123 456 7890

SJK kaatoi VPS:n OmaSp Stadionilla kiihkeässä Pohjalaisseurojen kohtaamisessa. Lisäksi SJK nousi pelissä tappiolta tasoihin ja käänsi ottelun voitoksi. Joukkueen taisteluasenne oli mahtava ja molemmat maalit olivat kauniita. Varsinkin Billy Ionsin 1-1 -osuma oli sellainen, että se kelpaisi minkä tahansa maailman huippusarjan maalikoosteeseen. Myös yleisö oli hienosti joukkueen takana ja sitä oli paikalla 3877 henkeä. SJK näytti jälleen epäilijöille, että täällä ei luovuteta koskaan. Koirat saavat haukkua, mutta tämä karavaani kulkee.

SJK – VPS 2-1 (2-1)
0-1 15 min Ville Koskimaa
1-1 21 min Billy Ions
2-1 45 min Aristote Mboma

VPS
hallitsi ottelun alkua melko selvästi. SJK:n prässi ei purrut ottelun
alussa, vaan VPS pääsi melko helposti etenemään ja hyökkäämään. VPS:llä
oli myös muutama vaarallinen paikka heti ottelun alussa. Etenkin
Steven Morrissey ja Andre Clennon tuottivat ongelmia kotijoukkueen
puolustukselle. Neljännellä minuutilla Morrissey ohitti pari
SJK-puolustajaa ja laukoi keskeltä, mutta veto suuntautui päin Mihkel
Aksalua. Pari minuuttia myöhemmin Morrissey kuljetti pallon
boksiin Clennonille, jonka alakulmaa kohti suuntautuneen laukauksen,
mutta Mihkel Aksalu torjui.
Vajaan vartin kohdalla
VPS pelasi hyökkäyksessä pallon boksiin Jesper Engströmille. Hän
laukoikin vaarallisesti, mutta Mihkel Aksalu venyi pallon tielle, ja
seurauksena oli kulmapotku. Tuosta kulmapotkusta syntyi
lopulta ottelun avausmaali. VPS pelasi kulmapotkun ensin lyhyenä, ja
pelasi sen jälkeen boksiin. Maalille syntyi aikamoinen hässäkkä, ja
flipperipallo tuli Ville Koskimaalle, joka tökkäsi sen maaliin.

Tässä vaiheessa peliä oli siis pelattu 16 minuuttia, eikä SJK ollut
juuri edes koskenut palloon, kuten päävalmentaja Brian Page asian
ilmaisi ottelun jälkeen.

SJK ei ollut ennen tätä
iltaa noussut kertaakaan tappiolta voittoon tämän kauden
Veikkausliigassa. Monessa tämän kauden aiemmassa ottelussa SJK:n peli on
lamaantunut ensimmäisen takaiskumaalin jälkeen.
Mutta tänään kentällä
oli SJK. Sellainen taisteleva, rohkea ja joukkueena pelaava SJK,
jollaiseen kaikki ovat aiempina kausina tottuneet. Maalinkin jälkeen
meni vielä tovi ennen kuin SJK tuli peliin mukaan. Ja
millä tavalla se tuli. Erfan Zenelin pitkä keskityspallo tavoitti Billy
Ionsin, joka otti pallon rinnalla haltuun, ja laukoi yhden tämän kauden
upeimmista maaleista. Turha sitä sen enempää yrittää kuvailla. Katsokaa
itse koosteesta. Ja katsokaa sen jälkeen
se vielä uudelleen. Ja uudelleen.
Tasoitusmaalin jälkeen
ote siirtyi SJK:lle. SJK siirteli palloa taitavasti ja itsevarmasti,
eikä joutunut tekemään hätäisiä ratkaisuja. Ensimmäisen vartin ottelua
hallinnut VPS joutui nyt juoksemaan pallon perässä.
SJK sai myös tukahdutettua VPS:n pelin avaamisen, eikä Marko Meeritsin
hyväksi kehutusta jalalla pelaamisesta näkynyt enää kovin montaa
merkkiä.
24. minuutilla Obed
Malolo eteni pallon kanssa kohti boksia ja yritti syöttää Aristote
Mbomalle, mutta VPS-puolustus pääsi väliin. Malolo pelasi tilanteen
loppuun asti ja sai lopulta tökättyä pallon Mbomalle,
jonka laukaus meni hieman ohi etukulmasta.
SJK sai kulmapotkun
reilun puolen tunnin kohdalla. VPS-puolustus voitti ykköspallon, mutta
kakkospallo tuli Jarkko Hurmeelle. Hurme otti pallon rinnalla haltuun ja
laukoi samantyylisen kudin kuin Ions, mutta
tällä kerralla Marko Meerits sai näppejään väliin.
Mehmet Hetemaj joutui
jättämään kentän 37. minuutilla loukkaantumisen takia. Hänen tilalleen
tuli Johannes Laaksonen. SJK joutui pelaamaan ensimmäisen puoliajan
lopulla hetken aikaa vajaalla, kun Jarkko Hurme
oli paikkailtavana kentän ulkopuolella. Hurme kuitenkin pystyi jatkamaan
peliä.
Obed Malolo oli tänään
keskikentän kuningas. Ensimmäisen puoliajan lopulla Jesper Engström
syötti pallon sokkona Malololle keskikentälle. Malolo antoi pystysyötön
Aristote Mbomalle, joka puski pallon VPS-puolustajien
ja Meeritsin välistä maaliin. Maali oli hänelle liigakauden kuudes. Eipä
tätäkään maalia voi liian montaa kertaa katsoa.
Toisen puoliajan alussa SJK piti upeasti palloa, ja juoksutti VPS:aa
ympäri kenttää. SJK:n lisämaalit olivat lähempänä kuin VPS:n tasoitus.
52. minuutilla Totti pääsi puolittaiseen läpiajoon VPS:n huonon
sivurajaheiton jälkeen. Mikko Viitikko pystyi kuitenkin
blokkaamaan laukauksen. Vähän myöhemmin SJK joutui jälleen vaihtamaan
keskikenttäpelaajan loukkaantumisen takia. Matti Klingan nilkka otti
rajusti osumaa pallontavoittelutilanteessa. Hänen tilalleen kentälle
tuli Tomas Hradecky.
VPS:n parhaimmat
tasoituspaikat tulivat Juha Hakolan antamista vaarallisista
erikoistilanteista, mutta SJK pystyi kuitenkin aina lopulta selvittämään
tilanteet.
SJK pystyi riistämään
pallon usein VPS:n puolustusalueella, ja niistä SJK sai myös luotua
hyviä maalipaikkoja. SJK:n kolmatta maalia ei tullut, mutta se ei
haitannut, sillä SJK:n johto säilyi loppuun saakka.
Aristote Mboma otti
ottelun loppuhetkillä parikin kertaa osumaa, ja näytti olevan aika
väsynyt. Siitä huolimatta ”Totti” voitti erittäin monta pääpalloa ja
kaksinkamppailua, ja kulutti kellosta tärkeitä sekunteja.
Kiitos Kerho! Upea taistelu, upea näytös, upea ilta. Perfect day.
Olen
ylpeä pelaajista. Heidän täytyy ottaa kunnia tästä. Heidän täytyi
taistella loppuun asti erinomaisesta joukkuetta
vastaan. Meillä oli yksi tunti treenikentällä ennen tätä peliä.
Tiesimme, että VPS syöttää paljon. Ensimmäisen vartin aikana emme juuri
koskeneet palloon. Näytimme taisteluhenkeä, jota täytyy ollakin.
Tiesimme, että tästä tulee vaikea. Sanoin pelaajille, ettei
saa liikaa miettiä mennyttä. Pelaajat eivät menetä taisteluhenkeään ja
tasoaan yhdessä päivässä. Pelasimme erinomaisesti sekä pallottomana että
pallollisesti. Teimme maalit, jotka tarvitsimme. Saimme pisteet, jotka
tarvitsimme. RoPS-peli tulee varmaan liian
nopeasti Matti Klingan ja Mehmet Hetemaj’n kannalta. Vahid Hambo pelasi
KuPSia vastaan ensimmäisen 90-minuuttisensa 14 kuukauteen. Häntä
lepuutettiin tänään. Tiesin, että pelaajat taistelevat toistensa
puolesta. Sanoin pelaajille, että siihen olen kaikkein
tyytyväisin. Nyt täytyy jatkaa työntekoa
, sanoi SJK:n päävalmentaja
Brian Page.
Tultiin
hyvällä asenteella. Mentiin johtoon, meiltä hyvä alku meiltä. Sitten
tuli notkahdus, ja SJK pääsi Billy Ionsin
maalilla peliin mukaan. Tämä oli meiltä paras peli pitkään aikaan.
Asenne oli loistava. Maalintekoyrityksiä oli riittävästi. Tämä oli
kiihkeä paikallisottelu. Jos joku valittaa katsomossa tai huutaa tuolta,
se ei ollut oikeutettua. Meiltä hyvä esitys, ei vaan
tehty maaleja. Ei ole vain yhtä syytä, miksi nyt on mennyt huonommin,
syitä on monia. Ei ole sattumaa, että emme ole pärjänneet europelien
jälkeen,
sanoi VPS:n päävalmentaja Petri Vuorinen.

SJK: Mihkel Aksalu MV, Joel Mero, Timo Tahvanainen, Billy Ions, Matti Klinga (59’ Tomas Hradecky), Jarkko Hurme, Obed Malolo, Diego Bardanca, Aristote Mboma, Mehmet Hetemaj (37’ Johannes Laaksonen) ja Erfan Zeneli (80’ Jesse Sarajärvi).

Seuraava ottelu SJK:lla on jo ensi lauantaina Rovaniemellä, kun SJK matkustaa RoPS:n vieraaksi. Brian Pagen ja Toni Lehtisen valmentama SJK nähdään seuraavan kerran kotikentällä Suomen Cupin Finaalissa lauantaina 23.9. klo 17.00 ja vastaan tulee silloin HJK. Suomen Cupin Finaali pelataan Seinäjoella OmaSp Stadionilla, mutta tapahtuman järjestää Suomen Palloliitto. Siten lipunmyynti tapahtuu heidän yhteistyökumppani Ticketmasterin kautta. SJK-kannattajille on otteluun oma lippulinkki, josta voi ostaa liput SJK:n Kannattajapäätyyn. Ennen varsinaista finaalia pelataan myös Regions’ Cupin Finaali OmaSp Stadionilla ja siinä pelaa SJK Akatamia, saaden vastaansa KaaPo:n. Ottelu alkaa 12.00 ja peliin on ilmainen sisäänpääsy. Laita kalenteriin isolla lauantaina 23.9. ja tervetuloa koko päiväksi juhlimaan OmaSp Stadionille SJK:n kahta Cup-finaalia.