123 456 7890

Seinäjoen Jalkapallokerho kohtaa Kuopion Palloseuran Savon Sanomat Areenalla sunnuntaina klo 15.00 alkavassa Liigacupin puolivälierässä.

Panoksena ottelussa on pääsy Liigacupin neljän parhaan joukkoon ja ottelun voittaja saa välierissä vastaansa voittajan aiemmin lauantaina pelattavasta FC Inter – HJK ottelusta. Tämän lisäksi panoksena on eteneminen jatkoon Suomen Cupissa, sillä häviäjä aloittaisi Suomen Cupin 5. kierrokselta ja voittaja selviää suoraan 6. kierrokselle 16 parhaan joukkoon.

SJK ja KuPS kohtasivat tänä talvena jo harjoituspelin muodossa Wallsport Areenalla tammikuussa ja tuolloin SJK oli 4-0 luvuin parempi. Nyt kuitenkin pelataan vieraskentällä ja vielä ulkona. Seinäjoella ei ulkona treenaaminen ole vielä mahdollista, joten SJK matkustaakin Kuopioon jo lauantaina ja ottaa harjoituksilla tuntumaa Savon Sanomat Areenan tekonurmeen.

Talven harjoitusottelut on ihan eri pelejä ja KuPS voitti heti seuraavana viikonloppuna jonkun muun joukkueen ihan yhtä suurin numeroin. Ei kannata alkaa näitä otteluita vertailemaan. Se mikä on parasta jatkopaikassa, on että merkitykselliset pelit jatkuvat, eikä tarvitse alkaa itse järjestämään harjoitusotteluita. Ja kuten seuran sekä joukkueen tavoitteena on, jokaista kilpailua mihin osallistutaan, lähdetään myös voittamaan, valottaa Simo Valakari sunnuntain ottelun alla.

Ja vaikka meillä onkin täällä hyvä olosuhteet, on hienoa päästä pihalle pelaamaan, sillä futis on kumminkin ulkolaji. Tämä on taas yksi askel siihen että olemme valmiita huhtikuun kahdentenatoista kun kausi alkaa, päättää Valakari.

KuPS TV lähettää ottelun ilmaisena nettistriiminä, joten myös Seinäjoella voi seurata suorana puolivälieräkamppailua. Lisää infoa löydät KuPS:n nettisivuilta.

Jos ottelu päättyy 90 min pelin jälkeen tasan, ratkeaa jatkoon menijä rangaistuspotkukilpailussa.

SJK on jo kerran rangaistuspotkukilpailun tänä talvena voittanut, kun se kaatoi Suomen U21 maajoukkueen KOMIA-turnauksen finaalissa. Kuvassa SJK:n Teemu Penninkangas vääntää ikätovereitaan vastaan finaaliottelussa.

KuPS metsästää sunnuntaina revanssia

Tavoitteenamme on mennä jatkoon. SJK oli tammikuussa pelatussa harjoituspelissä parempi, huomattavasti meidän on parannettava jos aiotaan nyt pärjätä, kertoo KuPS:n päävalmentaja Esa Pekonen seuran nettisivuilla.

KuPS lähtee siis maksamaan kalavelkoja SJK:lle tammikuun harjoitusottelun murskatappiosta. Joukkue on myös vahvistunut edellisen kohtaamisen jälkeen ja miehiä on palannut takaisin loukkaantumisten jäljiltä. Lisäksi mukana on uutena testimiehenä PS Kemissä hurjilla tehoilla maaleja paukutellut yhdysvaltalainen Christian Eissele. Myös puolustaja Vili Roivanen jatkaa testipelaajana kuopiolaisten riveissä.

Viime kaudella KuPS sijoittui Veikkausliigassa seitsemänneksi ja pelasi Suomen Cupin finaalissa. Kauden 2013 Liigacupissa KuPS eteni aina välieriin asti, mutta Sami Hyypiän nimeä kantavan voittolautasen lopulta finaalissa vienyt FC Lahti osoittautui siinä liian vahvaksi vastustajaksi.

Tänä talvena KuPS varmisti alkulohkon voiton ja Liigacupin jatkopaikan jo hyvissä ajoin ja pystyi viime viikonloppuna lepuuttamaan avainpelaajiaan MYPA:n vieraana, antaen vastuuta nuoremmille pelaajille.

Myllykoskellakin pelimme oli ihan hyvää. Nuoret pelaajat saivat siellä näytönpaikkoja ja me saatiin nuoriso-osastolla paljon hienoja onnistumisia. Kaikki pelaajat täyttivät tehtävänsä, päättää Pekonen KuPS:n nettisivuilla.

Seinäjoella KuPS maalivahti Tomi Maanoja joutui poimimaan pallon verkostaan peräti neljästi. Kuvassa maalinteossa SJK:n Juho Lähde

Vain Gert Kams varmuudella sivussa

SJK pääsee puolivälierään hyvällä ryhmällä, sillä vain viime lauantain Jaro pelissä nilkkaansa venäyttänyt virolaispuolustaja Gert Kams on sivussa varmasti. Kamsinkaan huilista ei ole luvassa pitkää ja loukkaantumisessa selvittiin säikähdyksellä. Kamsin lisäksi puolustaja Matti Lähitie on ollut flunssassa viikolla ja hänen pelaamisensa Kuopiossa on epävarmaa. Viron maajoukkueen mukana ollut maalivahti Mihkel Aksalu ja Suomen U21 maajoukkueen EM-karsintapelissä ollut Felipe Aspegren, ovat molemmat kotiutuneet terveinä mukaan harjoitusmiehistöön.

Myös pelikuntoon viimein päässyt Josu odottaa talven ensimmäisiä peliminuutteja innokkaana.

Jos kaikki menee hyvin, niin pelaan KuPS ottelussa. Haemme siitä pelistä voittoa, mutta haluamme tietenkin myös pelata hyvin. Uskon kuitenkin että joka pelaaja ajattelee vain voittoa. Tulkoon se sitten rankuilla tai 90 minuutin aikana, mutta haluamme aina voittaa, kertoi espanjalaistaituri Josu SJK TV:n haastattelussa.

Josu saa mukaansa myös maanmiehensä Hctor Garcan ja Carlos Lpezin, jotka palasivat takaisin SJK:n mukaan, käytyään välillä kotimaassaan Espanjassa. Molemmat jatkavat SJK:n mukana Liigacupissa testistatuksella.

SJK matkustaa jo lauantaina aamupäivällä Kuopioon, majoittuu siellä hotelliin ja pääsee treenaamaan tulevalla pelikentällä lauantai-iltana.

Jos SJK etenee välieriin, pelaa se seuraavan ottelun kotikentällä, 15.-16.3. ja vastaan tulisi voittaja ottelusta FC Inter – HJK. Tappiolla matka jatkuu Suomen Cupin 5.kierroksen otteluun, jossa vastus selviää vasta myöhemmin.

Liigacupin puolivälierä KuPS – SJK sunnuntaina 9.3. klo 15.00, Savon Sanomat Areenalla Kuopiossa.

Ottelu näkyy suorana ja ilmaiseksi KuPS TV:n nettistriimiltä.


SJK TV

SJK TV jututti SJK päävalmentaja Simo Valakaria, aiheena menneet Liigacupin ottelut, tuleva KuPS puolivälierä ja joukkueen rakennus. Ääneen päästetään myös kuntoon jälleen päässyt espanjalaistaituri Josu ja SJK:n fysioterapeutti Juha-Jaakko Ulvila, jonka kanssa käydään läpi SJK:n tämän hetken kuntotilannetta.