauden viimeisen kotiottelunsa heti perään, maanantaina 17.10., kun PK-35 Vantaa tulee vieraaksi. Kausi päättyy 23.10. vierasottelulla HJK:ta vastaan. Löydät SJK:n otteluohjelman tästä linkistä.

Roope Riski on tehnyt jo 15 maalia tällä kaudella.